Syyttäjät: Theranos-huijari Elizabeth Holmes yritti paeta Meksikoon pian tuomionsa jälkeen

Asiakirjassa syyttäjät kertovat, ettei Holmes ole tarjonnut uskottavia todisteita siitä, etteikö hän saattaisi yrittää vielä paeta maasta.

Elizabeth Holmes oikeudenkäynnissä San Josessa heinäkuussa 2019.

21.1. 14:39

Yhdysvaltalaissyyttäjien mukaan Piilaakson lemmikistä häpeäpilkuksi romahtaneen veritestausyhtiö Theranosin perustaja Elizabeth Holmes yritti paeta maasta pian sen jälkeen, kun hänet oli tuomittu neljästä petokseen liittyvästä rikoksesta.

Asiasta ovat kertoneet uutiskanava CNN ja Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Pakoaikeet tulivat esille tuomioistuimelle jätetyissä asiakirjoissa, joiden mukaan Holmes oli ostanut pelkän menolennon Meksikoon viime vuoden tammikuussa.

Asiakirjassa syyttäjät kertovat, ettei Holmes ole tarjonnut uskottavia todisteita siitä, etteikö hän saattaisi vielä yrittää paeta maasta.

Holmesin väitetty pakoyritys tuli viranomaisten tietoon tammikuun 23. päivänä vuonna 2022. Lennon oli määrä lähteä vain kolme päivää tämän jälkeen, tammikuun 26. päivänä.

”Vasta, kun valtiovalta otti tämän luvattoman lennon puheeksi [Holmesin] puolustuksen kanssa, matka peruttiin”, syyttäjät sanovat.

Torstaina jätetyissä asiakirjoissa sanotaan Holmesin puolison niin ikään ostaneen menolipun Meksikoon.

Syyttäjien mukaan Holmesin odotetaan painottavan vastauksessaan sitä, ettei hän lopulta lähtenyt maasta

”Mutta on vaikeaa tietää varmaksi, mitä hän olisi tehnyt, jos valtiovalta ei olisi puuttunut tähän”, syyttäjät sanovat.

Sekä CNN että BBC on pyytänyt Holmesin asianajajalta kommenttia pakoväitteisiin liittyen.

Holmes keräsi uraauurtavaa veritestaustekniikkaa markkinoivaan Theranos-yhtiöönsä satojen miljoonien dollareiden rahoituksen ja valtavan omaisuuden, mutta lopulta paljastui, että kyseessä oli huijaus.

Vuosi sitten tammikuussa Holmes todettiin syylliseksi petoksiin. Tuomionlukua kuitenkin siirrettiin useita kertoja, ja hän sai lopulta marraskuussa yli 11 vuoden vankeustuomion. Koska Holmes odottaa lasta, hänet määrättiin saapumaan vankilaan vasta tänä keväänä huhtikuun lopulla.

Holmes itse on kiistänyt syytteet ja valittanut päätöksestä. Hän on myös pyytänyt tuomarilta, että saisi elää vapaudessa vielä huhtikuun jälkeenkin sillä aikaa, kun hänen valituksensa on kuultavana liittovaltion tuomioistuimessa. Valitusprosessi voi viedä vuoden.

Hänen asianajajansa väittävät, että Holmes on myös aikeissa nostaa esille merkittäviä kysymyksiä, jotka voisivat antaa syyn oikeudenkäynnin uusimiseen.

Syyttäjät sen sijaan haluavat, että Holmes antautuu suunnitellusti huhtikuussa.

”Elizabeth Holmesin on tullut aika vastata liki vuosikymmen sitten tekemistään rikoksista”, syyttäjät sanovat.

”Ei ole kahta oikeusjärjestelmää – yhtä rikkaille ja toista köyhille.”

Tuomarin on määrä kuulla maaliskuun puolivälin tienoilla Holmesin pyyntöä lykätä vankeustuomiota.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat