Vuoden kiinniotettuna ollut yhdysvaltalais­veteraani vapautettiin vankeudesta Venäjältä

Laivaston veteraani Taylor Dudley oli pidätettynä Venäjällä vajaan vuoden. Yhdysvaltojen mukaan kiinniotto ei ollut laiton.

12.1. 21:50

Yhdysvaltain laivaston veteraani Taylor Dudley vapautettiin torstaina tämän oltua vuoden vangittuna Venäjällä.

Dudleyn vapauttamisesta kertoo CNN-kanava. Kiinniotosta ja neuvotteluista ei ole aiemmin kerrottu laajasti julkisuuteen tämän perheen pyynnöstä.

Venäjän rajavartiosto otti 35-vuotiaan michiganilaisen Dudleyn kiinni viime vuoden huhtikuussa, kun tämä tuntemattomasta syystä ylitti rajan Puolasta Venäjän ekslaaviin Kaliningradiin. Ennen rajanylitystä Dudley oli ollut musiikkifestivaaleilla Puolassa.

Yhdysvaltojen hallitus ei ole kutsunut Dudleyn kiinniottoa laittomaksi, mielivaltaiseksi tai syrjiväksi.

Neuvotteluja vapauttamisesta johti entinen New Mexicon osavaltion kuvernööri Bill Richardson ja tämän perustama järjestö The Richardson Center for Global Engagement. Richardson on tehnyt pitkään työtä ulkomailla vankeudessa olevien Yhdysvaltain kansalaisten vapauttamiseksi. Järjestö oli avainasemassa muun muassa väärin perustein vangitun entisen merijalkaväensotilaan Trevor Reedin vapauttamisessa Venäjältä viime vuonna.

Järjestön varajohtajan Mickey Bergmanin mukaan Dudleyn vapauttamiseksi ei tehty vankienvaihtoa, mutta Richardson kertoo lähestyneensä venäläis­viranomaisia Dudleyn asialla Reedin sekä Brittney Grinerin ja Paul Whelanin vapauttamiseksi käytyjen neuvottelujen yhteydessä.

Griner ja Reed on sittemmin vapautettu, mutta Whelan on yhä vankeudessa Venäjällä. Richardsonin mukaan neuvotteluja käydään yhä ahkerasti eikä vain paljon julkisuutta saaneissa tapauksissa.

”Maailmassa on paljon matalan profiilin yhdysvaltalaisia, jotka ansaitsevat myös vapauden”, sanoi Richardson.

Dudley vapautettiin Puolaan Bagrationovsk-Bezledyn rajanylityspaikalla.

Myös Yhdysvaltain suurlähetystö sekä useita järjestöjä osallistui vapautuksen järjestelyihin.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat