Pää­ministeri Kishida on käynyt Ukrainan-vierailullaan Butšassa

Fumio Kishidasta tuli ensimmäinen Japanin pääministeri sitten toisen maailmansodan, joka vierailee sotaa käyvällä alueella.

| Päivitetty

Japanin pääministeri Fumio Kishida tapaa tiistaina Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin Kiovassa.

Uutistoimisto Reuters kertoi Kishidan saapumisesta Kiovaan japanilaismedian perusteella alkuiltapäivästä Suomen aikaa. Uutistoimisto AFP:n mukaan Kishida on käynyt Ukrainan-vierailullaan myös Kiovan lähettyvillä sijaitsevassa Butšassa, jossa paljastui viime vuoden keväällä siviileihin kohdistuneita raakuuksia.

Kishida oli maanantaina vierailulla Intiassa, mistä hänen oli määrä palata kotiin. Sen sijaan hän lensikin Puolaan, missä hän mediatietojen mukaan nousi junaan ja jatkoi kohti Kiovaa.

Kishida oli jo ennen vierailuaan toistuvasti todennut, että vierailu Ukrainaan on suunnitteilla, jahka logistiikka- ja turvallisuuskysymykset saadaan ratkaistua.

Japanin ulkoministeriön mukaan Kishidan vierailun tarkoituksena on osoittaa ”Japanin – ja G7-maiden, joiden puheenjohtaja Japani tällä hetkellä on – vankkumatonta tukea Ukrainalle”.

Kishida on viimeinen G7-ryhmään kuuluvien rikkaiden teollisuusmaiden johtaja, joka pistäytyy Kiovassa. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kävi Ukrainan pääkaupungissa helmikuussa.

Lue lisää: Bidenin Euroopan-vierailu on ollut Putinille kuin isku palleaan, ja puhe oli viimeinen niitti

Kishidasta tuli samalla ensimmäinen Japanin pääministeri sitten toisen maailmansodan, joka on vieraillut sellaisella alueella, jossa on käynnissä sota.

G7-maat kokoustavat Hiroshimassa Japanissa toukokuussa. Kishidan on kerrottu harkitsevan Zelenskyin kutsumista mukaan kokoukseen.

Japanin pääministeri Fumio Kishida ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi (näytöllä) osallistuivat helmikuussa verkkotapaamiseen, jonka osanottajissa oli muun muassa G7-maiden johtajia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat