Korkein oikeus luovutti: Ei saanut selville, kuka vuoti historiallisen abortti­päätöksen julkisuuteen

Asiasta kuultiin turhaan lähes sataa mahdollista epäiltyä.

Yhdysvaltain korkein oikeus Washingtonissa keskiviikkona.

20.1. 0:21

Washington

Yhdysvaltain korkein oikeus veti vesiperän kahdeksan kuukautta kestäneessä sisäisessä tutkinnassaan. Se ei onnistunut selvittämään, kuka vuoti oikeuden viimevuotisen historiallisen aborttipäätöksen etuajassa julkisuuteen.

Korkein oikeus tiedotti torstaina kuulleensa asiasta 97:ää mahdollista epäiltyä, mutta heistä jokainen kiisti olevansa vuodon takana, eikä syyllinen selvinnyt. Asiasta uutisoivat muun muassa sanomalehdet The Washington Post ja The New York Times.

Korkeimman oikeuden mukaan valtaosa kuulluista vapautettiin pian epäilyistä. Selvitys ja jatkokuulemiset keskittyivät pienempään joukkoon, muun muassa korkeimman oikeuden virkamiehiin, joilla vaikutti olevan yhteyksiä vuodosta uutisoineeseen Politico-lehteen. Riittäviä todisteita ketään vastaan ei kuitenkaan saatu.

Politicon haltuunsa saamaa asiakirjaa oli lähetelty sähköpostilla luvallisesti korkeimman oikeuden työntekijöiden välillä, mutta merkkejä sen lähettämisestä ulkopuolelle ei löytynyt.

Jotkut myönsivät rikkoneensa salassapitovelvollisuutta puhumalla oikeuden ratkaisuesityksestä kotona kumppanilleen, mutta se ei selitä asiakirjavuotoa.

Tutkinnassa suljettiin pois mahdollisuus tietomurrosta korkeimman oikeuden järjestelmiin, mutta tutkijat havaitsivat oikeuden tulostimissa porsaanreiän. Niillä on saatettu tulostaa kopioita asiakirjoista jättämättä siitä jälkeäkään järjestelmään.

Politico uutisoi korkeimman oikeuden ratkaisuesityksestä aborttikysymykseen jo toukokuun alussa, vaikka oikeus julkisti ratkaisunsa vasta seitsemän viikkoa myöhemmin, kesäkuun lopussa. Politico julkaisi haltuunsa saaman asiakirjan sellaisenaan.

Vuoto korkeimman oikeuden sisältä oli jo itsessään ennenkuulumaton, ja sen järistysvaikutusta lisäsi päätöksen kiistanalaisuus.

Korkein oikeus kumosi Yhdysvaltojen laajan aborttioikeuden, jota liittovaltio oli suojellut perustuslain tulkinnan perusteella lähes 50 vuoden ajan.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat