Moskova
Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan tulee perjantaina kuluneeksi vuosi.
Moskovalainen kirjakauppias Boris Kuprijanov syyttää siitä itseään ja muita venäläiseen älymystöön kuuluvia, koulutettujen luokkaa.
Hänen mielestään älyköt ovat puuhailleet vain keskenään, omien mielenkiinnonkohteidensa parissa ja laiminlyöneet arkipäiväisen, alkeellisemman valistuksen.
”Ja sitä meidän olisi pitänyt tehdä yötä päivää kuluneet 30 vuotta. Jotain meiltä on jäänyt tekemättä. Emme ole selittäneet joitain asioita”, hän sanoo humanistisiin tieteisiin ja kaunokirjallisuuteen erikoistuneen Falanster-kirjakauppansa takahuoneessa.
Falanster sijaitsee Moskovan keskustassa Tverskaja-pääkadun poikkikadulla kellarikerroksessa. Sisään tullessa silmät osuvat ensimmäisenä hyllyyn, johon työntekijöillä on ollut tapana koota omia lempikirjojaan suosituksiksi asiakkaille.
Kulunut vuosi on muuttanut toimintaa. Nykyään asiakkaille suositellaan vain sodanvastaisia kirjoja. Hyllystä voi ostaa esimerkiksi Nicholas Stargardtin The German War: A Nation Under Arms, 1939–1945 venäjänkielisen käännöksen, kuvajournalisti Robert Capan Sotakuvaajan tai Leo Tolstoin aatteellisia pohdintoja.
Kirjakauppias Boris Kuprijanovin mielestä Venäjän tulevaisuutta on mahdotonta ennustaa. ”Haluaisin nähdä Venäjän maana, joka ei hyökkää mihinkään, vaan elää rauhassa. Maana, joka ei ajattele omaa suuruuttaan, vaan kansalaisiaan.”
Ukraina on ollut Kuprijanoville Venäjän tavoin rakas maa, jossa hän on vieraillut tiuhaan lukuisten ystäviensä luona. Nyt Kuprijanovista tuntuu, että Kiovaan – yhteen hänen lempikaupungeistaan – ei ole menemistä pitkään aikaan.
”Minua yksinkertaisesti hävettää niin paljon.”
Hän arvelee, että parhaillaan käynnissä olevan sodan kauhut vähintään lieventyvät yhdessä tai kahdessa sukupolvessa, jos eivät unohdu.
”Venäläisillä ei, luojan kiitos, ole vieläkään julmaa, kielteistä asennetta ukrainalaisia kohtaan, vaikka on sota. Samalla ymmärrän, että Ukrainassa tilanne on toinen.”
Venäjällä ei sodita, eikä kaupunkeja pommiteta, mutta Kuprjanov on monien maanmiestensä tavoin kärsinyt syvästä masennuksesta. Hän on toivonut heräävänsä painajaisesta, mutta niin ei ole käynyt. 50-vuotias mies oli hiljattain sydänleikkauksessa.
”Luulen, että huolet liittyvät monessa suhteessa sotilaalliseen erikoisoperaatioon.”
Hänestä sodalta ei saa sulkea silmiään, vaan sitä tulee ajatella jatkuvasti.
”Moskovan kaduilla kävellessä pitää ymmärtää, että toisaalla tapetaan ihminen. Ei ole tärkeää, onko hän palvellut Venäjän vai Ukrainan armeijassa tai onko hän siviili Donbasista vai Ukrainasta. Ainoastaan, että juuri tällä hetkellä on tapettu ihminen. Sitä ei saa normalisoida.”
Moskovalaisen Falanster-kirjakaupan työntekijät suosittelevat asiakkailleen nykyään vain sodanvastaisia teoksia. Ennen sotaa työntekijät valitsivat esille nostetut suositeltavat kirjat laajemmin omien mieltymystensä mukaan.
Patriaršie prudy on lammen ympärille rakentunut vauras asuinalue Moskovan keskustassa. Viihtyisät ravintolat täyttyvät iltaisin asiakkaista, vaikka alueen asukkaista moni on muuttanut kuluneen vuoden aikana ulkomaille.
Kielenkääntäjä, firenzeläisestä yliopistosta tohtoriksi väitellyt Olga on jäänyt asumaan synnyinkaupunginosaansa. Lapsuudesta muistuttavat nykyään muutkin asiat kuin tutut kotikulmat.
”Meidät, jotka emme usko siihen, mitä tapahtuu, on hiljennetty. Meitä nujerretaan puhumattomiksi, pelkureiksi. En usko, että voin muuttaa sitä, mutta ei ole kivaa muuttua pelkuriksi.”
”Lapsena vanhempani sanoivat aina, että älä puhu tästä puhelimessa, älä sano tätä ääneen, älä puhu tästä vieraiden kuullen. Mistä tahansa keskustelemmekaan kotona, älä kerro siitä koulussa. Ja tässä sitä ollaan, taas samoissa tavoissa.”
Vanhemmat eivät kuuluneet neuvostoaikana toisinajattelijoiden maanalaisiin järjestöihin tai tehneet mitään sankarillista, Olga sanoo. He halusivat vain elää.
Kielenkääntäjä Olga asuu nykyään samassa kaupunginosassa kuin lapsena. Lapsuudesta muistuttavat nykyään muutkin asiat kuin tutut kotikulmat. Sanojaan pitää varoa jatkuvasti, kuten neuvostoaikoina.
Presidentti on pitänyt edellisenä päivänä vuotuisen linjapuheensa. Olga ei ole sitä katsonut. Sen sijaan hän on lukenut puheesta venäläisen toimittajan Maksim Trudoljubovin analyysin, jonka mukaan presidentti julisti nykytilanteen ”uudeksi normaaliksi”.
Se tarkoittaa, että loppua ei ole näkyvissä ihan lähiaikoina.
Omasta tulevaisuudestaan Olga ei osaa sanoa mitään. Kulunut vuosi on ollut epävarmuudessa vaeltamista. Hän on ryhtynyt katselemaan avoimia työpaikkoja ulkomailta ja aloittanut hindin opiskelun saadakseen muuta ajateltavaa. Yksi ajatus on muuttaa niin kauas kuin pääsee, kuten Sri Lankaan.
Venäjän tulevaisuutta on vielä vaikeampi arvioida kuin omaansa.
”Kaikki mitä sanon, olisi joko ’mustamaalausta’ tai ’valetta’. En tiedä. Se tuskin riippuu meistä. Ainoa, mitä voin tehdä, on pitää mieleni mahdollisimman kirkkaana näissä olosuhteissa ja muistaa kuka olen.”
Psykologi Irina Medvedeva työskentelee vielä 73-vuotiaana neuroottisesti ja psykopaattisesti oirehtivien lasten parissa. Hän on kehittänyt kollegansa kanssa nukketerapiametodin, jota on käyttänyt työssään yli 30 vuotta ja opettaa sitä muille.
Medvedeva korostaa olevansa ortodoksinen psykologi. Hän työskentelee nykyään psykologikeskuksessa, jonka kertoo toimivan sotilaiden, lainvalvontaviranomaisten ja heidän perheidensä hengellisestä toiminnasta vastaavan kirkon osaston yhteydessä.
Medvedevan arkea sota ei ole juuri muuttanut. Hän on saanut kaikki tarvitsemansa lääkkeet ja elintarvikkeet.
”Joskus jopa ajattelen, onko hyvä, että ihmiset elävät arkeaan ikään kuin sotaa ei olisikaan?”
Psykologi on huomannut, että provinsseissa ei kyseenalaisteta sodan aloittamista, kuten Moskovassa. Maaseudun asukkaat keräävät rintamalle rahaa ja neulovat sukkia.
”Mutta suuret kaupungit ovat jakautuneet. Siellä, missä on paljon älymystöä, on aina paljon oppositiota.”
Psykologi Irina Medvedeva uskoo, että ”erikoisoperaation” myötä heikentynyt Venäjä toipuu. ”Kiitän Jumalaa montaa kertaa päivässä, että saan elää heikentyneellä, sairaalla, mutta elävällä Venäjällä.”
Medvedeva kertoo varttuneensa hyvin oppositiohenkisessä ympäristössä, sillä hänen isänsä oli runoilija ja äiti arkkitehti. Mutta hän kannattaa sotaa.
”Kaikki kysymykseni ja valitukseni valtionjohdon suhteen katosivat, kun sota alkoi. Annoin anteeksi kaikki vaatimukseni, joita minulla oli valtionpäätä kohtaan.”
Hän näkee Venäjän perinteisenä imperiumina, joka on tilapäisesti rappeutunut, mutta jonka voi palauttaa entiseen loistoonsa.
”Nyt Venäjällä asuvilla ihmisillä on herännyt toivo, että meidän sairas, heikentynyt maamme toipuu. Meidän täytyy auttaa maatamme toipumaan.”
Medvedeva vastustaa liberaaleja läntisiä arvoja. Hänestä Venäjä on ollut lännen kulttuurisen, henkisen miehityksen alla.
”Venäjästä täytyy tulla moderni, pelastava arkki niille ihmisille, jotka eivät halua elää Sodoman diktatuurin olosuhteissa.”
Moskovalainen opiskelija Nikolai haaveilee, että Venäjästä kehittyisi tulevaisuudessa yksi maailman vapaimmista ja houkuttelevimmista maista.
Ohjelmointia yliopiston ensimmäisellä vuosikurssilla opiskeleva Nikolai valmistautuu parhaillaan kansainväliseen englannin kielen IELTS-testiin. Sitä tarvitaan, jos haluaa opiskelemaan tai töihin ulkomaille.
”Ihmisten ankaran kontrolloinnin ja diktaattorimaisen hallinnon vuoksi Venäjällä oleskelusta on tullut hyvin pelottavaa. Jos tilanne ei muutu parempaan suuntaan tulevaisuudessa, haluaisin lähteä ja hakeutua töihin johonkin Euroopan maahan.”
Vapaa-ajallaan hän osallistuu mielenilmauksiin osoittaakseen, että venäläiset vastustavat sotaa. Viimeksi hän kävi tammikuussa laskemassa kukkia ukrainalaisen runoilijan Lesja Ukrajinkan patsaalle Dnipron ohjusiskussa kuolleiden muistoksi.
Venäjän tulevaisuutta on Nikolainkin mielestä vaikea ennustaa. Kaikki riippuu sodan lopputuloksesta.
”Jotta Venäjästä tulisi demokraattinen ja vapaa, pitää sen hävitä. Toivon, että viiden vuoden kuluttua voisimme seurata Venäjää yhtenä maailman vapaimmista ja houkuttelevimmista maista maailmassa.”
