Meduza haastatteli Venäjä-asiantuntijaa, joka on erikoistunut sotilas- ja siviilitoiminnan välisiin suhteisiin ja vaikuttaa yliopistoissa. Hän on väitellyt tohtoriksi aiemmin Keski-Euroopassa. Turvallisuussyistä hänen nimeään ei kerrota.
Venäjän hallinto on luokitellut Meduzan vieraan vallan agentiksi ja vielä sen jälkeen ei-toivotuksi organisaatioksi Venäjällä. Tämä muodostaa riskin myös haastateltaville. Meduza varmistaa anonyyminä esiintyvien haastateltavien luotettavuuden ja asiantuntemuksen laadun.
Monien näkemysten mukaan Vladimir Putin on vakuuttunut siitä, että pitkällä aikavälillä Venäjä voittaa Ukrainan vastaisen sodan, vaikka menestys rintamalla ei olekaan ollut odotettua. Joidenkin asiantuntija-arvioiden mukaan Venäjä on valmis jatkamaan sotatoimia vielä ainakin kaksi tai kolme vuotta.
Vastaavasti Ukrainan läntiset liittolaiset vakuuttavat tukevansa Ukrainaa ”niin kauan kuin on tarpeen”.
Teos Kiovassa kadulla esittää postimerkkiä, jossa Kreml palaa.
Sanotaan, että Venäjän johto uskoo vahvasti sodan pitkittymisen parantavan Venäjän voiton mahdollisuuksia. On arvioita, että sodan jatkaminen on Venäjälle taloudellisesti mahdollista. Uskotteko te, että tämä pitää paikkansa?
"Uskon. En ole kovinkaan varma, että olisi määritelty tarkkoja aikarajoja. Mutta yleisesti ottaen ajatusmalli on tällainen.
””Sota täytyy nähdä poliittisena prosessina.”
Venäjä on valtava maa, jolla on paljon resursseja ja ennen kaikkea mahdollisuus mobilisoida nämä resurssit käyttöön. Lisäksi sotaa ei käydä Venäjän alueella. Näin ollen Venäjän johto voi strategisesti ajatella, että sillä on paljon mahdollisuuksia jatkaa [sotatoimia] Ukrainassa. Tämä on ensimmäinen huomioitava asia.
Toisekseen, kun Venäjän johdolle kävi ilmeiseksi, että Kiovan nopea valloitus ei onnistunutkaan vaan Venäjän armeija kärsi pahoja tappioita, otettiin käyttöön toisenlainen lähestymistapa: hyökättiin Ukrainan energia- ja logistiikkasektoria vastaan. Venäjä päätti kuihduttaa Ukrainan talouden ja pakottaa yhä suuremman osan väestöstä lähtemään pois maasta. Tämä merkitsee sitä, että maan työvoimaresurssit pienenevät, talous laskee ja valtion rahoitusmahdollisuudet heikkenevät. Ukraina joutuu yhä enemmän kuormittamaan läntisiä kumppaneitaan, erityisesti Yhdysvaltoja.
Tämä luo [Kremlin suunnitelmien mukaan] pohjaa poliittisten vaatimusten läpimenolle. Uskon, että jopa ukrainalaisten poliitikkojen ja oligarkkien joukossa alkaa ajan myötä nousta epäilyksiä siitä, kuinka syvää [talouden] alamäkeä voidaan kestää ennen kuin on sittenkin suotavampaa suostua neuvottelupöytään.
Täytyy tietenkin muistaa myös puhtaasti sotilaallinen näkökulma. Mahdollisesti sotavoimissakin uskotaan, että nyt on eduksi pitkittää sotatoimia ja vahvistaa omia asemia. Uskon, että suuria hyökkäyssuunnitelmia on tekeillä.
Putinin puhe 21. helmikuuta 2023.
Olen [bulgarialaisen tutkivan journalistin] Hristo Grozevin kanssa samaa mieltä siitä, että sota täytyy nähdä poliittisena prosessina. Kun sota pitkittyy, sen negatiivisia seurauksia ja tappioita pystytään silottelemaan. Tämän seurauksena myöskin Kremliin kohdistuva kritiikki laimenee ja muuttuu helpommin hallittavaksi.
Tulee mahdolliseksi lahjoa tai painostaa joukko ärhäköitä ”fasistipatriootteja” vastustamaan ”liian rauhanomaista Putinia” ja samalla tukahduttaa vielä jäljellä olevat demokraattiset liikkeet.
Tämän vuoksi rintamalle on viety yksityisarmeijoiden riveissä paljon vankeja: jotta kaatuneista ja haavoittuneista syntyisi mahdollisimman vähän poliittista polemiikkia. Rikolliset eivät herätä niin paljon myötätuntoa eikä heillä ole suuria tukijoukkoja. Reaktio rikollisen kuolemaan on usein ”ihan sama”. Tämä [samoin kuin sodan pitkittyminen] on poliittisesti kätevää, sillä se keventää valtaapitäviin kohdistuvaa painetta ja helpottaa sisäpoliittista tilannetta.”
Onko Kremlillä resursseja jatkaa sotaa vielä useita vuosia – miltä tämä vaikuttaa tällä hetkellä käytettävissä olevan tiedon perusteella?
”Jos esimerkiksi sanomme, että Venäjältä loppuvat ohjukset tai sotilaat, täytyy samaan aikaan ymmärtää, mikä on Ukrainan vastaava tilanne: paljonko sillä on resursseja, aseita ja sotilaita.
Lisäksi täytyy pohtia lännen tukea. Jo nyt keskustellaan siitä, kuinka länsimaat toimivat sodan pitkittyessä. Myös energiatilanne täytyy ottaa huomioon. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan energia-alan muutosten vaikutukset voivat osoittautua vuonna 2023 pahemmiksi kuin tänä talvena.
Kaikkien näiden lukuisten tekijöiden vuoksi minusta ei ole asianmukaista tehdä tarkkoja ennusteita pitkälle aikavälille. Kaikki on kiinni sotatoimien dynamiikasta ja voimien tasapainosta. Tällä hetkellä dynamiikka toki viittaa pitkään sotaan, joka voi jatkua vielä vuosia. On kuitenkin monta toisenkinlaista vaihtoehtoa: Vladimir Putinin kuolema, Ukrainan valtion kuihtuminen kokonaan pois tai [länsimaiden] täydellinen kauppasaarto, joka merkittävästi vaikeuttaisi Kremlin mahdollisuuksia rahoittaa mitään toimia valtion varoista.”
Kertsinsalmen sillan korjaustyöt tammikuun lopussa 2023.
Voisivatko liittolaiset edes teknisesti ajatellen toimittaa Ukrainalle niin paljon kalustoa kuin se tarvitsee?
"Julkisen tiedon perusteella emme voi tietää, paljonko kalustoa Venäjän armeijalla on – ja epäilenpä, ettei tätä tietoa ole edes [Venäjän] puolustusministeriöllä. Sama koskee myös länsimaiden resurssien arviointia. En usko, että näitä prosesseja voitaisiin konkretisoida tarkkoihin lukuihin, jotka kuvaisivat kunkin maan resursseja.
””Länsimaat eivät olleet taloudellisesti valmistautuneet suureen sotaan.”
Uskonkin, että länsimaiden Ukrainalle toimittama sotakalusto laajenee asteittain. Ajatellaanpa vaikka ilmavoimia: [Jos lentokalustoa annettaisiin,] ensin täytyisi kouluttaa ukrainalaissotilaita lentämään koneilla. On täysin mahdollista, että tällaista koulutusta on jo meneillään, mutta julkisesti siitä ei puhuta. Lisäksi hankaluuksia voi aiheuttaa koneiden kallis ja vaativa huolto sekä logistiikkaketjujen monimutkaisuus.
Tällä hetkellä [lännellä] on myös vaikeuksia tykistön ammusten ja varusteiden tuotannossa. Tämähän on mielenkiintoinen seikka ottaen huomioon, että Kreml on jo vuosia vakuutellut Naton valmistelevan hyökkäystä Venäjää vastaan – mutta nyt, kun sota on syttynyt, on käynyt ilmi, että sen paremmin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakaan ei ole tarpeeksi tuotantokapasiteettia aseiden valmistukseen tarvittavissa määrin. Toistaiseksi tilanne ei ole kriittinen, mutta tällä hetkellä keskustellaan ammusten ottamisesta [liittolaisten] omista varastoista. Tämä ei ole suuri ongelma Yhdysvalloille, mutta se on hyvä osoitus siitä, miten hurjaa taistelua Ukrainan alueella tällä hetkellä käydään. Se osoittaa myös, että länsimaat eivät olleet taloudellisesti valmistautuneet suureen, maailmanlaajuiseen sotaan.
Britannian pääministeri Rishi Sunakja presidentti Volodymys Zelenskyi pitivät tiedotustilaisuuden Dorsetissa 8. helmikuuta.
Tässä asiassa on järkevintä tarkastella poliittista tahtoa. Nähdäkseni tahtotila [Ukrainan tukemiseen] on edelleen olemassa, mutta on olemassa myös uhkia sille, kuten vallanvaihdokset tai [lännen] ihmisten ”väsyminen” sotaan. Lännen avustusten suuruus on tekninen kysymys, joka pitää sisällään sekä investoinnit aseteollisuuteen että diplomaattitasolla tapahtuvan uusien potentiaalisten [ase]toimittajien etsinnän.”
””Itse olen sitä mieltä, että nykytilanteessa Ukrainan liittyminen Natoon olisi sekä Ukrainan että Venäjän etu.”
Tällä hetkellä puhutaan yhä enemmän siitä, kuinka Ukrainalle tarjottavan laaja-alaisen avustustyön järjestelyjä tulisi miettiä uudelleen. Esimerkiksi Euroopan kansainvälisten suhteiden neuvosto on laatinut siihen liittyvän suunnitelman. Kuinka realistisina näitä voidaan pitää? Kuinka merkittäviä muutoksia tarvitaan?
”Ukrainan energiajärjestelmän integrointi eurooppalaiseen järjestelmään on selkeä tehtävä. Siihen liittyvät mekanismit tunnetaan. Tältä osin on kyse puhtaasti teknisestä toteutuksesta sekä uudistuksista, joita tarvitaan valtion siirtyessä uuteen infrastruktuuriin.
Esimerkiksi edellä mainitussa Euroopan kansainvälisten suhteiden neuvoston suunnitelmassa mainitaan Ukrainan liittyminen Euroopan unionin sisämarkkinoihin. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa vaihtoehto. Jotkut taloustieteilijät ovat sitä mieltä, että liittyminen vaikuttaisi Ukrainan tilanteeseen pikemminkin kielteisesti: uusliberalistinen politiikka voi johtaa työvoiman virtaamiseen pois maasta ja heikentää myös tasavertaisuutta ulkomaisten yritysten vallatessa liikaa alaa paikallisilta. Tässä valossa on esitetty, että Ukrainalle pitäisi antaa mahdollisuus toteuttaa protektionistisia toimenpiteitä maan sisäisen liiketoiminnan ja tuotannon elvyttämiseksi. Näiden asiantuntijoiden näkemysten mukaan voisi olla järkevää rajoittaa ukrainalaisen työvoiman liikkuvuutta EU:n suuntaan. Tämä auttaisi pitämään työvoimaa Ukrainassa ja samalla myös tukisi eurooppalaisten työntekijöiden palkkatasoa niillä aloilla, joilla he kilpailisivat työpaikoista ukrainalaisten kanssa.
Rintamalle vietäviä tarvikkeita Ukrainassa.
Turvallisuustakuiden osalta tilanne on yhtä monimutkainen kuin talousasioissakin. Keskusteluja on käyty paljon, mutta en ole vielä nähnyt yhtään konkreettista ratkaisuehdotusta, joka tyydyttäisi kaikkia osapuolia. Edes Ukrainan Nato-jäsenyydestä ei ole konsensusta. Itse olen sitä mieltä, että nykytilanteessa Ukrainan liittyminen Natoon olisi sekä Ukrainan että Venäjän etu. Tiedän kuitenkin, että hallinnot eivät ole yhtä vakuuttuneita tästä asiasta, varsinkaan niin kauan kuin aktiiviset sotatoimet ovat käynnissä.”
Putinin puhe heijastettiin seinään Moskovassa 21.2.
Mitä tarkoitatte sanoessanne, että Ukrainan liittyminen Natoon olisi kaikkien, myös Venäjän, etu?
”Tarkastelen asiaa [Venäjän] sisäpolitiikan näkökulmasta.
Natoon liittyminen tarkoittaisi laaja-alaisia reformeja muutenkin kuin asevoimien osalta. Sen myötä Ukrainalla olisi mahdollisuus demilitarisoida poliisi- ja tiedustelutoimintansa sekä luoda puitteet voimarakenteiden demokraattiselle siviilivalvonnalle.
On kaksi vaihtoehtoista skenaariota: Jos Ukraina ei liity Natoon, tämä suuri valtio käyttää koko budjettinsa sotilassektoriin varmistaakseen turvallisuutensa [Venäjän uuden hyökkäyksen varalta].
Toinen vaihtoehto on, että Ukrainan valtio on turvassa Yhdysvaltain sateenvarjon alla. Silloin se myös uudistuu, ainakin turvallisuussektorin osalta. Tässä tilanteessa Ukraina voi ohjata resursseja koulutukseen, sosiaali- ja kulttuurialalle sekä talouden kehittämiseen eikä asetuotantoon.
Jälkimmäinen vaihtoehto on mielestäni turvallisempi myös venäläisille. Mutta Kremlin näkökulmasta se on huono skenaario. Venäjän johdolle on eduksi, jos Ukraina pysyy jatkuvassa taisteluvalmiudessa: potentiaalisen uhan edessä on helppo yhdistää kansaa ”oman johtajan” tueksi.”
Sanoitte, että lännen apu on sidoksissa länsimaiden johtajien poliittiseen tahtoon. Säilyykö liittolaisten keskinäinen yhtenäisyys tässä asiassa?
"Poliittisen tilanteen kärjistyminen on ilman muuta Kremlin toive, ja Venäjä myös tekee laaja-alaista työtä edistääkseen sitä sekä rintamalla että tiedonvälityksen keinoin. Venäjän viranomaiset esimerkiksi tuovat näyttävästi esille sitä, kuinka [Venäjän ulkoministeri Sergei] Lavrov kiertää Afrikassa houkuttelemassa maita Venäjän puolelle. Tarkoituksena on näyttää, että Venäjä ei ole eristyksissä.
””Tilanne muistuttaa köydenvetoa.”
Lukujen valossa lännen apu kasvoi jyrkästi noin kuukausi sodan alkamisen jälkeen. Silloin Venäjän sotajoukot vetäytyivät Kiovan alueelta. Lännessä nähtiin, että Putinin suunnitelma nopeasta Kiovan valtauksesta ei toteutunut. Samaan aikaan saatiin myös tietoja [venäläisten tekemistä] sotarikoksista. Tämän jälkeen kaikenlaisessa sotilaallisessa avussa tuli merkittävä piikki ylöspäin ja asiat lähtivät rullaamaan.
Keskustellessaan Ukrainalle annettavasta avusta länsimaat samalla tarkkailevat Kremlin reaktioita. Tilanne muistuttaa köydenvetoa: Länsi vetää köyttä omaan suuntaansa ja katsoo sitten, kuinka Kreml vastaa, ja päättää kalustotoimituksista vähitellen näiden vastavetojen perusteella. Tätä kutsutaan eskalaation hallinnaksi.
Tällainen strategia ei tietenkään miellytä Ukrainaa, mutta se on järkevä, koska se auttaa ehkäisemään suuren virheen. Jos Ukrainalle olisi annettu pikaisesti panssarivaunuja vaikkapa heti maaliskuussa, Venäjä olisi voinut tulkita tämän niin, että Naton asevoimat ovat tulossa Ukrainan puolelle – ja vastata ydinaseella.
Onko länsimaiden johtajilla edelleen takana kansojensa vahva tuki?
”Euroopan kansainvälisten suhteiden neuvosto julkaisi mielenkiintoisen tutkimuksen, jonka mukaan useimmissa Euroopan maissa kansalaiset jakautuvat kahteen leiriin: rauhaa haluavat ja oikeutta haluavat. Rauhaa haluaville on tärkeintä, että sota loppuisi, oikeutta haluavat puolestaan toivovat Venäjää rankaistavan. Kaikissa maissa rauhaa haluavien osuus on suurempi kuin oikeutta haluavien. Ainoa poikkeus on Puola, joka ajaa erittäin voimakkaasti Venäjälle rangaistuksia sen harjoittamasta politiikasta.
””Jos rintamalla ei tapahdu muutoksia, eurooppalaiset äänestäjät alkavat vastustaa pitkittyvää sotaa.”
Voidaan siis sanoa, että vielä tässäkin vaiheessa tuki Ukrainalle on säilynyt, joskaan se ei ole niin täydellistä ja ihanteellista kuin voisi ajatella.
Mistä eurooppalaiset sitten ovat huolissaan? Taloudellisista seurauksista ja ydinsodan mahdollisuudesta. Jos rintamalla ei tapahdu muutoksia, eurooppalaiset äänestäjät alkavat vastustaa pitkittyvää sotaa. Taloudellisten vaikutusten kasautuessa voidaan odottaa tuen vähitellen hiipuvan. Yhä useammat alkavat ajatella: ’Alkaa jo riittää, jotenkin tämä täytyy sopia – tämä on ainoa elämämme ja olemme jo tehneet kaiken voitavamme.’”
Missä maissa tällaisia jännitteitä on todennäköisimmin odotettavissa?
"On sellaisia maita kuin Ruotsi ja Suomi, joissa on yhteiskunnan tuki [Venäjän ja Ukrainan sotaan liittyvien] ase- ja sotilasmenojen kasvattamiselle. Myös Saksa on osoittanut, että yleisestä pasifismista huolimatta maan kansalaisista enemmistö syyttää sodasta Venäjää. Lisäksi Baltian maiden tuki säilyy. Nämä maat pitävät aktiivista sotilaallista apua jatkossakin tarpeellisena.
Unkari puolestaan on sodan alusta asti ollut omilla linjoillaan. Meduza teki ansiokkaan reportaasin, joka osoitti, kuinka Orbanin vaalivoitto vaikutti [Ukrainalle annettavaan tukeen]. Uskon, että Unkarissa kannatetaan jatkossakin etäisyyden ottamista Ukrainan kysymykseen.
Sitten on Turkki, joka kyllä auttaa Ukrainaa mutta hankaloittaa Suomen ja Ruotsin liittymistä Natoon esittäen täysin epärealistisia vaatimuksia.
Lisäksi Yhdysvalloissa ovat [vuonna 2024] edessä presidentinvaalit, joissa valtaan voi nousta ”uusi Trump”. Nyt Yhdysvalloissa kannatetaan edelleen Ukrainan avustamista, mutta tilanne on sikäli omanlaisensa, että amerikkalaiset äänestäjät eivät toistaiseksi tunne tilanteen seurauksia omissa nahoissaan. Yhdysvaltain [talouden] mittakaavassa Ukrainalle annettava tuki ei vaikuta äänestäjiin.
Yhä useammat republikaanit kuitenkin kuvaavat presidentti Bidenin politiikkaa kestämättömäksi ja sanovat sen johtaneen sotaan. He uskovat, että jos Trump olisi ollut presidenttinä, sotaa ei olisi. Näillä argumenteilla he kalastelevat äänestäjiä. Yhdysvalloissa on siis odotettavissa tavanomaiseen tapaan vahvaa polarisoitumista.”
Mainitsitte ”uuden Trumpin” Yhdysvalloissa. Kuinka todennäköistä on oikeistopopulistien esiinmarssi muissa Ukrainaa tukevissa maissa?
”Tässä suhteessa olen taipuvainen konservatiiviseen ajatteluun: vaikka he voittaisivatkin vaaleissa, tilanne pysyy silti vakaana. Heitä hillitsevät sellaiset kansainväliset instituutiot kuten Nato ja EU. Tämän valossa pidän jyrkkiä siirtymiä tai täyskäännöksiä tuen suhteen mahdottomina.”
Meillä on tuore esimerkki Tšekin vaaleista, joissa presidentiksi valittiin täysin Ukrainaa tukeva, länsimielinen henkilö edellisen, jossain määrin Venäjän-mielisen presidentin sijaan.
””Xi Jinping on hieman ’putinisoinut’ politiikkaansa.”
Asiaintila voi olennaisesti muuttua vain siinä tapauksessa, että maailmassa syntyy uusi, yhtä vakava sotilaallinen yhteenotto. Tässä suhteessa katseet kääntyvät [ensisijaisesti] Kiinaan ja Taiwaniin. Niiden tilanne synnyttää tällä hetkellä jännitteitä jopa Yhdysvalloissa – edes USA:n resurssit eivät ole loputtomat.
Mielestäni [Kiinan johtaja] Xi Jinping on hieman ’putinisoinut’ politiikkaansa. Ja jos nyt Aasiassa tapahtuisi äkillisesti jotain, se muuttaisi täydellisesti maailman voimatasapainoa. Se olisi siirtymä – en halua puhua maailmansodasta, mutta se olisi siirtymä maailmanlaajuiseen sotatilanteeseen.”
Puhutaan sitten mahdollisista seurauksista. Mihin Ukrainalle annettavan avun mahdollinen väheneminen voi johtaa?
”Mitä vähemmän tukea, sitä heikommat mahdollisuudet Ukrainalla on kestää sotaa. Panokset ovat kuitenkin suuret myös länsimaille. Kovinkaan moni Euroopassa ei usko, että Venäjä voisi hyökätä Natoa tai EU:ta vastaan, mutta Venäjän voitto [Ukrainan sodassa] merkitsisi perustavanlaatuista muutosta kansainvälisessä ilmapiirissä. Se osoittaisi, että Yhdysvallat ja Nato eivät pysty takaamaan turvallisuutta edes omalla alueellaan. Se näyttäisi vihreää valoa muille autoritäärisille valtioille – ennen kaikkea Kiinalle.
Yleisesti ottaen seurauksena olisi autoritarismin kasvu eli se, mistä Venäjän johto käyttää nimitystä ”oikeudenmukaisempi maailmanjärjestys”. Tämä tarkoittaa maailmanjärjestystä, jossa autoritääriset maat voivat tehdä mitä haluavat piittaamatta kansainvälisistä säännöistä. Puhumattakaan Venäjän sisäpoliittisesta tilanteesta: [jos Venäjä voittaa sodan,] Putinin valta vahvistuu ja hän saa jatkossa entistä enemmän tukea aloitteilleen.
Tällä hetkellä [lännessä] vallitsee vahva konsensus: täytyy tukea Ukrainaa ja varmistaa, ettei Putin saa vallattua sitä. Putinin toivo puolestaan perustuu ajatukseen, että jos sota pitkittyy, lopulta päädytään aloittamaan rauhanneuvottelut Venäjälle edullisin ehdoin. Hän toivoo, että Ukrainan hallinto, yhteiskunta ja eliitti uskovat tuen vähenevän ja voiton mahdollisuuksien heikentyvän. Se olisi Venäjälle ihanteellinen skenaario: tilanteen päättyminen poliittisin keinoin Venäjän ehdoilla solmittavaan välirauhaan.
Nykyisellään lännen apu on sidoksissa johtajien poliittiseen tahtoon, joten vallanvaihdos voi johtaa avun vähenemiseen tai lakkauttamiseen. Sen takia olisi tärkeää järjestää avustustoiminta läpinäkyvästi ja rakenteellisesti. Jos prosessi viedään institutionaaliselle tasolle ja turvatakuut Ukrainalle vahvistetaan virallisesti, vallan vaihtuminen Yhdysvalloissa tai Euroopassa ei olisi niin vaarallinen skenaario. Vaikka Ukraina ei liittyisikään Natoon, olisi syytä vähintäänkin formalisoida länsimaiden poliittinen tuki sille.
Yksi tärkeä aihealue ovat Venäjän vastaiset pakotteet. Ennemmin tai myöhemmin täytyy keskustella siitä, millä ehdoilla rajoituksia voitaisiin purkaa. Tämä vaatii tasapainottelua: yhtäältä ei pidä turhaan hidastaa pakotteiden poistamista, mutta toisaalta tulisi myös saada Kreml taipumaan mahdollisimman suuriin muutoksiin.
Venäjän yhteiskunnan kannalta näen joitain vaaran paikkoja. En esimerkiksi usko, että Putinin luopuminen vallasta olisi länsimaille prioriteetti. Niiden intresseissä on ennen kaikkea tilanteen eskaloitumisen hillitseminen [ei Venäjän sisäinen uudistuminen]. Olen käynyt kansainvälisissä konferensseissa kahvipöytäkeskusteluja länsimaisten virkamiesten ja diplomaattien kanssa, ja he ovat sanoneet, etteivät usko Putinin seuraajan välttämättä olevan tätä parempi.
Kunhan vain ei kävisi niin, että lopulta Putin saa jatkossakin kohdella Venäjän kansaa miten tahtoo eivätkä länsimaat vastusta – kunhan vain [Euroopassa] tulitus loppuisi ja olot tasaantuisivat.”
Alkuperäinen juttu täällä. Käännöstä on tiivistetty ja editoitu HS:n toimituksessa. Tuotanto: Tuija Pallaste / HS