WHO haluaa Kiinan panttaamat tiedot korona­viruksesta: ”Meidän täytyy tietää”

”Tämä ei ole peliä”, painotti Maailman terveysjärjestössä pandemiaa tutkiva Maria Van Kerkhove.

Poliisi vartioi suljettua Huananin tuoretoria Wuhanin kaupungissa Kiinassa 24. tammikuuta 2020. Huananin toria on pidetty todennäköisenä pandemian alkupisteenä, jossa koronavirus olisi tarttunut eläimestä ihmiseen.

Maailman terveysjärjestö WHO vaatii Kiinaa luovuttamaan kaikki koronavirukseen liittyvät tiedot, jotta viruksen alkuperä voidaan selvittää. WHO on varma, että Kiinalla on enemmän dataa kuin mitä se on tähän mennessä antanut.

Järjestön johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus sanoi torstaina toimittajille Genevessä, että niin kauan kuin kaikkia Kiinalla olevia tietoja ei ole saatavilla, kaikki hypoteesit ovat vielä mahdollisia. Hän vakuutti, että puuttuvan datan avulla saadaan selville, miten pandemia sai alkunsa.

Pandemian alkuperästä käydään edelleen kiivasta väittelyä yli kolme vuotta sen jälkeen kun uusi koronavirus havaittiin ensimmäisen kerran. Erimielisyyksiä on niin tieteilijöiden kuin Yhdysvaltain hallinnon eri virastojen välillä.

Yhden teorian mukaan virus loikkasi luonnollisesti eläimistä ihmiseen. Toiset taas katsovat, että virus todennäköisesti karkasi laboratoriosta Kiinan Wuhanista. Kiina on raivoisasti kiistänyt jälkimmäisen vaihtoehdon.

Viime kuun lopulla tuli ilmi uusia todisteita, että wuhanilaisella torilla oli supikoiria silloin, kun tautia ensimmäistä kertaa havaittiin ihmisissä. Supikoirien tiedetään voivan kantaa ja tartuttaa koronaviruksen kaltaisia viruksia. Dna-datan yllättäen löytäneet tutkijat sanovat löydöksen tukevan muttei todistavan teoriaa siitä, että virus on peräisin eläimistä.

WHO:n koronavirustutkinnassa mukana oleva epidemiologi Maria Van Kerkhove sanoi toimittajille torstaina, että uusi tieto tarjoaa johtolankoja, mutta selkeitä vastauksia ei edelleenkään ole. Hän painotti, että tammi- ja helmikuussa 2020 kerätty data olisi pitänyt jakaa jo kauan sitten.

”Tämä ei ole peliä”, hän painotti.

Science-lehdessä torstaina julkaistussa kannanotossaan Van Kerkhove sanoo uskovansa, että Kiinalla on tietoja esimerkiksi villien ja kasvatettujen eläinten kaupasta Wuhanin torilla, ihmisten ja eläinten testaamisesta Wuhanissa ja muualla Kiinassa sekä Wuhanin koronaviruksia tutkivien laboratorioiden toiminnasta. Esimerkiksi laboratorioiden tarkastustiedot ovat olemassa, mutta niitä ei ole jaettu.

WHO:n johtaja Tedros painotti, että koronaviruksen alkuperän selvittäminen voi auttaa välttämään pandemioita tulevaisuudessa. Hänen mukaansa asian selvittämiselle on myös moraalinen velvoite, sillä koronavirus aiheutti miljoonien ihmisten kuoleman.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat