Kolme merirosvoa hyökkäsi tanskalais­alukseen, miehistö pakeni turva­huoneeseen

Merirosvot hyökkäsivät Monjasa-varustamon alukseen ja ottivat sen komennon Guinean­lahdella. Yhteydet alukseen ovat katkenneet.

| Päivitetty

Merirosvot tunkeutuivat tanskalais­omisteiseen Monjasa-varustamon alukseen Guineanlahdella Länsi-Afrikan rannikolla lauantaina. Varustamo vahvisti tanskalaislehti Politikenille merirosvojen hyökkäyksen alukseen.

Uutistoimisto Reutersin mukaan aluksen kaikki 16 miehistön jäsentä pakenivat laivassa olevaan turvahuoneeseen.

Politikenin mukaan kukaan miehistön jäsenistä ei ole tanskalainen. Varustamo Monjasa ei suostunut kertomaan uutistoimisto AFP:lle, minkä maan kansalaisia miehistössä on.

Monjasan mukaan kolme merirosvoa hyökkäsi laivaan ja otti komennon, minkä jälkeen aluksen viestintäyhteydet katkesivat.

Tanskan yleisradioyhtiön Danmarks Radion mukaan on epäselvää, ovatko merirosvot yhä aluksessa.

”Työskentelemme paikallisten viranomaisten kanssa saadaksemme yhteyden, jotta ymmärrämme tilanteen ja voimme antaa apua miehistölle näistä kamalista tapahtumista selviämiseen”, sanoo Monjasa.

135-metrinen alus seilaa Liberian lipun alla ja kuljettaa öljyä sekä kemikaaleja. Varustamon mukaan laiva oli ollut paikoillaan hyökkäyksen aikaan.

Laivan kimppuun hyökättiin kansainvälisillä vesillä 140 merimailin eli noin 260 kilometrin päässä Kongon Pointe-Noirista länteen.

Alusta liikennöi Monjasan omistama dubailainen Montec Ship Management -yhtiö.

Monjasa ilmoitti merirosvo­hyökkäyksestä Britannian ja Ranskan laivastojen johtamaan meriyhteistyö­keskukseen, joka vastaa Guineanlahden turvallisuudesta. Yhtiöllä oli jo valmiiksi protokolla merirosvo­hyökkäyksen varalle.

Guineanlahdesta on viime vuosina tullut riskialtis paikka merirosvoukselle. Se sijaitsee merkittävällä kauppareitillä Senegalista Angolaan.

Merirosvous alueella on YK:n turvallisuusneuvoston mukaan vähentynyt vuodesta 2021, jolloin kansalliset viranomaiset ja ulkomaiset laivastoalukset alkoivat puuttua peliin.

Myös tanskalainen fregatti osallistui vuonna 2021 lahden turvaamiseen, mutta se vedettiin alueelta pois viime vuonna.

Rahtaajien mukaan merirosvot ovat sittemmin kurottaneet kauemmas kansainvälisille vesille. Tänä vuonna Guineanlahdella on tapahtunut jo kaksi muuta merirosvohyökkäystä.

Viime aikoina useiden iskujen takana ovat olleet nigerialaiset rosvojoukot. Osa rikollisryhmistä on kaapannut suuria kalastusaluksia, joita ne käyttävät ”emäaluksina” uusille hyökkäyksille.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat