NRK: Sairaalat pahoin ylikuormittuneita, yli 200 potilasta sijoitettu käytäville

Norjan sairaalat ovat ylikuormittuneet hengitystieinfektioiden ja liukkaiden kelien aiheuttamien murtumien vuoksi, kertoo maan yleisradio.

10.1. 20:40

Hengitystieinfektiot ja liukkaiden kelien aiheuttamat kaatumiset koettelevat Norjan terveydenhuollon kantokykyä. Norjan yleisradioyhtiön NRK:n mukaan yhä useampi potilas sijoitetaan sairaaloissa käytäville, sillä sairaalat ovat ääriään myöten täynnä.

NRK kysyi 14 norjalaissairaalalta, kuinka monelle potilaalle ei tällä hetkellä riitä huonetta. Vastausten mukaan käytäväpaikoilla oli yli 200 potilasta.

Erityisen vakava tilanne on Akershusin yliopistollisessa keskussairaalassa Oslon seudulla, jossa yhtenä yönä 65 potilaalle ei riittänyt huonepaikkaa. Se oli sairaalan varatoimitusjohtajan Jørn A. Limin mukaan korkein määrä ”pitkään aikaan”.

Tilanne aiheuttaa ruuhkia myös päivystyksessä, josta potilaita ei saada siirrettyä osastoille tilanpuutteen vuoksi. Myös sairaaloiden henkilökunnan sairastelu on vaikeuttanut tilannetta.

Norjan terveysministerin Ingvild Kjerkolin mukaan talvikuukausina sairaanhoidon tarve yleensäkin kasvaa, mutta tämä talvi on poikkeuksellisen vaikea niin potilaiden määrän kuin henkilökunnan sairastapausten osalta.

Myös Suomessa terveydenhuollon ja sairaaloiden kapasiteetti on ollut pahasti koetuksella.

Esimerkiksi joulukuun puolessavälissä Jorvin sairaalan päivystyksen asiakkaat joutuivat odottamaan hoitoa jopa kymmeniä tunteja. Pisin odotusaika oli 64 tuntia.

Pääkaupunkiseudulla ja Turussa ongelmia oli joulun alla juuri perusterveydenhuollon ja osastojen vuodepaikkojen kanssa, joiden puute ruuhkautti päivystyksiä ja erikoissairaanhoitoa.

Lue lisää: Jorvin päivystys on käytännössä vuode­osasto

Lue lisää: Potilaat odottavat päiviä pääsyä jatko­hoitoon – ”Joka nurkka on ihan täynnä”

Tampereella päivystys ruuhkautui joulukuun lopussa niin pahasti, että sen tilaa kuvastava mittari meni ylilukemille. Odotusaika päivystyksessä oli arviolta viisi tuntia.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat