Ilmassa kenties myrkky­kaasuja varasto­palojen vuoksi, 140 evakuoitu

Viranomaisten mukaan kyseessä olisi useita varastopaloja. Toistaiseksi on mahdotonta sanoa, kuinka vaarallinen tilanne Hampurissa on, saksalaispoliisi kertoo.

| Päivitetty

Saksan poliisi on sunnuntaina varoittanut Pohjois-Saksassa sijaitsevan Hampurin kaupungin asukkaita myrkkykaasujen vuoksi, joita on mahdollisesti päässyt ilmaan varastopalojen seurauksena.

Palopaikkaa ympäröivältä alueelta on evakuoitu noin 140 ihmistä.

Toistaiseksi on mahdotonta sanoa, kuinka vaarallinen tilanne on, saksalaispoliisi kertoo uutistoimisto Reutersin mukaan. Uhkatasoa on laskettu, mutta asukkaita kehotetaan pysymään sisätiloissa ja pitämään ikkunat suljettuina, poliisin tiedottaja kertoi sunnuntaina päivällä Reutersin mukaan.

Ensin uutistoimistot puhuivat yhdestä varastopalosta, mutta päivitetyn tiedon mukaan paloja olisi useissa varastorakennuksissa.

Viranomaisten mukaan palo tai palot tapahtuivat Hampurin Rothenburgsortin kaupunginosassa, joka sijaitsee muutama kilometri kaakkoon kaupungin keskustasta. Reuters kertoo savupilven olleen liikkumassa kohti keskustaa.

Poliisi ja paloviranomaiset arvioivat parhaillaan tilannetta, poliisin tiedottaja kertoi.

Paksu savupilvi nousi sunnuntaina Hampurin Rothenburgsortin kaupunginosassa, jossa paloi varastorakennus. Paloja on mahdollisesti useita.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat