Sosiaaliseen mediaan vuodetuissa asiakirjoissa on hyvinkin yksityiskohtaista tietoa Venäjän toimista ja keskusteluista. Tämä voisi tarkoittaa sitä, että Venäjän puolustusministeriön keskusteluja valvotaan signaalitiedustelulla, arvioi HS:n faktantarkistaja John Helin.
”Mikäli Yhdysvallat pystyisi seuraamaan tällaisella taktisella tasolla Venäjän keskusteluja, se kertoisi siitä, että joko hyviä tietolähteitä on hyvissä paikoissa tai siitä, että Venäjän viestintäkanavat vuotavat kuin seula”, Helin sanoo.
Dokumentit, eli valokuvat ”huippusalaisiksi” merkityistä asiakirjoista, ovat kiertäneet tiuhaan sosiaalisessa mediassa. HS on saanut niistä haltuunsa useita kymmeniä ja käynyt niitä läpi Helinin kanssa.
Vuodetut tiedot koskevat Ukrainan sotilaallista vahvistamista ennen sen kevääksi odotettua vastahyökkäystä. Osa dokumenteista on päivätty maaliskuun alkuun, osa helmikuun jälkimmäiselle puoliskolle. Tietovuodoista uutisoi torstaina ensimmäisenä The New York Times presidentinhallinnon korkeiden lähteiden perusteella.
Dokumenteissa on esimerkiksi maininta siitä, kuinka Venäjän puolustusministeriön virkamiehet olisivat helmikuun lopulla harkinneet erilaisia toimia, joilla vastata palkka-armeija Wagnerin johtajan Jevgeni Prigožinin syytöksiin. Prigožin on syyttänyt Venäjän puolustusministeriötä muun muassa siitä, ettei Wagner saa riittävästi tarvitsemiaan ammuksia.
Maininnan yhteydessä on suora viittaus siihen, että tiedot on saatu signaalitiedustelun kautta.
”Sitä, onko kyse puhelinten kuuntelusta vai pääsystä sähköposteihin, ei kuitenkaan pysty suoraan sanomaan. Dokumenteissa ei myöskään aina käy ilmi, miten valvontaa on tehty”, Helin sanoo.
Dokumenteissa kerrotaan myös, että venäläinen kaasuyhtiö Gazprom olisi pyytänyt Venäjän armeijalta apua miinojen raivaamiseen kaasuputken tieltä Luhanskin alueella.
Tässä yhteydessä on kirjattu ylös tietoja esimerkiksi Gazpromin tarkoittaman alueen koosta, jo raivattujen miinojen määristä ja siitä, millaisia miinoja alueella on. Tämä viittaisi Helinin mukaan siihen, että tiedot ovat peräisin yksityiskohtaisesta lähteestä.
”Venäjän sotilaalliset suunnitelmat ja keskustelut vuotavat pahasti.
Lisäksi dokumenteissa käy ilmi, että on päästy näkemään venäläisen komentokeskuksen raporttia siitä, kuinka itäisen sotilasalueen yksiköissä on ongelmia: ei riittävästi sotilaita, toimivaa kalustoa, aseita ja ammuksia sekä ongelmia esimerkiksi vartioinnissa.
”Niissä kerrotaan myös yksityiskohtaisesti Venäjän puolustusministeriön suunnitelmista iskeä Ukrainan energiainfrastruktuuriin pitkän kantaman ohjuksilla”, Helin sanoo.
Se, että Yhdysvallat pystyy saamaan dokumenteissa kuvattuja tietoja käsiinsä ja välittämään siten tarvittavia tietoja Ukrainaan, voi vahingoittaa Venäjän sodankäyntiä merkittävästi.
Edellä kuvattujen esimerkkien yksityiskohtaisuus kertoo siitä, että Venäjän sotilaalliset suunnitelmat ja keskustelut vuotavat pahasti, Helin toteaa.
Toisaalta tietojen vuotaminen saattaa vahingoittaa myös tietolähteitä, kun tieto vuotamisesta on nyt myös Venäjän tiedusteluviranomaisilla.
Helin huomauttaa, että vuodettujen dokumenttien tiedot suoraan taistelukenttien tilanteesta ovat melko vähäisiä.
”Sellaista yksityiskohtaista operatiivisen tason tietoa, että Venäjä aikoisi hyökätä suunnassa x tai y, ei näissä dokumenteissa kovin paljon ole tai sitten tällaiset tiedot ovat peräisin avoimista lähteistä.”
Sen sijaan dokumenteista välittää kuva siitä, että esimerkiksi poliittisen päätöksenteon keskusteluihin tai pääesikunnan viestintään olisi kohtuullisen hyvä pääsy, Helin sanoo.
Saattaa olla, että operatiivinenkin tieto on vuotanut Yhdysvalloille, mutta kyseisissä dokumenteissa sitä ei ole niin paljon esillä, Helin pohtii.
Yhdysvaltalaislehti The New York Times lähteiden mukaan vuodetuissa dokumenteissa voi olla kyse vain jäävuoren huipusta. Vuotoja voi olla tulossa vielä lisää.
Yhdysvaltain oikeusministeriö kertoi aloittavansa tutkinnan sosiaaliseen mediaan vuodetuista salaisista dokumenteista. Vahvistusta dokumenttien aitoudesta, vuotajasta tai motiiveista ei toistaiseksi ole.