Espanjan Valencian alueella yli 3 000 hehtaaria maastoa on tuhoutunut maastopaloissa ja noin 1 500 ihmistä on joutunut jättämään väliaikaisesti kotinsa.
Esimerkiksi Villanueva de Viverin kylän lähellä riehuvia paloja on perjantain vastaisen yön jälkeen ollut sammuttamassa 18 lentokonetta ja helikopteria. Vaikka palojen leviäminen vaikuttaa olevan hallinnassa, saattavat tuulet ja ”käytännössä kesäiset lämpötilat” sytyttää ne uudelleen, arvioivat paikallisviranomaiset Reutersille.
Valencian alueelle on luvattu sunnuntaiksi lähes 30 asteen lämpötiloja.
Poikkeuksellisen kuivan talven pelätään aiheuttavan Euroopassa tänä vuonna lukuisia maastopaloja, kertoo uutistoimisto Reuters.
Viime vuonna Euroopan poikkeuksellisen suurissa maastopaloissa tuhoutui yhteensä noin 785 000 hehtaaria maastoa. Määrä oli yli kaksinkertainen verrattuna 16 vuoden keskiarvoon.
”Nämä tulipalot, varsinkin näin alkuvuodesta, ovat jälleen todiste ilmastohätätilasta, jonka keskellä ihmiset elävät. Se tuhoaa esimerkiksi meidän kaltaisiamme maita", Espanjan pääministeri Pedro Sánchez sanoi tiedotustilaisuudessa Brysselissä Reutersin mukaan.
Espanjassa on satanut jo kolmena vuotena keskimääräistä vähemmän.