Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Toni Alarannan mukaan saattaa kestää vielä kymmenkin päivää, ennen kuin Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan allekirjoittaa parlamentin hyväksymän lakiesityksen Suomen Nato-jäsenyydestä.
Suomessa on aiemmin uumoiltu, että Suomen Nato-paperit saataisiin lopullisesti kuntoon jopa ensi viikon aikana. Erdoğanilla on turkkilaisen käytännön mukaan 15 päivää aikaa allekirjoittaa laki.
”Mututuntumalta sanoisin, että allekirjoitusta voi odottaa seuraavan 10 päivän aikana. Ei hän jätä allekirjoitusta viime tippaan, mutta ei asia ole ensimmäisenäkään työlistalla. Aikataulu riippuu Erdoğanin agendasta. Hän on nyt keskittynyt vaalitaisteluun ja opposition mustamaalaamiseen”, Alaranta arvioi.
Turkin parlamentti äänesti Suomen Nato-jäsenyyden puolesta perjantain vastaisena yönä luvuin 276–0. Kaikkiaan parlamentissa on 600 paikkaa.
Parlamentin keskustelussa ei Alarannan mielestä ollut mitään yllättävää. Selkeä äänestystuloskin kertoo hänen mukaansa Turkin presidenttijohtoisesta järjestelmästä, jossa parlamentista on tullut ”muodollinen keskustelukerho”.
Aiemmin Erdoğan tapasi suurieleisesti Ankarassa presidentti Sauli Niinistön ja antoi tapaamisessa hyväksyntänsä jäsenyydelle. Parlamentti on tehnyt sen, mitä Erdoğan on halunnut.
Pitkästä vitkuttelusta on jäänyt Alarannan mieleen lähinnä se, kuinka Turkki on ajanut omia etujaan Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksillä.
Turkki on muun muassa vaatinut Natolta enemmän huomiota maan taistelulle kurdeja vastaan, ja siinä Erdoğan on Alarannan mukaan onnistunutkin. Sen sijaan paljoakaan konkreettista Turkki ei käytöksellään saavuttanut, hän arvioi. Esimerkiksi Turkin Yhdysvalloilta haluama hävittäjäkauppa on edelleen jumissa.
Mahdollista on, että Turkki yrittää vielä lypsää lisää myönnytyksiä Ruotsin Nato-hakemuksella. Taktisesti Turkilta onkin ollut tässä mielessä järkevää erottaa Suomen ja Ruotsin Nato-hakemusten hyväksynnät toisistaan.
Alaranta uskoo silti, että Turkki hyväksyy myös Ruotsin Nato-hakemuksen sotilasliiton kesän huippukokoukseen mennessä.
”Erdoğan odottaa, että jatkossakin Suomi ja Ruotsi tulevat ymmärtämään paremmin Turkin näkemyksiä.”