Ukraina väittää räjähdyksen tuhonneen venäläisten Kalibr-risteilyohjuksia Krimillä. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
Ukrainan mukaan Džankoissa Krimin niemimaan pohjoisosassa tapahtui maanantai-iltana räjähdys, jossa tuhoutui risteilyohjuksia. Ohjuksia oltiin Ukrainan mukaan juuri siirtämässä junalla jonnekin.
Ukrainan puolustus- ja sisäministeriö ovat tiedottaneet räjähdyksestä, mutta Ukraina ei ole ottanut vastuuta räjähdyksestä.
Sisäministeriön neuvonantaja Anton Geratšenko julkaisi tapahtuneesta videon Twitterissä.
Kremlin nimittämä Krimin ”johtaja” Sergei Aksjonov sanoi maanantaina ilmahälytysten menneen päälle alueella. Hän ei maininnut mitään ohjuksista tai räjähdyksistä, mutta sanoi yhden ihmisen sekä talon ja kaupan vahingoittuneen "sirpaleista".
Aksjonovin neuvonantaja Oleg Kryutškov taas väitti Telegram-viestipalvelussa, että Džankoihin olisi isketty lennokeilla ja hyökkäyksen kohteena olisivat olleet siviilialueet.
”Lähistöllä ei ole sotilastukikohtia. Lennokit iskivät asuinalueisiin. Räjähteiden lisäksi yhden mukana oli sirpaleita”, hän väitti.
Džankoin lähellä on yksi Venäjän ilmavoimien tukikohta. Ukrainan viranomaisten mukaan Džankoi ja sen lähialueet ovat yksi Venäjän isoimmista sotilastukikohdista Krimillä.
Krimin niemimaa on ollut Venäjän miehittämä vuodesta 2014.