Viime syksynä kansainvälinen media kohkasi Kolumbian uuden presidentin Gustavo Petron halusta uudistaa huumepolitiikkaa vallankumouksellisella tavalla.
Kolumbia oli jo aiemmin sallinut korkeintaan gramman kokaiinimäärän hallussapidon henkilökohtaiseen käyttöön, mikä on kansainvälisesti hyvin liberaalia. Petron tulkittiin tavoittelevan jotain paljon radikaalimpaa: kokaiinintuotannon ja -myynnin laillistamista valtion säätelemäksi teollisuudenalaksi.
Presidentin puheet ovat sittemmin maltillistuneet, mutta uuden huumepolitiikan käytännöistä on nyt jo näyttöä.
Gustavo Petro, 62, on Kolumbian ensimmäinen laitavasemmistolainen presidentti.
Taistelu huumeita vastaan on epäonnistunut, tästä on yhtä mieltä yhä suurempi osa maailman johtajista. Vuosikymmeniä noudatettu kieltopolitiikka ei ole johtanut toivottuun tulokseen.
Silti uudenlaisesta huumepolitiikasta ei ole löytynyt yksimielisyyttä. Enemmistö maista nojaa yhä kieltoihin.
Sallivampi politiikka on vallannut alaa länsimaissa mutta lähinnä käyttäjiä kohtaan. Tämä voi edistää käyttäjien kotimaiden kansanterveyttä mutta sivuuttaa tuottajamaiden tuskan, sanoo huumepolitiikan asiantuntija Ana María Rueda kolumbialaisesta Fundación Ideas para la Paz -ajatushautomosta.
”Se on epäreilua.”
Viranomaisten kovat otteet tuotantoseuduilla ovat ruokkineet väkivaltaa, josta kärsivät viattomat sivulliset. Huumeviljelmistä on yritetty päästä eroon myrkyillä, jotka aiheuttavat ympäristötuhoja.
Kokaviljelmiä Putumayon alueella Kolumbiassa lähellä Ecuadorin rajaa viime marraskuussa.
Kolumbiassa tuotetaan yli puolet maailman kokaiinista, ja sen viranomaiset tekevät yli 40 prosenttia maailman huumetakavarikoista. Voikin arvioida, että runsaan 50 miljoonan asukkaan Kolumbia on kärsinyt kansainvälisen huumepolitiikan ankaruudesta kaikkein eniten.
Maassa käydään loputonta sotaa huumerikollisia vastaan, ja hallitus piti pitkään tärkeänä tuhota kokapensaita myös maaseudun köyhiltä pienviljelijöiltä.
”He ovat kaikkein heikoimmassa asemassa. Eivät he luo markkinaa, eivät syyllisty väkivaltaan eivätkä rikastu”, sanoo María Alejandra Vélez kolumbialaisen Andien yliopiston Cesed-tutkimuslaitoksesta, joka keskittyy turvallisuus- ja huumepolitiikkaan.
Huumesota on kytkeytynyt lähes 60 vuotta käytyyn Kolumbian sisällissotaan.
Vasemmistosissien, armeijan, oikeistolaisten kuolemanpartioiden ja huumekartellien väkivallan seurauksena on kuollut arviolta 220 000 ihmistä, enimmäkseen siviilejä. Yli viisi miljoonaa ihmistä on paennut kotiseuduiltaan.
Sisällissota on nyt ohi siinä mielessä, että kapinallisryhmät eivät enää pyri kaatamaan maan hallitusta. Hallitus solmi rauhan suurimman sissijärjestön, vasemmistolaisen Farcin kanssa jo vuonna 2016.
Osa Farcin jäsenistä kapinoi rauhansopimusta vastaan, ja kokaviljelmien täplittämiä maita on yhä muidenkin sissijärjestöjen hallitsemilla alueilla.
Kokaiinikauppaan keskittyessään ne muistuttavat entistä selvemmin rikollisjärjestöjä. Väkivalta jatkuu raakana, aseryhmät tekevät joukkosurmia.
Viime vuonna YK arvioi, että Kolumbian kokaviljelmien laajuus oli kasvanut ennätykseensä, yli 200 000 hehtaariin.
Kolumbia on ollut Yhdysvaltain lujin liittolainen huumeiden vastaisessa taistelussa.
”Meidän pitäisi lakata olemasta tällainen mallioppilas ja ruveta johtajaksi”, sanoo kolumbialainen kansainvälisen huumepolitiikan konsultti Catalina Gil.
”Jos Kolumbia ei tartu ohjaksiin, kuka muu muka? Tarvitsemme tietysti kansainvälistä tukea, mutta meidän pitäisi itse hakea kumppaneita tähän.”
Mihin siis?
Kolumbian laivasto hinasi viime joulukuussa Tumacon satamaan kokaiinilastissa takavarikoimaansa puolisukellusvenettä, joka oli Tyynellämerellä matkalla Keski-Amerikkaan.
Tällä viikolla Wienissä Kolumbia ja Peru vetosivat YK:n huumausainetoimikuntaan, jotta kokapensaan lehdet lakattaisiin määrittelemästä kielletyksi huumausaineeksi. Maat korostavat, etteivät ne pyydä kokaiinin poistamista listalta mutta ne haluavat vähentää kokalehtien muuhun käyttöön kohdistuvaa stigmaa, joka niiden mukaan myös haittaa keskustelua huumepolitiikan uudistamisesta.
Kolumbia on jo luopunut kokaviljelmien tuhoamispolitiikasta. Tammikuussa ei raivattu ainuttakaan hehtaaria. Sen sijaan presidentti Petro kannustaa viljelijöitä kauppaamaan lehtiä kokaiinintuotannon sijaan esimerkiksi ruoka- tai rohtokäyttöön. Kokalehtien monipuolinen hyödyntäminen kuuluu Andien alkuperäiskansojen kulttuuriin, jota vain pieni osa kolumbialaisistakaan tuntee.
Nyt viljelijät valmistavat kokapensaidensa lehdistä kokatahnaa, jonka he myyvät eteenpäin. Rikollisten laboratorioissa tahnasta jalostetaan kokaiinia.
Eurooppaan kokaiini salakuljetetaan yleisimmin meriteitse laillisen rahdin seassa, esimerkiksi Antwerpenin tai Rotterdamin suursatamiin. Siitä lastit jatkavat maateitse ja ehkä Itämeren-rahdissa eteenpäin – osa aina Suomeen asti.
Viime kesänä kokaiinia käytettiin pääkaupunkiseudulla enemmän kuin koskaan aiemmin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen jätevesitutkimuksen mittaushistoriassa. Samalla kokaiini ohitti ensi kertaa amfetamiinin.
Kokaiini on yleistynyt muuallakin Euroopassa, jonka kokaiinikauppa kalpenee enää kannabiskaupalle.
Latinalaisen Amerikan huumekartellit saattavat hallita koko tuotanto- ja jakeluketjua, tai sitten ne myyvät kokaiinin Euroopassa täkäläisille rikollisjärjestöille.
Valtaosa kokaiinista salakuljetetaan Kolumbiasta vauraampiin maihin, joissa siitä maksetaan paljon enemmän.
Kolumbialaiset itse käyttävät kokaiinia YK:n arvion mukaan selvästi vähemmän kuin esimerkiksi yhdysvaltalaiset tai länsieurooppalaiset.
Presidentti Petro on korostanut sitäkin, että kokaiini ei aiheuta läheskään yhtä paljon kuolemia kuin heroiini ja synteettiset opioidit, kuten fentanyyli.
”Yhdysvaltalainen tupakka tappaa paljon enemmän kolumbialaisia kuin kolumbialainen kokaiini tappaa yhdysvaltalaisia”, Petron huumepolitiikan johtajaksi uumoiltu taloustieteilijä Felipe Tascón kirjoitti viime vuonna.
Sanomalehti The Washington Postin haastattelussa Tascón sanoi kokaiinikaupasta, että ”jos sitä säätelee niin kuin julkista markkinaa – – suuret voitot katoavat ja huumeiden salakuljetus katoaa”.
Tämän arvellaan olleen liikaa Yhdysvalloille, jota Kolumbia kuuntelee tarkasti, sillä Tascónia ei lopulta nimettykään vetämään maan huumepolitiikkaa.
Kolumbia on sitoutunut huumepolitiikkaa linjaaviin YK:n yleissopimuksiin, joissa ovat mukana lähes kaikki maailman maat. Ne velvoittavat kohtelemaan määriteltyjä huumausaineita laittomina.
Sopimusten rikkominen voisi tehdä Kolumbiasta hylkiön. Sitä paitsi tuotannon ja myynnin laillistaminen kansallisesti ei tietenkään muuttaisi viennin laittomuutta. Kun ylivoimainen enemmistö ostajista on ulkomailla, bisnes pysyisi väistämättä rikollisjärjestöjen käsissä.
Huumepolitiikan konsultti Gil osoittaa kuitenkin Kanadaan, Uruguayhin ja Portugaliin. Ensin mainitut ovat alkaneet säädellä kannabiskauppaa, ja jälkimmäinen on luopunut ”kovienkin” huumeiden käytön rangaistavuudesta.
”Nekin ovat luovineet kansainvälisten kieltojen lomassa”, Gil sanoo.
Presidentin huumeidealismi vaikuttaa nyt muovautuneen realismiin, jossa uusi huumepolitiikka löytää todelliset muotonsa.
Huumepolitiikan tutkija Ana María Ruedan mielestä Petro on ymmärtänyt koko ajan, että kyse on pitkästä ja hankalasta kansainvälisestä hankkeesta.
”Vaalikampanjassaan Petro sanoi laillistavansa kokaiinin, mutta kun hän oli ollut virassa muutaman kuukauden, hänen huumepolitiikasta vastaava oikeusministerinsä sanoi suoraan ja toistuvasti, että kokaiinia ei laillisteta”, Rueda sanoo.
”Hän heitti ajatuksen kampanjoidessaan, mutta keskustelu Yhdysvaltojen kanssa nostatti jännitteitä ja hän muutti sävyään.”
Presidentin puheita kokapensaan lehtien vaihtoehtoisesta käytöstä tutkija pitää naiivina. Vaihtoehtoinen markkina ei tarjoa viljelijöille läheskään samanlaista tuloa kuin kokaiiniteollisuus.
”Kun kokaviljelmiä ei raivata, iso osa sadosta menee varmasti laittomaan käyttöön”, Rueda sanoo.
Tutkija kuitenkin uskoo, että kun yhä useampi maa vapauttaa huumepolitiikkaansa, Kolumbiallakin voi olla ennen pitkää mahdollisuus pilotoida laillista kokaiinintuotantoa ja -kauppaa hyvin paikallisesti, tunnustaen että laiton kauppa säilyy aluksi väistämättä rinnalla.
”Se vaatisi paljon sääntelyä ja paljon lainvalvojia. Ongelma on, että instituutioillamme ei ole voimavaroja saada kuriin edes kadunvarsipysäköintiä, joten miten voisimme ikinä hallinnoida tällaista?”
Tutkija Velézin mielestä järkevää olisi, että Kolumbia hakisi malleja koka- ja kokaiinikaupan säätelyyn kokeilemalla ensin rajattua kannabistuotantoa.
”Samaan aikaan Kolumbian tulisi pitää jatkuvasti ääntä kansainvälisellä näyttämöllä, jos haluamme asiassa eteenpäin.”