Ilmastoraportti: Maaliskuu oli maapallon historian toiseksi lämpimin

Etelämantereen merijään pinta-ala kutistui puolestaan toiseksi pienimmäksi 45 vuoden seurannan aikana, paljastaa Copernicus-ohjelman raportti.

Pingviinejä Etelämantereella tammikuussa.

Maapallon maaliskuu oli keskiarvoltaan toiseksi lämpimin, Euroopan unionin ilmastoa seuraava palvelu Copernicus Climate Change Service (C3S) kertoi torstaina. Etelämantereen merijään pinta-ala oli puolestaan maaliskuun toiseksi pienin 45 vuoteen.

Euroopan komission hallinnoiman C3S:n raportti perustuu tietokoneanalyyseihin, jotka yhdistelevät miljardeja satelliittien, laivojen, lentokoneiden ja sääasemien mittauksia ympäri maailmaa.

Raportista uutisoi muun muassa uutistoimisto AFP.

Lämpötilat olivat keskimääräistä korkeampia Etelä- ja Keski-Euroopassa ja keskimääräistä alhaisempia suurimmassa osassa Pohjois-Eurooppaa.

Raportin mukaan paljon keskimääräistä lämpimämpää oli suuressa osassa Pohjois-Afrikkaa, Lounais-Venäjää, Aasiaa sekä Pohjois-Amerikan koillisosassa, Etelä-Amerikassa, Australiassa ja Etelämantereen rannikolla. Paljon keskimääräistä kylmempää oli puolestaan Pohjois-Amerikan länsi- ja keskiosissa.

Ilmaston lämpenemisen yksi seuraus on merijään väheneminen ja merenpinnan nousu.

Etelämantereen merijään pinta-ala oli 28 prosenttia keskiarvon alapuolella ja oli näin maaliskuun toiseksi pienin 45 vuoden mittaushistoriassa.

Pohjoisessa arktisen merijään pinta-ala oli neljä prosenttia keskimääräistä pienempi ja neljänneksi alhaisin maaliskuun arvoissa mittaushistorian aikana.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat