Lähteet: USA saattaa sittenkin lähettää Abrams-taistelu­panssarivaunuja Ukrainaan

Nimettömänä puhuneiden amerikkalaisviranomaisten mukaan lopullisesti päätöksestä ei kuitenkaan ole vielä varmuutta. Myös panssarivaunujen varsinainen toimitusajankohta on vielä epäselvä.

Taistelupanssarivaunu Leopard 2A6 (vas.) ja yhdysvaltalainen taistelupanssarivaunu M1 Abrams Pohjankankaan ampuma- ja harjoitusalueella Niinisalon varuskunnassa Kankaanpäässä marraskuussa 2022.

24.1. 21:31

Yhdysvaltojen odotetaan myöntyvän myöhemmin tällä viikolla pyyntöön Abrams M1 -panssarivaunujen lähettämisestä Ukrainaan. Yhdysvalloissa on aiemmin suhtauduttu hankkeeseen torjuvasti.

Asiasta uutisoivat Reuters, The Wall Street Journal (WSJ), The New York Times, ja CNN.

Reutersille nimettömänä puhuneiden amerikkalaisviranomaisten mukaan lopullisesta päätöksestä ei kuitenkaan ole vielä varmuutta. CNN:n lähteiden mukaan myös panssarivaunujen varsinainen toimitusajankohta on vielä epäselvä.

Yhdysvaltojen puolustusministeriö ei ole toistaiseksi kommentoinut tietoja medioille.

WSJ:n tietojen mukaan kyse olisi merkittävästä määrästä Abrams-panssarivaunuja.

The New York Times kertoo, että ei ole selvää, mikä sai Yhdysvaltain hallinnon kallistumaan panssarivaunujen lähettämisen kannalle.

WSJ puolestaan kertoo, että Yhdysvaltain kannan muutos on seurausta presidentti Joe Bidenin ja Saksan liittokanslerin Olaf Scholzin 17. tammikuuta käymästä puhelusta, jossa Biden suostui harkitsemaan Abrams-panssarivaunujen toimittamista Ukrainaan vastoin Pentagonin päätöstä.

Vielä maanantaina Bidenin hallinto totesi, että Ukrainan joukkojen olisi vaikea ylläpitää Abrams-panssarivaunuja, muun muassa siksi, että ne käyttävät polttoaineena lentopetrolia. Vaunujen käyttö aiheuttaisi Pentagonin mukaan myös merkittävän koulutus- ja logistiikkatarpeen.

Eräs saksalainen virkamies kertoi WSJ:lle, että asiasta oli neuvoteltu Washingtonin ja Berliinin välillä tiiviisti yli viikon ajan ja että asia näyttää ratkeavan.

Yhdysvaltain virkamiehet ovat olleet turhautuneita siihen, että Saksa on ollut haluton lähettämään Leopard-panssarivaunuja Ukrainaan ja ovat keskustelleet, miten Saksan kanta saataisiin muutettua, WSJ kertoo.

Jotkut Yhdysvaltain ulkoministeriön ja Valkoisen talon virkamiehet ovat kuitenkin olleet valmiita hyväksymään Saksan vaatimukset Abrams-vaunuista, jotta vältettäisiin syvenevä kuilu Ukrainan tukijoiden välillä sille annettavasta aseavusta ja nopeutettaisiin uusien panssarivaunujen toimittamista.

Viime viikolla Saksan Ramsteinin lentotukikohdassa pidetyssä Ukrainan aseapua koordinoivan ryhmän kokouksessa ei onnistuttu saamaan sopimusta panssarivaunujen toimittamisesta Ukrainaan.

Saksa oli kertonut antavansa taistelu­panssarivaunujaan Ukrainalle vain, jos Yhdysvallat antaa omiaan. The Wall Street Journalin mukaan Saksa ei olisi antanut myöskään muiden maiden viedä Leopard 2 -taistelupanssarivaunuja Ukrainaan, jos Yhdysvallat ei tarjoa Ukrainalle Abrams-taistelupanssarivaunuja.

Saksan puolustusministeri Boris Pistorius sanoi kuitenkin viime viikolla televisiohaastattelussa, että saksalaisia ja yhdysvaltalaisia panssarivaunuja ei tarvitse toimittaa samanaikaisesti, ja ilmoitti, että hänen hallituksensa punnitsee vielä asiaa.

Aseapua koordinoivan ryhmän kokouksen jälkeen Pistorius kertoi Saksan olevan valmis etenemään asiassa, jos yhteisymmärrys liittolaisten kanssa saavutetaan.

”Saksa ei epäröi, mutta tämä on uudenlainen ja vaikea asia. Uskon, että asiasta tehdään päätös pian, mutta en tiedä, millainen päätöksestä tulee”, Pistorius totesi tiedotus­tilaisuudessa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat