Saksan ongelma on liitto­kansleri, joka luulee panssari­vaunujen liittyvän itseensä

Olaf Scholzin epäröidessä tuhannet ukrainalaiset ovat kuolleet ja vammautuneet taisteluissa Venäjän hyökkäystä vastaan, kirjoittaa HS:n Berliinin-kirjeenvaihtaja Hanna Mahlamäki.

Boris Pistorius nimitettiin torstaina Saksan puolustusministeriksi. Entinen ministeri Christine Lambrecht ilmoitti erostaan maanantaina.

19.1. 15:54

Berliini

Saksan lipuminen kohti päätöstä viedä taistelupanssarivaunuja Ukrainaan on hidasta. Saksa on paljon vartija, sillä saksalaisvalmisteisten Leopard 2 -vaunujen vienti vaatii Saksan luvan.

Moni maa, Suomikin, olisi valmis tukemaan Ukrainaa lähettämällä niitä Ukrainaan, jos Saksa avaisi tien. Huhujen mukaan Saksa on taipumassa, sillä paine on kova ja se on jatkunut pitkään.

Torstaina Puola ilmoitti, ettei se välttämättä enää odota Saksan aloitetta. Puolan ja Saksan välit ovatkin jo valmiiksi jäiset. Läntisen Ukrainaa tukevan liittouman uskottavuudelle tämä olisi tappio.

Keskiviikkoiltana levinneiden mediatietojen mukaan liittokansleri Olaf Scholz on sanonut Yhdysvaltojen presidentille Joe Bidenille, että Leopardit saavat lähteä, jos Yhdysvallat toimittaa Ukrainaan vastaavia Abrams-vaunuja.

Saksassa moni piti tätä kiristyksenä.

”En halua uskoa, että kansleri menee Bidenin taakse piiloon”, puolustusasioista vastaava vihreiden kansanedustaja Sara Nanni twiittasi.

Saksan hitaus johtuu juuri Scholzista. Scholz ei halua ottaa neuvoja vastaan muilta. Se ei ole hänen mielestään vahvan johtajan merkki.

Viime huhtikuussa, kun Scholzin sosiaalidemokraattien hallituskumppaneiden, vihreiden ja liberaalien (FDP), riveistä vaadittiin vahvempaa panosta Ukrainan aseistamiseen, Scholz ylpeili sillä, ettei kuuntele muita.

Hän sanoi: se, että en tee, kuten nämä tytöt ja pojat haluavat, tarkoittaa, että minä johdan. Sanalla tyttö hän viittasi puolustusvaliokunnan puheenjohtajaan Marie-Agnes Strack-Zimmermaniin, joka on Scholzin kanssa samaa vuosikertaa.

Vastikään hän on sanonut Der Spiegel -lehden mukaan kulissien takana demarikansanedustajille, että joku puolalainen pysäytti hänet äskettäin juoksulenkillä kiittääkseen häntä siitä, ettei anna Puolan hallituksen painostaa itseään.

Puola on jo vuosia arvioinut Venäjän uhan toisin kuin Saksa. Viime vuonna alkaneen Venäjän suurhyökkäyksen jälkeen Puola on tukenut Ukrainaa voimakkaasti ja vaatinut vahvempaa panosta myös Saksalta.

Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock (vihr) on sanonut Puolan olleen oikeassa ja Saksan joutuneen korjaamaan ajatteluaan.

Scholz ei halua ottaa neuvoja vastaan muilta.

Scholzin kommentit ovat esimerkkejä siitä, että asepäätökset Ukrainan tueksi näyttävät olevan hänelle merkityksellisiä siltä kannalta, miten ne vaikuttavat kuvaan hänestä johtajana. Erityisesti hänen itse muodostamaansa kuvaan.

Suurin osa muuta maailmaa katsoo päätöksiä todennäköisesti siitä näkökulmasta, miten ne vaikuttavat Ukrainan selviytymiseen puolustussodassa Venäjää vastaan.

Scholz on vedonnut siihen, ettei Saksa halua toimia yksin vaan tiukasti länsiliittouman kanssa yhdessä. Yhdysvallat on kuitenkin useiden lähteiden mukaan viestinyt Saksalle, että eurooppalaisten panssarivaunujen vienti Ukrainaan sopisi sille.

Saksan aseteollisuus ilmoitti jo keväällä, että sen näkökulmasta niiden vienti olisi mahdollista.

Scholzin epäröidessä tuhannet ukrainalaiset ovat kuolleet ja vammautuneet taisteluissa. Leopardeille ei olisi tarvinnut antaa niin suurta symbolista merkitystä kuin Scholz teki.

Syystäkin moni saksalainen kommentaattori on taas huolissaan Saksan kansainvälisestä maineesta. Moni hyvä asia, kuten Saksan tehokkaiden ilmapuolustusjärjestelmien ja muiden arvokkaiden sotilastarvikkeiden lähettäminen Ukrainaan, jää osittain Scholzin epäröinnin varjoon.

Entinen puolustusministeri Christine Lambrecht, uusi puolustusministeri Boris Pistorius ja liittokansleri Olaf Scholz osallistuivat torstaina seremonioihin, jotka liittyivät puolustusministerin vaihtumiseen.

Scholzin valinta oli myös pitää Saksan puolustusministerinä pitkään Christine Lambrechtia, joka antoi tehtävässä itsestään alusta asti epäpätevän ja epämotivoituneen kuvan.

Torstaina puolustusministeri vaihtui, kun Scholz valitsi maanantaina erostaan ilmoittaneen Lambrechtin tilalle Ala-Saksin sisäministerin Boris Pistoriuksen. Pistorius vakuutti panevansa Saksan asevoimat vihdoin kuntoon.

Voi olla, että pian Scholz ilmoittaa kuin ilmoittaakin Saksan olevan valmis Leopardien vientiin.

Ilmoitusta odotettiin jo ennen Yhdysvaltojen johtamaa perjantaista aseaputapaamista Ramsteinin sotilastukikohdassa.

Kuten puolustusministerin tapauksessa, silloinkin käy juuri päinvastoin kuin Scholz itse ajattelee.

Hän ei ole vahva johtaja, koska ei kuuntele muita. Hän ylipäätään toimii johtajana vasta silloin, kun muut sanovat hänelle tarpeeksi pitkään ja painokkaasti, mitä hänen on tehtävä.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat