Tunnelma täällä Kiovassa on kaksijakoinen.
Kevät tulee, terasseja avataan, puistoissa on paljon ihmisiä. Lapset leikkivät iloisina ulkona. Minulla on kiire töissä mutta minäkin yritän nauttia ulkoilmasta: se onnistuu kerrostalon suojaisalla pihalla, johon sodan lommot eivät näy.
Ja samalla: ihmiset ovat hermostuneita. On paljon puheita, joista ei oikein tiedä, mitä niiden takana on. Ihmiset epäilevät kaikkea. Kävikö Vladimir Putin Mariupolissa? Vai oliko se hänen ”kaksoisolentonsa”? Tapahtuuko kohta jotakin?
Päivämääristä 24.–26. maaliskuuta puhutaan. Sanotaan, että noina päivinä rytisee. Kuulen tästä töissä, kavereilta, mutta en mistään virallisesta lähteestä. ”It’s gonna be loud”, joku sanoo varman kuuloisena. Toinen lisää, että myös venäläinen somemedia Rybar tietää, että 24. päivä Ukrainan vastahyökkäys alkaa.
En siis kerro teille uutista, että jotakin varmasti tapahtuisi – vaan sen, että tällaista täällä meillä on. Liikkuu huhuja, joihin ilmestyy jotakin yllättävän tarkkaa. Kuten päivämäärät 24.–26. maaliskuuta.
Huhut voivat osoittautua todeksi tai sitten eivät. Mutta nyt, kun mainittuihin päivämääriin on enää vähän aikaa, ne kummittelevat mielessäni.
Toistelen itselleni, että maaliskuun 26. päivänä kaikki on niin hyvin kuin Kiovassa nykyisin on, ja sinä päivänä aion matkustaa Länsi-Ukrainaan.
Viime kuukaudet jokapäiväisen ahdistuksen aihe on ollut se, riittääkö sähkö ja toimivatko yhteydet. Sellainen sota ei näy kuvissa. Katsokaa vaikka itse.
Kahvilassa ystävän kanssa.
Yllä oleva kuva on otettu marraskuun kahdeksantena päivänä. Menin ystäväni Paulin kanssa kiovalaiseen kahvilaan, söimme ihanat pistaasicroissantit. Maksoimme ja kävelimme ulos. Ja sillä samalla hetkellä tuli sähkökatko. Saimme croissantimme juuri ja juuri ennen kuin kahvilan oli pakko sulkeutua.
Siskon luona.
Tämä toinen kuva on otettu Kiovassa 15. marraskuuta. Olin sopinut viettäväni aikaa siskoni kanssa. Menimme street food -kojulle syödäksemme burgerit. Odotimme vielä annoksiamme, kun ohjus lensi päidemme yli.
Mitä ihminen silloin tekee?
Me saimme burgerimme ja ajoimme siskoni asunnolle. Hän asuu alueella, jossa ei ole mitään, minkä voisi ajatella olevan ohjusiskun kohteena – toisin kuin omalla asuinalueellani.
Lähes koko Kiova oli ilman sähköä ja kännykät olivat mykkiä. En saanut soitettua vanhemmilleni.
Siskoni otti tuon kuva keittiössä. Leikin siinä hänen kissanpentunsa kanssa.
Seuraava kuva saattaa näyttää teistä tavalliselta, tylsältä tai vain kuvalta, jossa ei ole mitään katsottavaa.
Ällistyttävä katunäkymä.
Otin kuvan, kun kävelin talvisena iltana kadulla ja näkymä oli niin erityinen. Autojen valot, liikennevalot, katuvalot, valonkajastus asuntojen ikkunoista, kioskin valotaulu. Oli niin paljon valoja!
Ei sähkökatkoa, ulkonaliikkumiskieltoa tai totaalista pimeyttä.
Tarinan opetus: sekin, mikä näyttää Instagram-poseeraukselta tai tylsältä maisemakuvalta, voi olla sotakuva.
Viimeiset kuvat ovat hissistämme, jossa on viime kuukaudet ollut laatikko ja sen yllä paperi, jossa lukee:
"Hei! Pysähtyikö hissi sähkökatkon takia? Tämä laatikko auttaa sinua kuluttamaan aikaa (jos tarvitset). Siellä on keksejä, vohveleita, vettä, kosteuspyyhkeitä, vauvalle puhdistuspyyhkeitä, lapsille suklaata, sydämelle lääkettä ja kipulääke.
Jos käytät näitä, olethan hyvä ja täydennä laatikkoa vuorostasi.”
Viesti hississä.
Hissilaatikon sisus.
Täällä Ukrainassa -sarjaan kirjoittavat ja kuvaavat harkovalainen vapaa toimittaja Katya Pereverzeva, kiovalainen Kateryna Tyhnenko ja Donbas Frontliner -nettimedian Andri Dubtšak, joka kiertää reportoimassa etulinjassa ja selustassa. Tiedonhankintaa tehdään myös Helsingin Sanomien toimituksessa. Tuotanto: Tuija Pallaste / HS