Riika
”minun tarinani on ihan samanlainen kuin kaikkien muidenkin”, Nailia Mullajeva sanoo.
Hän seisoo kahvikuppi kädessään toimistossa, jota käyttävät maanpaossa olevat riippumattomat toimittajat. Olemme aivan Riian keskustassa. Venäläinen Mullajeva alkaa muistella etsintää, jonka poliisi teki hänen kotiinsa Venäjällä Kazanissa.
Poliisi tuli aikaisin aamulla, mutta meni vahingossa ensin väärään osoitteeseen yläkerran asuntoon.
”Siellä oli paikalla vain lapsia, jotka pelästyivät hirveästi.”
Mullajeva oli kuvannut mielenosoituksia sodanvastaisiin viestimiin, kuten Sota Visioniin, ja jakanut videoita Telegramissa. Hän joutui toimittajien kokeman vainon ensimmäiseen aaltoon heti Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Mullajevan kotiin tehtiin etsintöjä. Siellä takavarikoitiin tekniikkaa. Hänet pidätettiin useita kertoja kuulusteluihin.
”Mullajeva joutui viikoksi eristysselliin.
Mullajeva alkoi valmistautua maasta lähtöön jo maaliskuussa. Kuitenkin vasta syyskuussa ilmoitettu liikekannallepano sai Mullajevan hätääntymään niin, että hän lähti Latviaan. Nyt hän harmittelee asiaa. Olisi pitänyt vielä jäädä kuvaamaan tapahtumia, hän sanoo. Marraskuussa hän päätti palata kotikaupunkiinsa kahdeksi viikoksi. Se oli virhe, sillä hänen kotiinsa tehtiin jälleen etsintä. Mullajeva joutui viikoksi eristysselliin.
Koti-ikävä kalvaa, mutta toistaiseksi hän ei uskalla palata Venäjälle.
Sadat venäläistoimittajat ovat paenneet kotimaastaan sen jälkeen, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyksensä Ukrainaan. Tarkkaa tietoa lähteneiden määrästä ei ole.
Riippumattoman toimittajan työ on ollut venäläisille vaarallista, ja vaino ja sensuuri lisääntyivät viime vuoden helmikuun jälkeen. Käytännössä kaikki riippumaton media on joutunut lopettamaan toimintansa tai siirtämään sen Venäjän rajojen ulkopuolelle – monet Latviaan.
Latvialainen Sabine Sille toimii suojelijana monelle kotinsa jättäneelle toimittajalle. Hän alkoi vuosi sitten hakea apurahoja, ja kesäkuussa Riikaan perustettiin tämä mediahub, yhteiskäyttötoimisto.
Sabine Sille koulutti aiemmin toimittajia. Nyt hän auttaa paenneita toimittajia.
Tilat vuokraa kaupungissa toimiva Tukholman talousyliopisto, jossa Sabine Sille työskenteli ennen koronaviruspandemiaa.
Nyt Sillen ympärilleen luoma organisaatio järjestää toimittajille ja heidän perheilleen myös katon pään päälle ja auttaa elämisen kuluissa ensimmäisten kuukausien ajan.
Kirill Artemenko työskentelee riippumattomalle pietarilaiselle Bumaga-medialle, jonka verkkosivut on Venäjällä estetty. Maanpaossa olevan toimittajan perheeseen on juuri syntynyt lapsi Argentiinassa.
Tarvittaessa Sille hakee venäläistoimittajia rajalta Riikaan. Heillä ei aina ole mahdollisuutta järjestää itse kyytiä Venäjän rajalta eteenpäin. Venäläiset eivät pakotteiden vuoksi pysty tekemään tilisiirtoja, ja pankkitilin avaaminen on vaikeaa. Tulleista toimittajista suurimmalla osalla ei ole säästöjä. Joku on saattanut lähteä yhden repun kanssa.
””En voinut nukkua enkä nähnyt tulevaisuutta”
Pietarilainen toimittajapariskunta Aleksei Strelnikov ja Jelena Strelnikova sai Sabine Silleltä avun muuttoon, ja nyt he ovat yhteistoimiston vakiokäyttäjiä.
Ennen sotaa elämä oli järjestyksessä. Strelnikov työskenteli suuressa venäläisessä Vedomosti-julkaisussa ja Strelnikova kulttuuritoimittajana.
On vaikeaa elää sotaa käyvässä maassa, he kertovat.
”En voinut nukkua enkä nähnyt tulevaisuutta”, Strelnikova sanoo.
Kun sensuuri heti Venäjän hyökkäyksen jälkeen kiristyi, he alkoivat etsiä mahdollisuutta lähtöön – mukanaan parivuotias lapsi.
”Emme tahdo olla hiljaa ja luopua periaatteistamme. Ymmärsimme, että joko odotamme vuoroamme tai lähdemme”, kertoo Strelnikov.
Vuoron odottamisella Strelnikov viittaa toimittajia vastaan nostettuihin oikeusjuttuihin ja pidätyksiin. Ne ovat sattumanvaraisia: toimien kohteeksi voi joutua jopa mitättömästä somejulkaisusta.
Strelnikovin toimittajapariskunta sanoo, että Latviassa on vaikeuksista huolimatta henkisesti helpompi elää kuin heidän sotaa käyvässä kotimaassaan.
Freelancereina työskentelevän pariskunnan oleskelu Latviassa on vaakalaudalla. Asunto on pienen pieni, mutta he eivät pysty tuloillaan kattamaan elinkustannuksiaan kauan.
”Meillä on säästössä enää 500 euroa”, Strelnikov sanoo. Pikkulapsen vanhempina he eivät pysty molemmat työskentelemään kokopäiväisesti ja päivähoito on kalliimpaa, kun oleskelulupaa ei ole.
Kansallisella d-viisumilla maassa saa olla enintään vuoden. He ovat hakeneet oleskelulupaa, mutta päätöksestä ei ole tietoa ja tulevaisuutta on mahdotonta suunnitella.
Strelnikov ja Strelnikova eivät ole ne sukunimet, jotka löytyvät pariskunnan passeista. Ne ovat nimimerkkejä, joilla he kirjoittavat mediaan, kuten Latviasta käsin toimivaan Meduzaan.
Yhteistyöstä julkaisun kanssa voi joutua Venäjällä rikosoikeudelliseen vastuuseen. Strelnikov on lisäksi käynyt armeijan, joten hänet voidaan kutsua sotimaan Ukrainaan – teoriassa on voitu jo kutsuakin, mutta pariskunta ei tiedä, onko kutsua yritetty toimittaa heidän kotiosoitteeseensa Venäjällä.
Lue lisää: Uutissivusto Meduza Venäjän asettamasta toimintakiellosta: ”Emme alistu Venäjän sensuuriin”
Toistaiseksi Strelnikovien perhe on pärjännyt töiden, Sabine Sillen järjestämän avun ja apurahojen varassa.
”Kertoiko Sabine, että hänen isoisänsä lähetettiin Siperiaan? Hän suhtautuu todella hyvin venäläisiin, vaikka hänen oma perheensä on kärsinyt neuvostohallinnon vuoksi”, Strelnikov sanoo ja pudistelee päätään hämmästyneen näköisenä.
Sille on saapunut esittelemään järjestämäänsä työtilaa: kodikkaasti sisustetun avokonttorin lisäksi on neuvotteluhuoneita ja kaksi uutuuttaan hohtavaa podcast-studiota. Täällä työskentelee nyt säännöllisesti 75 toimittajaa. Eniten on Venäjältä tulleita. Lisäksi on muutama tekijä Ukrainasta ja Keski-Aasian maista.
”Tämä kaikki voi tuntua luksukselta”, Sille sanoo viittoillen ympärilleen. ”Mutta tarkoitus on saada ihmiset tuntemaan olonsa kodikkaaksi ja turvalliseksi. Lievittää stressiä.”
Riippumattomien venäläistoimittajien kokema stressi alkoi avautua Sillelle jo ennen Venäjän täysimittaista hyökkäystä Ukrainaan. Se näkyi ärsyyntymisenä aivan pienistä asioista.
”Kaikkialla, minne menemme konferensseihin, myös sotaa vastustavat venäläistoimittajat kohtaavat hyvin aggressiivisia kysymyksiä.”
”He eivät pysty ajattelemaan edes tulevaisuuttaan, koska ovat pakene tai taistele -tilassa.”
”"Olemme erilaisia ihmisiä ja eri valtioista, mutta olemme sotaa vastaan.”
Mediahubilla on kaksi ”intensiivisen toipumisen ohjelmaa”: venäläisille ja ukrainalaisille toimittajille omansa. Viime keväänä asiantuntija selvitti molempien ryhmien stressitasoja.
”Lähestulkoon kaikilla oli molemmissa ryhmissä korkeat post-traumaattisen stressin tasot”, Sille kertoo. Hänen mukaansa stressitasot ovat samanlaisia kuin Irakin ja Afganistanin sotien veteraaneilla. Toimittajien kokemus muistuttaa sotilaiden toissijaista traumaa; he traumatisoituvat jatkuvasti näkemistään ja kuulemistaan järkyttävistä tarinoista, vaikka ovat itse turvassa.
”Olimme toki epäilleet, että tämä on heille henkisesti vaikeaa, mutta emme olleet ymmärtäneet, miten paha tilanne oli.”
Annettu tuki ei aina riitä. Edellisellä viikolla yhteisön jäsen yritti tappaa itsensä.
Lue lisää: Moskovan Fleet Street on Riiassa
Neuvostoliitossa syntynyt latvialainen Sabine Sille kokee maksavansa avullaan nyt takaisin velkaa, jota on itse saanut pyytämättä eri tilanteissa – muun muassa lapsuudessaan Suomesta. Avun saaminen on jättänyt lähtemättömän jäljen.
Yhteiskäyttötilassa ei lasketa sitä, kuka on kärsinyt eniten: venäläiset vaiko ukrainalaiset toimittajat, molemmilla on ongelmansa.
”Täällä turvallisessa toimistossa olemme hyvin onnekkaita, että meillä on ukrainalaisia ja venäläisiä toimittajia työskentelemässä rinta rinnan. Se on hyvin harvinaista”, Sille sanoo.
Hän huomauttaa, että myös ukrainalaistoimittajat kohtaavat arvostelua kotimaassaan, jos he käsittelevät Ukrainan toimia kriittisesti.
”Median tehtävä on raportoida faktoja”, hän painottaa.
Sillen mukaan monet ukrainalaistoimittajat eivät tahdo paeta maasta. Riian mediahubiin he voivat tulla palautumaan hetkeksi. Moni on palanut loppuun: öisin sireenit häiritsevät unta ja palautumista, eivätkä rintamalla olevista perheenjäsenistään huolehtivat toimittajat osaa levätä edes viikonloppuisin.
Parhaillaan yhteistilaa käyttää yksi ukrainalainen pariskunta. He ovat kotoisin Itä-Ukrainasta, Luhanskin alueen pohjoisosista, jotka Venäjä miehitti lähes vuosi sitten. Vaimo on tullut tänään paikalle, mies ei ole päässyt. He ovat olleet Latviassa toukokuusta alkaen.
Mies työskentelee toimittajana ja vastustaa miehitystä. Miehen ukrainalainen työnantaja haastettiin oikeuteen, ja silloin pariskunta pakeni. Nainen pääsi poistumaan Luhanskista ystävänsä kanssa Länsi-Ukrainaan, ja mies tuli Eurooppaan myöhemmin Venäjän kautta.
Ukrainalaiset eivät halua esiintyä jutussa nimellään ja kuvallaan, sillä heillä on yhä sukulaisia Venäjän miehittämillä alueilla.
”Siellä on vanhemmat, perhe – koko elämä”, nainen kertoo.
Kotiin soittaminenkin on vaarallista, eikä suoraan voi puhua.
Ukrainalaisnaisen mukaan eri kansallisuudet työskentelevät Riian mediahubin tiloissa kuin yhtenä perheenä. Hänen mielestään on tärkeää tuntea, ettei ole yksin.
”Olemme kaikki erilaisia ihmisiä ja eri valtioista, mutta meitä yhdistää se, että olemme sotaa vastaan.”
Itä-Ukrainasta tullut ukrainalaisnainen pelkää sukulaistensa puolesta, eikä siksi uskalla olla esillä haastattelussa. ”Kaikki on hyvin vaikka tietysti tahtoisimme hyvin paljon palata kotiin ja auttaa maan jälleenrakennuksessa.”
Venäjän hyökkäyksen jälkeisenä keväänä vaikutti, että Latviasta oli tulossa todellinen turvasatama maanpakoon lähteneille venäläistoimittajille. Talvea kohti viranomaisten retoriikka alkoi kuitenkin koventua.
Joulukuussa Latvian tiedotusvälineitä valvova elin päätti kumota Venäjällä kielletyn ja Riikaan siirtyneen oppositiokanava Doždin kaapelilähetysluvan. Viranomaisten mukaan kanava ”uhkasi kansallista turvallisuutta ja yleistä järjestystä”.
Lue lisää: Venäläisen oppositiokanavan työntekijät saavat jäädä Latviaan, vaikka kanavan toimilupa kumottiin
””On vaikeaa parantua traumoista, kun vieressä on kiusaava naapuri.”
Vaikka Sille pitää Doždin kohtelua suhteettomana, osaa hän myös ymmärtää viranomaisten reaktiota. Oli lähestyvät vaalit ja pelkoja hallitsemattomaksi muuttuvasta venäläisten virrasta. Kukaan ei vielä keväällä ymmärtänyt, että venäläistoimittajia oli tulossa niin paljon.
Ja on vaikea lähihistoria. Neuvostomiehityksestä 30 vuotta sitten vapautuneet Baltian maat ovat epäluuloisia Venäjän suhteen.
”On vaikeaa parantua traumoista, kun vieressä on kiusaava naapuri”, Sille sanoo.
Tästä huolimatta Latvian ja myös muiden Euroopan maiden pitäisi hänen mielestään alkaa ymmärtää, ettei maanpaossa olevien venäläistoimittajien tilanne ole väliaikainen. Tulisi miettiä vaihtoehtoja venäläistoimittajien pidempiaikaisen maassa olon laillistamiseksi.
Lue lisää: Lännen on annettava Venäjälle raportoivan kriittisen median toimia
Lue lisää: Mainio dokumentti kertoo Venäjän viimeisen oikean uutiskanavan tarinan
Strelnikovin pariskunnalle paluu Venäjälle on uhista huolimatta alkanut nousta yhdeksi vaihtoehdoksi. Pietarissa odottaisi ainakin oma asunto, josta ei tarvitsisi maksaa vuokraa. Paluussa voisi käydä hyvin tai huonosti.
”Emme tahtoisi ajatella sitä. Se on arpapeliä”, Aleksei sanoo kohauttaen vaisuna harteitaan.
He toivovat eurooppalaisilta viranomaisilta samaa kuin Sille: mahdollisuutta pidempiaikaisen oleskelun laillistamiseen.
Silloin tulevaisuutta voisi alkaa suunnitella maanpaossa elävälle lapsellekin.
Venäjältä paennut toimittajapariskunta Aleksei Strelnikov ja Jelena Strelnikova sinnittelee ahtaassa asunnossa Riiassa ja kamppailee rahahuolien kanssa.
