Venäläiset tiedotusvälineet seuraavat herkeämättä Kiinan johtajan Xi Jinpingin kolmipäiväisen Moskovan-vierailun ohjelmaa.
Xin ja vierailun isännän, presidentti Vladimir Putinin, ystävällisten eleiden ja yhteisten visioiden lisäksi huomiota ovat herättäneet kiinalaisvieraan hotellivalinnat ja töräytykset Putinin jatkokaudesta.
Maanantaina Putinin ylistykset Kiinan kehityksestä saivat palstatilaa.
”Viime vuosina Kiina on tehnyt valtavan harppauksen eteenpäin kehityksessä. Se herättää aitoa kiinnostusta koko maailmassa”, Putin sanoi ja pysähtyi ilmeisesti valitsemaan sanojaan.
”Me jopa hieman kadehdimme teitä.”
Putinin kateuskommentti kiinnitti useiden venäläismedioiden huomion. Siitä ovat kirjoittaneet muun muassa sanomalehdet Komsomolskaja Pravda ja Kommersant sekä uutistoimisto Tass.
Lue lisää: Xi ja Putin aloittivat neuvottelut Kremlissä, Putin matkustaa vastavierailulle jo tänä vuonna
Venäläisillä Telegram-kanavilla on seurattu tiiviisti Xin autosaattueen liikkeitä päivä päivältä.
Komsomolskaja Pravda kertoo, että ”toveri Xi” toivotettiin tervetulleeksi punaisella matolla Kiinan ja Venäjän kansallislaulujen soidessa Vnukovon lentoasemalla.
Xin majapaikka on kummastuttanut venäläistä yleisöä, sillä perinteisten vaihtoehtojen sijaan hän yöpyy kiinalaisketju Soluxen viiden tähden hotellissa.
Hotelli sijaitsee Moskovan kasvitieteellisen puutarhan liepeillä. Kommersantin mukaan näkymä hotellista muistuttaa Kielletyn kaupungin maisemia. Rossijskaja Gazeta -lehti on julkaissut kuvagallerian sviitistä.
Toimittajat panivat myös merkille Soluxe-hotellin eteen toimitetut KFC-pikaruokaketjun pakkaukset. Komsomolskaja Pravdan mukaan Telegram-kanavilla jo vitsailtiin, että Xin ruokatarjoilut eivät olisi kovin hääppöiset.
Pian maanantain epävirallisen illallisen perivenäläinen menu julkaistiin: Tassin mukaan Xi ja Putin nauttivat muun muassa blinejä viiriäisellä ja sienillä sekä kalakeittoa sterletistä venäläisten rasstegai-piirakoiden kanssa. Illan huipensi pavlova-kakku.
Vierailun tiimoilta venäläismediassa on julkaistu myös runsaasti asiantuntijoiden analyysejä tapaamisesta.
Historian professori Aleksei Maslov Moskovan valtionyliopistosta kirjoittaa Rossijskaja Gazetassa, ettei vierailussa ole kyse vain kädenpuristuksesta. Maslovin mukaan käsillä on ehkä Xin viime vuosien ”tärkein vierailu Venäjällä”.
Hän odottaa, että vierailun päätteeksi johtajat lausuvat linjauksia geopolitiikasta.
Samaan aikaan Maslov on varma siitä, etteivät Venäjä ja Kiina ole muodostamassa sotilaallisia sopimuksia ”Nato-vastaisessa” hengessä. Hänen mukaansa mailla on jo tarpeeksi yhteisiä alustoja, joilla voi kompensoida sotilaallisten sopimusten puutetta.
Oikeustieteen tohtori Aleksandr Domrinin mukaan Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina muodostavat maailman peruspilarit. Domrinin mielestä on päivänselvää, että Venäjä ja Kiina lähentyvät, koska Yhdysvallat rakentaa niihin negatiivisia suhteita.
”Tämä on periaatteellisesti tärkeä tapahtuma. Venäjä isännöi Xitä, koska se on Venäjän etujen mukaista, ja Xille tämä on ensimmäinen vierailu hänen uudelleenvalintansa jälkeen. Muut tehkööt johtopäätöksensä” Domrin sanoo Izvestija-lehden mukaan.
Kommersantin erikoiskirjeenvaihtaja Andrei Kolesnikov puolestaan analysoi, että Xi aloitti vierailullaan myös Putinin tulevan vaalikampanjan.
Putinia ”hyväksi ystäväkseen” kutsunut Xi tuli sanoneeksi, että piakkoin Venäjälläkin koittavat presidentinvaalit. Putin ei ole itse ilmoittanut jatkostaan, vaikka hän poistikin esteet perustuslaista vuonna 2020.
”Olen varma, että Venäjän kansa tukee vahvasti teidän hyviä hankkeitanne”, Xi tokaisi Putinille.