Latvian ja Liettuan välisen kaasu­putken räjähdyksen syyksi epäillään teknistä vikaa

Kaasuputki räjähti Liettuan pohjoisosissa perjantaina noin kello 17. Räjähdys ei tiettävästi aiheuttanut henkilövahinkoja, mutta viranomaiset evakuoivat lähikylästä noin 250 ihmistä sen takia. Asukkaat pääsivät palaamaan koteihinsa lauantaina.

13.1. 19:45 | Päivitetty 14.1. 13:54

Liettuan pohjoisosassa perjantaina tapahtuneen kaasuputken räjähdyksen syy oli mahdollisesti tekninen vika, kertoo kaasuyhtiö Amber Gridin toimitusjohtaja Nemunas Biknius uutistoimisto AP:lle.

Kaasuputki räjähti Pasvalio Vienkiemiain kylän alueella Amber Gridin pääputkessa perjantaina noin kello 17.

Räjähdys ei tiettävästi aiheuttanut henkilövahinkoja, mutta viranomaiset evakuoivat kylästä noin 250 ihmistä sen takia, kertoivat muun muassa uutistoimisto Reuters ja Liettuan yleisradioyhtiö LRT perjantaina.

Kylän asukkaat pääsivät palaamaan koteihinsa lauantaina, kertoo AP.

”Yksi mahdollisista syistä on se, että räjähdys johtui putkilinjan hitsaussauman vioista, mutta tutkinta antaa vastaukset muutaman päivän kuluessa”, kaasuyhtiön toimitusjohtaja Biknius sanoi AP:lle.

”En usko, että se oli tahallista toimintaa, mielestäni kyseessä oli onnettomuus.”

Paikalla oli perjantai-iltana pelastuslaitoksen henkilökuntaa ja kalustoa sammutustöissä. Räjähdys tapahtui kaksiputkisen putkiston jommassakummassa putkessa. Toinen putki ei yhtiön mukaan vaurioitunut räjähdyksessä.

Tulipalo saatiin yhtiön mukaan sammutettua noin kello yhdeksän aikaan illalla.

Alueen viranomainen Povilas Balciunas kertoi AP:lle lauantaina, että alueen asukkaat ovat turvassa, eikä räjähdyksestä ole enää vaaraa heidän terveydelleen.

”Kaasun syöttö on myös palautettu. Tien asfaltti on sulanut, mutta kukaan ei kärsinyt tapahtuneessa, joka on tärkeintä.”

Pasvalyksen alueen pormestarin Gintautas Gegužinskasin Facebook-sivulla julkaistiin kuvia kaasuputkiräjähdyksestä.

Pasvalio Vienkiemiain kylä sijaitsee Valakėliain kyläyhteisön edustajan Sigitas Šležasin mukaan noin 500–700 metrin päässä kaasuputkesta.

Pasvalyksen alueen pormestari Gintautas Gegužinskas kuvaili perjantaina LRT:lle, että lieskat löivät korkealle taivaalle.

Putkessa on kuljetettu kaasua sekä Pohjois-Liettuan että Latvian tarpeisiin.

Liettua on kieltänyt kaasun tuonnin Venäjältä kesäkuusta saakka. Tämän tarkoituksena on ollut vähentää energiariippuvuutta hyökkäyssotaa käyvästä naapurimaasta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat