Entinen presidentti Bolsonaro joutunut sairaalaan

Jair Bolsonaron on kerrottu olevan sairaalahoidossa Yhdysvaltain Floridassa.

Jair Bolsonaron sairaalaan joutumisen syyksi kerrottiin vatsakivut. Kuva on tammikuulta 2019.

9.1. 19:28 | Päivitetty 9.1. 21:10

Brasilian entinen presidentti Jair Bolsonaro on joutunut sairaalaan. Tiedon vahvistaa hänen vaimonsa Michelle Bolsonaro Instagramissa, kertoo uutistoimisto AFP.

Asiasta kertoivat jo aiemmin uutistoimisto Reuters Bolsonaron perhettä lähellä olevan lähteen perusteella sekä brasilialaislehti O Globo.

Mediat ovat kertoneet Bolsonaron olevan sairaalahoidossa Yhdysvaltojen Floridassa Orlandon lähettyvillä. Syyksi kerrottiin vatsakivut. Reutersin lähteen mukaan entisen presidentin kunto ei ole huolestuttava.

Bolsonaro on ollut viime vuosina sairaalahoidossa aiemminkin. Hän on kärsinyt Reutersin mukaan suolitukoksista. Terveyshuolet liittyvät vaalikampanjoinnin yhteydessä vuonna 2018 tapahtuneeseen puukotukseen.

Michelle Bolsonaron mukaan myös viimeisimmän sairaalan joutumisen syyt johtuvat alun perin puukotuksesta. Hänen mukaansa Jair Bolsonaro on sairaalassa tarkkailtavana.

Lue lisää: Brasilian presidentti Bolsonaro kiireellisesti sairaalaan, epäillään suoli­tukosta

Bolsonaro on väittänyt hiljattain häviämiään presidentinvaaleja vilpillisiksi, vaikkei vilpistä ole mitään näyttöä. Tuloksen kumoamista vaativat Bolsonaron kannattajat tunkeutuivat sunnuntaina maan kongressiin, presidentin­palatsiin ja korkeimpaan oikeuteen ja tuhosivat paikkoja.

Bolsonaro ei ollut sunnuntaina Brasiliassa vaan Floridassa, jossa hän on viettänyt vuodenvaihdetta.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat