Pietarilainen tv-kanava sala­kuvasi Suomen pää­konsulin ja opposition ravintola­keskustelun

Kanava väittää Jabloko-puolueen valtuutettujen kerjänneen rahaa, pääkonsuli Vanamo kiistää ja kertoo, että tapaaminen järjestettiin jo viime syksynä.

Suomen pääkonsulaatti Preobraženskaja-aukiolla Pietarissa.

| Päivitetty

Pietarilainen televisiokanava LenTV24 on julkaissut Telegram-kanavallaan salakuvatun videon venäläisen oppositiopuolue Jablokon edustajien ja Suomen Pietarin-pääkonsulin Sannamaaria Vanamon ravintolakeskustelusta. Televisiokanava käyttää Telegramissa nimeä LenTVZ4.

Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat ja tapausta referoi myös valtakunnallinen venäläislehti Moskovski Komsomolets.

Filmillä Vanamon kanssa keskustelevat Jablokon Pietarin valtuustoryhmän puheenjohtaja Aleksandr Šišlov ja hänen edeltäjänsä, kaupunginvaltuutettu Boris Višnevski. Šišlov on toiminut myös Pietarin ihmisoikeusvaltuutettuna.

Tapaaminen on salakuvattu georgialaisessa ravintolassa Marat-kadulla Pietarin keskustassa, Nevskin valtakadun eteläpuolella. Pääkonsuli Vanamon mukaan tapaaminen järjestettiin jo viime syksynä. Epäselvää on, miksi tallenne ja siihen liitetyt kommentit tuotiin julki juuri nyt.

Televisiokanava referoi Telegramissa ivalliseen sävyyn keskustelua jokapäiväisistä asioista, Venäjän tilanteesta, yhteistyöstä suomalaisten kanssa ja Suomen rajan sulkeutumisesta selostaen samalla seurueen nauttimia ruokalajeja.

Šišlov muistuttaa selostuksen mukaan, että yhteistyötä on tehtävä varovasti, jottei ”venäläisiä kumppaneita moitita siitä, että he saavat rahaa ja toteuttavat ulkomaisia toimeksiantoja”.

Vanamoa kanava yltyy vertaamaan venäläisyleisön hyvin tuntemaan Ostap Benderiin. Bender on fiktiivinen hahmo 1970-luvun komediaelokuvassa 12 tuolia. Hahmo on 1920-luvulle sijoittuvassa elokuvassa taiturimainen odessalainen huijari ja ”suuri säätäjä”, jota alkuperäisessä versiossa esitti 1987 kuollut näyttelijä Andrei Mironov.

Selostuksensa lopussa televisiokanava väittää valtuutettujen kinunneen Vanamolta rahaa toimintaansa. Kanavan väitteitä referoinut Moskovski Komsomolets toisti saman väitteen.

”Jotenkin näyttää siltä, että kansalaisten Šišlovin ja Višnevskin on aika pakata reppunsa muttei Suomen-matkaa varten”, kanava päättää tekstinsä.

Vanamon mukaan viime syksyisessä tapaamisessa ”ei ollut esillä Suomen rahallinen tuki Venäjän yhteiskunnallisille toimijoille”.

”Tapaaminen oli jo viime syksynä ja siinä keskusteltiin laajasti ajankohtaisista aiheista, mukaan lukien Suomen ja EU:n matkustusrajoitukset, jotka kiinnostavat Pietarissa”, Vanamo kertoo sähköpostivastauksessaan.

”Vuoropuhelu kansalaisyhteiskunnan edustajien kanssa on osa diplomaattisten edustustojen toimintaa. Meillä ei ole tarvetta ryhtyä toimenpiteisiin asian johdosta.”

”Kuvaamistilanne ei tullut yllätyksenä, vastaavia tilanteita on ollut muillakin”, Vanamo kertoo.

Samankaltainen ”kohu” syntyi helmikuussa 2021, kun ulkoministeri Pekka Haavisto tapasi Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin Pietarissa. Ministeritapaamisen jälkeen Haavisto keskusteli opposition edustajien kanssa Suomen pääkonsulaatissa ja valtuutettu Višnevski oli mukana tuossakin tapaamisessa.

Palkkasotilasyhtiö Wagnerin omistajan Jevgeni Prigožinin mediaomistuksiin kuuluva Federalnoje Agenstvo Novostei eli uutistoimisto FAN julkaisi tapaamisesta saman tien uutisen otsikolla ”vierasagentti-kansanedustajien salainen tapaaminen”. Pietarilaispoliitikot kiistelivät tapaamisesta kiivaasti mutta Moskovassa ”skandaaliin” kiinnitettiin vähäistä huomiota.

Lue myös: Haaviston tavanneet venäläiset oppositiopoliitikot joutuivat ryöpytyksen kohteiksi Venäjällä – Jabloko-puolueen Pietarin-johtaja: ”Kirjoittavat hölynpölyä”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat