”Olen menossa sotaan”, sanoi mies.
Tapasimme junassa. Se onkin helpoin paikka tavata aktiivisotilaita Venäjällä.
Aiemmin kerroin teille junassa kohtaamastani miehestä, joka oli menossa sodasta kotiin. Nyt kanssamatkustajakseni osui tämä, joka oli matkalla päinvastaiseen suuntaan.
Tai ehkä vedän puoleeni sotilaspuvussa liikkuvia ihmisiä. Joka tapauksessa käytän usein junaa. Ravintolavaunu on tietenkin tyypillinen kohtaamispaikka.
Nyt yksi asia poikkesi selvästi edellisestä kerrasta. Aiemmin juttuseurakseni osunut sotilas ei ollut kovin innokas puhumaan. Hänen kielenkantansa löystyivät viinin myötä.
Tämänkertainen, noin 40-vuotias mies oli ilmeisen innokas löytämään kuulijan, vaikka ei hänkään sylkenyt lasiin.
””Etulinjassa on rikollisia.”
Mies kertoi asuvansa pienessä kylässä Karjalan ja Murmanskin alueen rajalla. Hän oli matkalla takaisin rintamalle lyhyen loman jälkeen. Hän on Wagner-sotilas, vaikkei käytä nimeä Wagner, vaan pelkkää lyhennettä ЧВК (TŠVK eli suomeksi palkka-armeija).
Hän oli matkustanut kotiin mennäkseen naimisiin, mutta hanke meni myttyyn. Mies päätteli tulevan vaimonsa olevan kiinnostuneempi hänen rahoistaan kuin hänestä itsestään, eikä avioliittoa solmittu. Tällaisille epäilyksille on ilmeisen vahvoja perusteitakin. Wagner-sotilas ansaitsee kuukaudessa suunnilleen yhtä paljon rahaa kuin tavallinen Murmanskin alueen asukas koko vuodessa.
Loppuosa tästä kirjeestä koostuu meidän välisemme keskustelun katkelmista. Kyselin, hän vastasi.
Päätin kirjata pitkän keskustelun lomassa esitetyt kysymykset ja niiden vastaukset sellaisenaan niin tarkkaan kuin pystyn, koska minun olisi liian vaikeata yrittää tulkita tai kuvailla häntä.
En ole pitkän journalistin urani aikana ikinä voinut kuvitellakaan, että näin saattaisi käydä.
Mutta näin tapahtui. En saanut kiinni hänen sielunmaisemastaan.
Ravintolavaunussa keskustelukumppanit vaihtuvat, tarjoilut ovat samat.
Olen menossa sotaan, hän siis sanoi ja minä kysyin, miksi.
”No en ainakaan huvin vuoksi, usko pois”, hän vastasi.
”Katsos nyt, yhden kaverini jalka repeytyi irti tehdastyössä. Hänen kuukausipalkkansa oli 30 000 ruplaa [noin 340 euroa nykykurssilla, joka vaihtelee koko ajan]. Se on puhdasta matematiikkaa.”
Mutta luulisin, että sodassa on paljon suurempi todennäköisyys kuolla kuin tehtaassa, eikö?
”Ilman muuta on. Äläkä ikinä usko virallisia lukuja kaatuneista. Minä uskon, että kaatuneita ja haavoittuneita on molemmilla puolilla yhteensä jo noin puoli miljoonaa. Lentokoneet vievät Venäjälle ruumisarkkuja ja tuovat takaisin alokkaita. Joka ikinen päivä.”
Mitä sinulle tapahtuisi, jollet ilmaantuisi takaisin yksikköösi lomasi päättyessä?
”Saan potkut, ei muuta. Enkä tietenkään saisi rahojani. Siellä on oikeastaan aika helppoa, koska emme ole etulinjassa vaan heti sen takana. Etulinjassa on rikollisia. He ovat todella vainajia. On puhtaasti tilastollinen poikkeama, jos siellä jää henkiin.”
Kuinka paikalliset ihmiset suhtautuvat teihin?
”Kuin miehittäjiin. Emme me ole tervetulleita sinne, me olemme maahantunkeutujia. He voivat hymyillä sinulle yhtenä iltana ja tappaa sinut seuraavana.”
Hän puhui lisää ukrainalaisista, joita vastaan hän sotii ja joita hän tappaa.
”Olen pahoillani ukrainalaisten puolesta. Menisin mieluummin Afrikkaan. Afrikkalaiset eivät ainakaan ole slaaveja, joten heitä vastaan olisi ollut helpompi sotia. Enkä ole koskaan ollut ulkomailla.”
”Ukrainassa on olemassa tiettyjä syitä ja olosuhteita. Mutta ukrainalaiset ovat kuitenkin ihan samanlaisia kuin mekin, joten ei se ihan helppoa ole.”
””On vaikeata elää jälleen siviilisääntöjen mukaan.”
Onko sinulle vaikeata surmata toinen ihminen?
”Toisen ihmisen tappaminen on vaikeata. Ensimmäiset kaksi ovat yleensä helppoja kaikille, mutta kolmannen jälkeen päässäsi alkaa liikkua outoja ajatuksia. Ja se on vaikeata. Ainoa ratkaisu on lakata ajattelemasta ja lopettaa myös uhrien laskeminen. Muutoin tulet hulluksi. Ja toinen ongelma on jokainen paluu siviilielämään. On vaikeata elää jälleen siviilisääntöjen mukaan. Esimerkiksi silloin, kun juttelet jollekulle ja hän sanoo jotakin omalta kannaltasi epämiellyttävää tai sopimatonta. Tuijotat häntä ja ajattelet, että ’tapan sinut tähän paikkaan’. Tajuat toki, ettei niin pitäisi olla, että se on epänormaalia ja järjetöntä. Niinpä yritän rauhoittua, mutta ei se helppoa ole.”
Halusin tietää lisää Wagner-joukoista. Kohta kysyin: mitä mieltä olet palkka-armeijasta?
”Haluaisin, että ЧВК:n jäsenet olisivat samassa asemassa kuin tavanomaisen armeijan sotilaat ja muut työntekijät. Niin, että saisimme eläkkeitä ja veteraaneille tulevia etuja. Jos minut ammutaan hengiltä huomenna, sukulaiseni saavat vain 150 000 ruplaa eikä seitsemää miljoonaa ruplaa, jonka armeijan sotilaiden omaiset saavat. Mutta onhan minun palkkani paljon suurempi. Tavallisessa armeijassa maksimi on 200 000 ruplaa kuussa. Meillä on 240 000 ruplan peruspalkka ja samansuuruinen bonus. Joka kuukausi. Ne ovat todella hyviä numeroita.”
”Me olemme valloittajia.
Kummalla on paremmat varusteet?
”ЧВК:lla, tietenkin! Tavallisen armeijan sotilaiden on ostettava varusteita omilla rahoillaan. Minä en ostanut itselleni mitään! Meille annettiin kaikki tarvittava, sukista luotiliiveihin samalla, kun valtion sotilaat ovat kuin rääsyläisiä. Heillä ei ole sen paremmin kunnon vaatetusta kuin varusteitakaan. Mutta jos ЧВК jonain päivänä tekee konkurssin tai hajoaa, en saisi yhtään mitään. Ei eläkettä, ei etuja, ei rahaa … puhtaan nollan.”
Kuinka eläisit, jos sotaa ei olisi?
Tätä sotilas mietti hieman. Miten hän eläisi ilman sotaa?
”Hmm, tänään en enää pysty kuvittelemaan elämääni ilman sotaa. Mutta totta kai se olisi parempaa. Haluaisin normaalin perheen ja lapsia. Haluaisin mennä rakennusalalle ja pyörittää omaa liiketoimintaa. Ja arvaas mitä? Olisi hienoa päästä naimisiin jonkun ukrainalaisnaisen kanssa. He ovat kauniita.”
Puhutaan paljon raiskauksista sodassa.
”En ole koskaan nähnyt saati sitten tehnyt mitään sellaista. Se on selvästi vastoin kaikkia lakeja ja periaatteita.”
Onko sinulla ystäviä, jotka eivät hyväksy sitä mitä olet tekemässä?
”On yksi, Moskovassa. Hän on kotoisin Ukrainasta. Kun allekirjoitin ensimmäisen sopimukseni, hän kysyi, olenko ääliö tai jotakin sellaista? Hän painostaa yhä kovaa. Hän kutsuu meitä valloittajiksi. Ja onhan hän oikeassa. Me olemme valloittajia. Hän on silti yhä ystäväni.”
Sinulle tämä on siis kuin töihin menisi?
”Joo, vähän niin kuin vuorotöihin menisi. Siellä on kuitenkin parasta ajatella mahdollisimman vähän. Se on tärkein asia siellä.”
”Kerrottiin, että sodimme Natoa vastaan ja että Ukraina on pelkkä harjoitusvastustaja.
Mitä pelkäät eniten?
”Sitä, että kaikki meille kerrottu onkin silkkaa valetta. Että jonakin päivänä sodan jälkeen tapaan jossakin niiden ihmisten sukulaisia, jotka ovat nyt rintaman vastakkaisella puolella. Ja että ne sukulaiset tappavat koko perheeni. Koska niillä kavereilla siellä toisella puolella, kaikilla niilläkin on perheet. Nämä ovat pelottavimpia sotaan liittyviä ajatuksia. Monet meikäläisistä ovat tulleet hulluiksi niiden takia. Tämä on yksi tärkeimmistä syistä, joiden vuoksi kaikki ryyppäävät siellä raskaasti. Ollessani siellä ensimmäistä kertaa olin kerran niin kännissä, että minut lukittiin kellariin 24 tunniksi. Hyvä. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä kauheuksia olisin muuten tehnyt. En ole koskaan ennen ollut niin juovuksissa.”
Joten mikä tarkoitus tällä kaikella on?
”En minä tiedä. HÄN...
Sotilas osoittaa sormellaan kattoon.
”...haluaa, että Venäjä on todella riippumaton muista, ja toivon todella, että hän on laskenut kaiken. Meille kerrottiin, että sodimme Natoa vastaan ja että Ukraina on pelkkä harjoitusvastustaja. Ja totta kai HÄN haluaa päästä tämän maapallon historiaan. Kuten Pietari Suuri tai Stalin…”
Sotilas miettii taas hetken.
”Tai ehkä kuten Hitler, en tiedä.”
Kirjeitä Venäjältä -sarjassa Helsingin Sanomiin kirjoittavat nyt Pietarista paennut Mihail, moskovalainen Jan ja Venäjän Karjalassa töitä tekevä Ivan. Heidän oikeita nimiään ei julkaista turvallisuussyistä. Työ riippumattomana journalistina on tekijöille uhka, joka voi johtaa Venäjällä pidätykseen tai vankeuteen. Jutut kootaan ja tiedonhankintaa tehdään myös HS:n toimituksessa. Tuotanto ja editointi: Tuija Pallaste / HS