Tappaja onkin nyt flunssa – Kiinassa ei kuolla korona­tautiin, julistaa hallinto, mutta uhrien omaiset kertovat HS:lle toisin

Lähes jokainen kiinalainen näyttää tuntevan ainakin tutun tutun, jolta on kuollut omainen viime viikkoina covid-19-tautiin. Virallisesti joulukuussa kuoli koronavirukseen kahdeksan henkeä.

Ruumista siirrettiin autosta krematorioon Kiinan Chongqingissä 22. joulukuuta.

5.1. 2:00 | Päivitetty 5.1. 6:50

Peking

Mies kiirehti kutsusta kotikyläänsä viime viikon keskiviikkona. 95-vuotias isoäiti makasi sängyllä. Huone oli tunkkainen, sillä isoäidin iho oli niin arka, ettei häntä ollut pesty moneen päivään.

”Isoäidin oli vaikea avata silmiään, eikä hän tunnistanut minua. Hän kysyi ’kuka sinä olet?’ vaivalloisesti” mies kertoo puhelinhaastattelussa.

Hän ei halua nimeään julki, sillä hän kertoo tässä jutussa suorasanaisia mielipiteitään, joista voisi koitua hänelle ongelmia.

Isoäiti kuoli maanantaina suvun kodissa Kiinan Hunanin maakunnassa. Mies on toki surullinen, mutta hänen isänsä, isoäidin poika, itki aivan lohduttomasti.

Erityisesti yksi asia jäi isää painamaan: Isoäiti pyysi sairaspedillä keltaista riisiviiniä, mutta isä unohti ostaa sitä. Kun hän myöhemmin osti, isoäiti ei enää pystynyt juomaan mitään.

Kuolintodistusta ei ole vielä kirjoitettu, mutta mies uskoo siihen kirjattavan kuolinsyyksi luonnollinen kuolema eli vanhuus.

Miehen mielestä isoäiti kuoli kahden viikon kivuliaan covid-19-taudin päätteeksi. Muukin perhe ympärillä sairasti samaa tautia.

koronatautiin kuollaan ympäri maailman, mutta Kiinan kuolemat ovat erilaisia. Niitä ei virallisesti ole olemassa. Virallisten tilastojen mukaan Kiinassa kuoli joulukuussa koronatautiin vain kahdeksan ihmistä.

Viime päivinä olen kuitenkin kuullut useilta tutuilta heidän tuttujensa menehtymisestä covid-19:ään. Lisää koronaviruksen uhreista voi lukea sosiaalisesta mediasta.

Lähes jokainen Kiinassa tuntuu tietävän ainakin tutun tutun covid-19-kuoleman viime päiviltä ja viikoilta. Haastateltu mies Hunanista tietää kotiseudultaan kolme muuta tämän sairauden takia päivänsä päättänyttä.

Enää ei siis puhuta vain ulkomaisten toimittajien havainnoista krematorioiden edessä jonottavista ruumisautoista vaan kansalaisten tuntemista vainajista.

Tartuntojen suhteen lähes neitseellistä maaperää pöllyttänyt omikron-muunnos sairastutti Kiinan sisäpiireistä vuotaneiden tietojen mukaan jopa satoja miljoonia ihmisiä joulukuussa.

Brittiläisen tutkimuslaitoksen mallinnuksissa sairastuneita on huomattavasti vähemmän, mutta silti laitos laskee tuhansien kuolevan koronatautiin päivittäin.

Kahdeksan virallisesti kuollutta on siis todella pieni luku, vaikka huomioitaisiin sekin, että Kiina alkoi äskettäin tilastoida covid-19-kuolemiksi vain menehtymiset keuhkokuumeeseen tai hengitysteiden pettämiseen.

On tietenkin vaikea sanoa, ovatko kaikki kansalaisten koronataudin syyksi panemat kuolemat oikeasti viruksen syytä.

Yksi viimeisistä Wang Qingjin ja Zhou Yuminin kuvista ennen Wang-herran kuolemaa.

83-vuotiaalle Wang Qingjille nousi 38,3 asteen kuume 21. joulukuuta.

”Annoin hänelle kuumepillereitä, ja hänen tilansa parani. Hän söikin hyvin, kun tein hänelle nuudelia kananmunalla. Iltapäivällä pelasimme erilaisia pelejä”, kertoo leski Zhou Yumin puhelinhaastattelussa.

Illalla kuume palasi, ja Wang kuoli sänkyynsä. Lääkärin mukaan kuolinsyy oli sydänkohtaus.

Wangilta ei ehditty testata koronavirusta edes kotitestillä.

”Minusta tuntuu, että covid-19:llä ja kuolemalla täytyy olla yhteys. Monilla perheenjäsenillä oli ollut koronatauti, ja minäkin sain sen 23. joulukuuta.”

Suku asuu Heilongjiangin maakunnassa Jixin kaupungissa.

Koko Wangin kolmikymmenhenkinen suku sairasti joulukuussa koronataudin, ja Wangia lukuun ottamatta kaikki myös parantuivat.

Mitä kuolleiden omaiset ovat mieltä Kiinan koronapolitiikan käsijarrukäännöksestä?

Joulukuun alussa Kiina muutti linjansa. Tartuntojen tukahduttamiseen tähdänneet toimet vaihtuivat lähes kaikkien rajoitusten poistamiseen.

Ilmeisesti virus oli jo karannut kontrollista, joten viranomaiset antoivat periksi. Talouskin sakkasi rajoitusten takia. Lisäksi mieltään osoittaneet kansalaiset vaikuttivat muutokseen.

Käytännössä viruksen annettiin levitä hidasteitta maassa, jossa vain harva oli aiemmin sairastanut covid-19-taudin.

Tartuntojen määrä räjähti heti, erityisesti Pekingin seudulla. Kuukaudessa Pekingin 20 miljoonasta asukkaasta luultavasti valtaosa on sairastanut koronataudin ja parantunutkin siitä. Nyt tauti aaltoilee eri puolilla Kiinaa.

Hunanilaisen miehen mukaan Kiinan pitikin avautua mutta järjestelmällisemmin.

”Ei voi tällä tavalla vain sanoa, että huomenna asiat muuttuvat”, mies arvostelee.

”Tavalliset ihmiset, viranomaiset ja sairaalat olivat kaikki huonosti valmistautuneita. Lääkärituttuni kuulivat rajoitusten purkamisesta uutisista.”

Kiinan olisi pitänyt miehen mielestä käyttää edelliset kaksi vuotta rokotuskattavuudesta huolehtimiseen, lääkkeiden varastointiin ja sairaaloiden valmistamiseen.

Vanhusten rokotuskattavuus on kuitenkin pieni – miehenkin isoäiti oli rokottamaton. Suku pelkäsi, että rokotteesta olisi tullut vanhukselle sivuvaikutuksia.

Kiina ilmoitti äskettäin lisänneensä tehohoitopaikkojen määrää, mutta ei ole tarkkaa tietoa, mitä se tarkoittaa. Tehohoito tarvitsee kalliiden laitteiden lisäksi myös pitkään koulutettua erikoishenkilökuntaa.

Moni kiinalainen arvostelee hunanilaisen miehen tavoin kotimaataan huonosta valmistautumisesta viruksen leviämiseen.

Toisaalta on hyvä muistaa, että Kiina on viime vuosien tiukoilla koronanvastaisilla toimillaan säästänyt paljon henkiä verrattuna moniin muihin maihin. Ennen rajoitusten avaamista Kiinassa oli vähän koronakuolemia, koska tartuntoja oli niin vähän.

Asiantuntijat ovat ennustaneet, että Kiinassa kuolee lähikuukausina 1–2 miljoonaa ihmistä koronavirukseen. Väestömäärään suhteutettuna se on silti vähän verrattuna monien länsimaiden kuolinlukuihin.

Paremmalla valmistautumisella Kiina pääsisi vieläkin vähemmällä.

Ruumisautot jonottivat krematorioon Pekingissä 22. joulukuuta.

Leski Zhou Yumin näkee tilanteen eri tavalla kuin hunanilainen mies – hänestä Kiinan hallinto on toiminut koko ajan mainiosti. Moni jakaa tämän käsityksen.

”Rajoitusten poistaminen oli aika hyvä asia. Mutta kyllä myös nollapolitiikan aikaan hallinto toimi hyvin. Kun asuinalueemme oli suljettu, meille annettiin ruokaa.”

Zhouta ei hämmennä edes propagandan äkkiväärä muutos.

Vielä marraskuussa Kiina kertoi ylpeästi suojelevansa kansalaisten terveyttä ja elämää eli pitävänsä viruksen kurissa. Nyt kansalaisia kehotetaan pitämään huolta omasta terveydestä.

Marraskuussa koronavirusta pidettiin propagandassa tappavana, joulukuussa sitä kutsuttiin flunssaksi. Asiantuntijoiden vaihteleville näkemyksille on somessa naurettu ja vihoiteltu.

”Kaikkihan riippuu siitä, oletko pitänyt itsestäsi huolta vai hankkinut kroonisia sairauksia. Jos et ole pitänyt huolta terveydestäsi, mitä valtio voi tehdä?” Zhou sanoo kiihkeästi.

”Valtio on ollut meille vanhoille ihmisille hyvä. Olemme saaneet eläkkeen ja rokotuksia, eikä meiltä puutu ruokaa, ei lihaa eikä vihanneksia.”

Rouva Zhou on siis ollut koko covid-19:n ajan Kiinan hallinnon linjoilla, hunanilainen mies puolestaan jatkuvasti vähän sitä vastaan.

”Isoäidin kuolema ei vaikuttanut ajatuksiini politiikasta, koska olen aina ollut kriittinen. CCTV:n [valtiollisen television] uutisiin tietonsa nojannut perheeni sen sijaan on menettänyt luottamustaan. He eivät enää usko kaikkeen kerrottuun.”

Päivystyksen käytävätkin olivat täynnä potilaita Shanghain Zhongshanin sairaalassa tiistaina.

Krematorioiden lisäksi sairaaloiden väitetään olevan täynnä. Virallinen Kiina on vakuuttanut, että koronaviruksen omikronmuunnoksen mietouden vuoksi sairaalaan joutuisi hyvin pieni osa sairastuneista.

Wang Yuejing, 27, oli joulukuun lopussa viikon Xi’anin kaupungissa sairaalassa, kun hänelle kehkeytyi koronaviruksen seurauksena keuhkokuume. Koronasairaala oli niin täynnä, että hänet siirrettiin neurologiseen sairaalaan.

”Suurin osa minua hoitaneista lääkäreistä sai siellä ollessani koronaviruksen. Silti he jatkoivat töissä.”

Näin on toimittu monissa sairaaloissa ympäri Kiinaa, jotta potilaat on saatu hoidettua.

Wang Yuejingin osastolla yhden potilaan perhe osti happilaitteen, sillä sairaalassa oli niistä pula.

Hunanilainen mies kertoo, että kahden hänen tuttavaperheensä vanhuksia on tällä haavaa tajuttomana kotona odottamassa kuolemaa. Pienen paikkakunnan sairaalassa on hyvin vähän tehohoitopaikkoja.

Isoäiti halusi itse kuolla kotonaan, mutta asiaan vaikutti myös sairaalan tilanne.

”Sairaala ei halunnut vanhoja ihmisiä vaan ohjeisti hoitamaan isoäitiä kotona.”

Nyt suku odottaa ennustajalta sopivaa päivämäärää isoäidin hautajaisille.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat