Vaihtuvatko roolit? Virolainen pendelöijä hamstraa jo edullisia tuotteita Suomesta

Klaukkalassa työskentelevä Risto Grünbaum vie kotiinsa Pärnuun ruokaa ja päivittäistavaroita, jotka maksavat Suomessa vähemmän kuin Virossa. HS:n hintavertailussa virolainen ostoskori maksoi kaksi euroa vähemmän paikallisten porkkanoiden ja oluen ansiosta.

Risto Grünbaum keräsi olohuoneen pöydälle tavaroita, jotka löysi Suomesta edullisempaan hintaan kuin Virosta. Grünbaumin koti on Pärnussa, työ Klaukkalassa.

| Päivitetty

Ennen suomalaiset kävivät Virossa edullisempien ostosten perässä, mutta onko suunta nyt kääntymässä päinvastaiseksi? Osa elintarvikkeista on jo kalliimpia Virossa.

Suomessa työskentelevä Risto Grünbaum vastaa haastattelupyyntöön viestillä:

”Hei, voin kertoa. Tuon niin elintarvikkeita kuin päivittäistavaroita Suomesta, koska työskentelen siellä ja näin on edullisempaa.”

Suomalaiset ovat tottuneet, että Virossa kaikki on halvempaa.

”Olen tiennyt jo ajat sitten, että ei ole. Sähkökin on halvempaa Suomessa.”

Pikaisen viestittelyn aikana käy ilmi, että Suomessa työskentelevä virolainen on hintavertailujen erityisasiantuntija.

”Osa tuotteista on Suomessa halvempaa. Osa täällä”, Grünbaum kirjoittaa kotoaan Pärnusta:

”Jäätelö on täällä kalliimpaa.”

”Juusto on täällä kalliimpaa.”

”Eilen kävin katsomassa. Täällä 7,9 ja 9,73 euroa kilolta.”

”Suomessa 6,69 euroa”

Se on oleellinen ero.

”Ja kummallista on, että kyse on virolaisesta juustosta.”

”Se viedään Virosta Suomeen, kuljetetaan ja kysytään pienempää hintaa kuin meiltä Virossa.”

”Naurettavaa.”

Risto Grünbaum lukee Suomesta ostamiensa tuotteiden hintoja ostoskuitista kotonaan Pärnussa.

Grünbaumin koti on rauhallisella omakotitaloalueella Pärnussa. Työpaikka on matkailuautojen huolto- ja korjausliikkeessä Klaukkalassa. Normaalirytmin mukaan hän työskentelee vuoroin kaksi viikkoa yhtä soittoa Suomessa, minkä jälkeen seuraa kaksi viikkoa kotona Virossa, kunnes vuorossa on taas paluu kahdeksi viikoksi Suomeen.

Nyt on kotivuoro.

Grünbaum on kasannut olohuoneen pöydälle tuotteita, joita toi viimeksi mukanaan Suomesta. Hintalaput ovat vielä tallella.

Lapsen lenkkarit, 15 euroa, alennusmyynnistä puoleen hintaan.

”Täältä Virosta ei löytäisi”, Grünbaum sanoo.

Suihkugeeli, 99 senttiä. Suihkusaippua 1,19 euroa. Led-lamppu, 50 senttiä.

Grünbaum kiertää Citymarketin, S-marketin, Lidlin, Tokmannin ja Rustan kaltaisissa marketeissa etsimässä edullisia päivittäistuotteita. Samoista ketjuista vain Lidl on myös Virossa.

Pitkähihainen T-paita 4 euroa alennettu 12,99 eurosta. Miesten lenkkarit 10 euroa, alennettu 59,55 eurosta.

”Suomessa alennusmyynti on alennusmyynti.”

Grünbaum lisää pöytään ison paketin kissanruokaa 14,9 euroa. Se riittää kuukaudeksi. Naapurihuoneesta hän tuo sylissään pinkin pehmolelun, 6 euroa, ja kellarista Brücke-seinähiomakoneen, 20 euroa.

”Pöytäkin on Suomesta. Sain sen ilmaiseksi”, Grünbaum sanoo.

Juusto kuuluu Grünbaumin vakiotuliaisiin Suomesta.

Keittiön kuivakomerosta löytyy Suomesta ostettu makaronipaketti, jääkaapista kilon kermajuusto, tällä kertaa valmistettu Suomessa. Välillä Grünbaum toi pohjoisesta jopa tuoreita tomaatteja ja kurkkuja, mutta viimeksi hinnat olivat nousseet.

”Jäätelöä olen tuonut kilokaupalla.”

Tuoreimpien tuliaisten joukossa jäätelöä ei ole, sillä joku oli varastanut kylmälaukun. Hinnat Grünbaum kuitenkin katsasti lähtiessään.

”Kuuden vaniljajäätelötuutin paketti oli ennen 1,19 nyt 1,69 euroa Suomessa. Täällä sillä hinnalla saa vaivoin yhden tuutin.”

Työtoveri tuo kotiin vauvaperheeseen vaippoja, niin kuin Grünbaum jo yhdeksän vuotta sitten. Eräs tuttava tuo rikkinäisiä ruohonleikkureita, jotka korjaa ja myy Virossa, Grünbaum luettelee.

Osa Suomenlahden pendelöijistä harrastaa tavaran trokausta. Esimerkiksi käytetyistä autonrenkaista voi näin tienata yli sata euroa. Kauppapaikkana ovat sosiaalisen median ryhmät ja julkiset osto- ja myyntisivut.

Ruoan hinta veti Virossa liki 18 prosentin inflaatiota helmikuussa. Ruoka kallistui 25 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, vaikka talous on taantumassa. Suomessa ruoka kallistui 16 prosenttia samassa ajassa.

Taloussanomat kohautti Suomenlahden molemmilla rannoilla maaliskuussa vertailulla, jossa S-tuotteista koottu ruokakori maksoi Tallinnan Kristiinen Prismassa 55 euroa, Helsingin Itäkeskuksen Prismassa 52,15 euroa.

Artikkelin innoittamana virolainen TV3 lähti ostoksille Prismaan Helsinkiin, mutta ei saanut halvempaa ruokakoria. TV3:n ruokakori maksoi Suomessa 25,78, Virossa 18,04 euroa.

HS poimi Prisman verkkokaupoista Helsingin Itäkeskuksesta ja Tallinnan Rocca al Maresta 12 tuotetta, jotka eivät edusta S-ryhmän suomalaisia merkkejä. Vertailtavana ovat täsmälleen samat ulkomaiset tuotteet, kuten kaksi italialaista veriappelsiinipussia, tai suomalaista tuotetta vastaavat virolaiset tuotteet. Kotimaisia vapaan kanan munia Itäkeskuksessa verrataan virolaisiin vapaan kanan muniin Rocca al Maressa.

Tulos: virolainen ostoskori on 2,08 euroa edullisempi. Jos paikalliset juurekset ja olut poistetaan ruokakorista, hintaeroa ei enää ole.

”Välillä tuntuu, että tällaisia vertailuja ilmestyy säännöllisin väliajoin kilpailun vuoksi: älkää menkö Viroon ostoksille”, kommentoi Viron ruuantuottajien liiton puheenjohtaja Sirje Potisepp.

Kiistatonta on, että hinnat Virossa lähestyvät suomalaista tasoa, vaikka inflaatiovauhdin ennakoidaan hiipuvan. Osa tuotteista on jo kalliimpia.

Ruoan hinta oli jo kaksi vuotta sitten eurostatin vertailussa kivunnut Virossa 98 prosenttiin EU:n keskitasosta, kun Suomessa se oli tuolloin 114 prosenttia. Sen jälkeen inflaatio Virossa on ollut nopeampaa.

Potisepp arvioi yhdeksi ruuan hinnan hiljattaisen ponkaisun syyksi Virossa sitä, ettei yrityksiä ole tuettu samaan tapaan kuin kilpailijamaissa.

”Energiaa kuluttavia yrityksiä ei tueta, toisin kuin Latviassa, Liettuassa ja Puolassa. Suomi alensi sähkön arvonlisäveroa (väliaikaisesti)”, Potisepp sanoo.

Hintoihin vaikuttaa myös ruoan arvonlisävero. Virossa se on 20, Suomessa 14 prosenttia.

Potisepp lisää syihin myös työvoimapulan, jonka seurauksena palkkakulut nousevat Virossa nopeammin kuin Suomessa.

Viime vuonna keskimääräinen bruttokuukausipalkka Virossa oli 1685 euroa, mutta helmikuussa jo 1900 euroa. Se on vielä kaukana suomalaisesta 3300 euron mediaanipalkasta, mutta tuhat euroa enemmän kuin keskimääräinen palkka Virossa kymmenen vuotta sitten.

”Monet tuttavani ovat palanneet Suomesta töihin Viroon”, sanoo Grünbaum.

Grünbaumin mukaan putki- ja rakennustöissä on mahdollista ansaita jopa paremmin kuin Suomessa. Niin ainakin hänen tuttunsa puhuvat.

Eräs entinen työtoveri palasi Viroon rakennuksille, mutta perusti sitten oman yrityksen. Toinen ryhtyi putkitöihin.

Reissaaminen väsyttää monia. Grünbaum on kulkenut 12 vuotta kodin ja työn väliä Suomessa. Palkka riittää aiempaa huonommin kuluihin. Helmikuun sähkölasku 120 neliön talosta oli 287,27 euroa, kun apuna oli puulämmitys ja ilmalämpöpumppu. Seuraavaksi kuuksi hän vaihtoi sähkösopimuksen tarjoajaa.

Alkuvuodesta Grünbaum sai palkankorotuksen. Pakollisten kulujen, asuntolainan lyhennyksen, lämmityksen, omien ja lapsen puhelin- ja verkkoyhteyksien maksun jälkeen 2000 euron nettopalkasta jää jäljelle 800 euroa.

Palkka Suomessa on edelleen parempi kuin mitä Grünbaum voisi tienata Virossa. Verotuskin on hänelle suotuisampi Suomessa.

”Matkakuluja voi vähentää Suomen verotuksessa. Se on kuin ylimääräinen palkka.”

Virossa osa ihmisistä käy kahdessa eri työpaikassa selvitäkseen kohonneista arjen kustannuksista. Uutisportaali Delfin mukaan kahta työtä tekevien määrä on viime aikoina lisääntynyt asuntolainan korkojen nousun vuoksi.

Yhä useampi vertailee hintoja ja ostaa ruokansa alennuksesta.

Grünbaum saattelee ulko-ovelle. Talon ulkoseinustaan nojaavat autonrenkaat. Nekin ovat Suomesta, vuoden käytön jäljiltä.

”Niillä ajaa Virossa vielä pitkään.”

Autonrenkaatkin ovat Suomesta.

Maanantai-iltana on taas Suomeen paluun vuoro.

Ennen sitä Grünbaum tankkaa auton täyteen. Viime reissulla bensan hintaero oli 1,9 – 1,58 euroa Viron hyväksi.

Muonaa kulkee työmiehen mukana myös Virosta Suomeen päin. Leivonnaiset ovat Suomessa kalliimpia. Täytekakku maksaa yli 20 euroa, kun Virossa sen voi saada alle kymmenellä eurolla. Lastiin kuuluu myös virolaisia purkkikeittoja, leipää, hapankermaa ja makkaraa, joita ei Suomen marketeissa myydä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat