Entinen nais­kansan­edustaja ammuttiin Kabulissa

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun edellisen hallituksen kansanedustaja tapetaan Kabulissa vallanvaihdon jälkeen.

Mursal Nabizada valittiin parlamenttiin vuonna 2019, ja hän pysyi virassa aina Talebanin vallankaappaukseen asti.

15.1. 21:35

Entinen kansanedustaja Mursal Nabizada ammuttiin lauantaina kotonaan Kabulissa, kertoo muun muassa The Guardian. Myös Nabizadan henkivartija ammuttiin. Ampuminen tapahtui lehden mukaan noin kolmelta yöllä.

Nabizada oli yksi harvoista naiskansanedustajista, jotka jäivät Afganistanin pääkaupunkiin sen jälkeen, kun ääriliike Taleban otti vallan maassa elokuussa 2021. The Guardianin mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun edellisen hallituksen kansanedustaja tapetaan Kabulissa vallanvaihdon jälkeen.

Nabizada valittiin parlamenttiin vuonna 2019, ja hän pysyi tehtässään aina Talebanin vallankaappaukseen asti. Hän oli puolustusvaliokunnan jäsen ja työskenteli kansalaisjärjestöissä.

Paikallinen poliisipäällikkö kertoi poliisin tutkivan tapausta. Hän ei vastannut kysymyksiin teon motiivista.

Naisten asema on romahtanut Afganistanissa sen jälkeen, kun Taleban tuli valtaan. Naisilta on muun maussa kielletty opiskelu yliopistoissa ja työskentely kansalaisjärjestöissä. Muun muassa Pelastakaa lapset -järjestö keskeytti päätöksen jälkeen toimintansa maassa, sillä sen mukaan toiminnan jatkaminen ilman naistyöntekijöitä on mahdotonta.

Myös naisten liikkuvuutta on rajoitettu, ja pukeutumissäännöt ovat kiristyneet entisestään, vaikka Taleban valtaan noustessaan lupasi olla kaventamatta naisten oikeuksia.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kertoi heinäkuussa 2022 julkaistussa raportissaan, että ääriliike on onnistunut vain alle vuodessa romuttamaan naisten oikeudet maassa. Amnestyn selvitys kertoo muun muassa mieltään osoittaneiden naisten kidutuksista, naisten pidätyksistä pienten rikkomusten vuoksi ja tyttöjen pakkoavioliittojen nousseesta määrästä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat