Taiwan sanoo olevansa valmistautunut Kiinan toimiin presidenttinsä ollessa ulko­mailla

Taiwanin presidentin on määrä vierailla Yhdysvalloissa ensi viikolla. Kiina on tuominnut vierailun ja järjestänyt aktiivisesti sotaharjoituksia Taiwanin ympärillä viime syksystä asti.

Taiwanin presidentti Tsai Ing-wen kuvattuna pääkaupunki Taipeissa keskiviikkona.

Taiwanin puolustusministeriöllä on valmius­suunnitelma Kiinan mahdollisten toimien varalle presidentti Tsai Ing-wenin ulkomaan­vierailujen aikana. Näin totesi Taiwanin varapuolustus­ministeri Po Horng-huei keskiviikkona.

Presidentti Tsai vierailee ensi viikolla Yhdysvalloissa sekä Keski-Amerikassa sijaitsevissa Guatemalassa ja Belizessä. Yhdysvalloissa Tsain on määrä vierailla New Yorkissa ja Los Angelesissa.

Asiasta uutisoivan uutistoimisto Reutersin mukaan Tsain odotetaan tapaavan matkansa aikana Yhdysvaltojen edustajain­huoneen puhemiehen Kevin McCarthyn kanssa. Taiwanin presidentin­kanslia ei ole kuitenkaan vahvistanut tapaamista.

Kiina on tuominnut Tsain tulevan vierailun Yhdysvaltoihin.

Viime elokuusta lähtien Kiina on järjestänyt laajamittaisia sotaharjoituksia Taiwanin ympärillä. Tuolloin Yhdysvaltain edustajainhuoneen silloinen puhemies Nancy Pelosi vieraili maan pääkaupungissa Taipeissa.

Lue lisää: Kiina jatkaa sota­harjoituksia Taiwanin läheisyydessä, vaikka niiden oli tarkoitus jo loppua – Biden: ”En usko, että he tekevät mitään enempää”

Varapuolustusministeri Polta kysyttiin keskiviikkona, onko odotettavissa, että Kiina järjestäisi uusia sotaharjoituksia presidentin vieraillessa ulkomailla. Pon mukaan maan asevoimat ovat valmiudessa.

”Presidentin ulkomaan­vierailun aikana puolustus­ministeriöllämme on valmius­suunnitelmat kaikkiin Kiinan liikkeisiin”, Po vastasi Reutersin mukaan ja kieltäytyi antamasta lisätietoja suunnitelmista.

Yhdysvallat on todennut, ettei Kiinalla ole mitään syytä reagoida Tsain matkaan.

Tsai vieraili Yhdysvalloissa viimeksi vuonna 2019. Samassa yhteydessä hän kävi virallisilla vierailuilla Taiwanin diplomaattisten liittolaisten luona Karibialla.

Kiina pitää Taiwania itselleen kuuluvana alueena, jonka se on uhannut vallata takaisin tarvittaessa sotilasvoimin.

Poliittinen ilmapiiri Taiwanin ympärillä on kiristynyt merkittävästi Kiinan presidentin Xi Jinpingin valtakaudella, kun Kiinan hallinto on lisännyt niin sotilaallista, diplomaattista kuin taloudellistakin painetta Taiwanin suuntaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat