Uganda kielsi kuulumisen seksuaali- tai sukupuoli­vähemmistöön

Ugandassa on jo nykyisin voimassa laki, joka kieltää samaa sukupuolta olevien sukupuoli­suhteet. Niistä voidaan rangaista jopa elin­kautisella vankeudella.

Ugandan parlamentti pui vähemmistöjä rankasti syrjivää lakia tiistaina.

Ugandan parlamentti hyväksyi tiistaina lakiehdotuksen, joka kieltää kuulumisen seksuaali- tai sukupuoli­vähemmistöihin. Asiasta kertoo muun muassa uutistoimisto Reuters.

Yli 30 Afrikan maassa esimerkiksi samaa sukupuolta olevien parisuhteet on kielletty lailla. Uganda vaikuttaa ihmisoikeusjärjestöjen mukaan olevan ensimmäinen, joka kieltää kokonaisuudessaan itsensä kokemisen tai määrittelemisen esimerkiksi lesboksi, homoksi tai transsukupuoliseksi.

Ugandassa oli jo aiemmin voimassa laki, joka kieltää samaa sukupuolta olevien sukupuoli­suhteet. Niistä voidaan rangaista jopa elin­kautisella vankeudella.

Seksuaalisen kanssakäymisen lisäksi uusi laki kieltää muun muassa homo­seksuaalisuuden ”mainostamisen” tai siihen ”yllyttämisen”. "Törkeästä homoudesta” voidaan tuomita kuolemaan. Törkeää homoseksuaalisuutta laissa on esimerkiksi se, jos harrastaa seksiä hiv-positiivisena.

Laki vaatii vielä presidentti Yoweri Musevenin allekirjoituksen. Sen saamista pidetään todennäköisenä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat