Yhdysvalloissa ainakin 26 on kuollut maan eteläisissä osavaltioissa riehuneissa myrskyissä, viranomaiset kertovat muun muassa uutiskanava CNN:n mukaan.
Myrskyt ja tornadot pyyhkäisivät Mississippin sekä naapuriosavaltion Alabaman yli perjantai-iltana ja lauantain vastaisena yönä paikallista aikaa.
Mississipissä on raportoitu ainakin 25 kuolemantapausta, ja Alabamassa kerrotaan ainakin yhden kuolleen. Lisäksi kymmenet ihmiset ovat loukkaantuneet. Uhriluvun pelätään vielä nousevan pelastus- ja raivaustöiden jatkuessa.
Tämän artikkelin yhteydessä oleva video näyttää, kuinka Mississipin Amoryssa sijaitseva tyhjä koulurakennus tuhoutui.
Myrsky repi irti talojen kattoja, katkoi puita sekä pyyhkäisi joitain asuinalueita lähes maan tasalle. Pahimmillaan kymmenettuhannet olivat ilman sähköjä. The Washington Postin mukaan tuuli puhalsi puuskissa pahimmillaan liki 36 metriä sekunnissa.
Tornado puolestaan iski Mississipissä ainakin Silver Cityn ja Rolling Forkin kaupunkeihin, joista jälkimmäinen tuhoutui erittäin pahoin. Tornadon vauhti on ollut voimakkaimmillaan 70–90 metriä sekunnissa, The Washington Post kertoo.
Rajuilmojen odotetaan jatkuvan eteläisten osavaltioiden alueella viikonlopun ajan ja vaikuttavan jopa 20 miljoonaan ihmiseen. Suureen osaan Mississippiä odotetaan pahoja myrskyjä ja mahdollisesti tornadoja sunnuntai-iltaan asti.
Presidentti Joe Biden julisti Mississipille hätätilan sunnuntaina. Tämä tarkoittaa sitä, että osavaltio saa käyttöönsä liittovaltion rahoitusta pelastus- ja kunnostustöihin.
Talo kärsi pahoja tuhoja tornadossa Mississippin Rolling Forkissa.
Ilmakuva tuhoutuneesta talosta Mississippin Rolling Forkissa.
Eddie Jones korjasi kotitalonsa tuhoja Rolling Forkissa lauantaina.
Cedric Milesin poika ja veljenpoika etsivät ehjänä olevaa omaisuuttaan Milesin kotitalon raunioista lauantaina Rolling Forkissa.
Myrskyssä tuhoutunut rekka Rolling Forkissa lauantaina.
Tuhojen siivoaminen aloitettiin lauantaina Rolling Forkissa.