Skolioosista kärsivä valas ilmestyi Espanjan lähelle

Epämuodostumansa takia valaan on vaikea uida.

Skolioosista eli selän vinoutumasta kärsivä 40-tonninen sillivalas on liikkunut maaliskuussa Välimerellä lähellä Valencian rannikkoa Espanjassa, kertoo uutistoimisto Reuters.

Valaan vääntynyt selkä näkyy selvästi Espanjan kansalliskaartin videolla, joka on nähtävissä tämän artikkelin yhteydessä. Noin 17-metriä pitkästä valaasta on tehty viimeinen havainto 6. maaliskuuta. Epämuodostumansa takia valaan on vaikea uida, ja asiantuntijat uskovat sen näyttäytyvän alueella uudelleen.

Sillivalaat voivat kasvaa yli 20 metriä pitkiksi ja ne ovat sinivalaan jälkeen toiseksi pisimpiä eläimiä.

Ihmisillä skolioosi on varsin yleinen sairaus. Duodecimin Terveyskirjaston mukaan lievän skolioosin yleisyys on noin seitsemän prosenttia.

Hoitoa vaatii kuitenkin vain noin 0,2 prosenttia ikäluokasta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat