Venäjän parlamentin alahuoneessa duumassa nähtiin keskiviikkona lyhyt ja merkillinen episodi, kun duuma päätti palauttaa 22 vuotta sitten tehdyn lakialoitteen takaisin valmistelijoilleen. Asiasta kertoo sanomalehti Vedomosti.
Kyseessä on presidentti Vladimir Putinin ensimmäisen presidenttikauden alussa vuonna 2001 tehty lakialoite kuolemanrangaistuksen poistamisesta. Neuvostoliiton rikoslaista peritty kuolemanrangaistuslaki oli ja on yhä voimassa, vaikkei ketään ole teloitettu vuoden 1996 jälkeen.
Kuolemanrangaistukset loppuivat, kun presidentti Boris Jeltsin kielsi niiden toimeenpanon omalla asetuksellaan. Venäjän viimeiseksi teloitutetuksi rikolliseksi jäi moskovalainen sarjamurhaaja ja raiskaaja Sergei Golovkin, joka sai kuolemantuomion elokuussa 1996 yhteensä yhdentoista 10–16-vuotiaan pojan murhasta.
Viimeinen niitti teloituksille tuli 1999, kun Venäjän perustuslakituomioistuin jäädytti kuolemanrangaistuspykälän Venäjän liityttyä Strasbourgissa istuvaan Euroopan neuvostoon. Venäjä erotettiin tästä hallitustenvälisestä yhteistyö- ja ihmisoikeusjärjestöstä viime vuoden maaliskuussa.
Aloitteen kuolemanrangaistuksen poistamisesta rikoslaista tekivät vuonna 2001 Oikeistovoimien liitto -nimisen puolueen kansanedustajat. Aloite siirrettiin työryhmään, johon verkkolehti Meduzan mukaan kuului 30 jäsentä. Mukana olivat Venäjän politiikan tunnetuimmat liberaalit demokraatit.
Putinin noustua valtaan aloite hautautui duuman komeroihin ja liberaalipuolueet jäivät äänikynnyksen alapuolelle. Oikeistovoimien liitto lakkautettiin 2008.
Keskiviikon päätöksellä 22 vuotta hyllyllä maannut lakialoite palautetaan juuri näille valmistelijoille. Tosin haudassa ovat lakialoitteen lisäksi monet sen tekijöistäkin: Jegor Gaidar kuoli 2009, Boris Nemtsov murhattiin 2015.
Nykyisessä duumassa valmistelevan työryhmän jäsenistä istuu enää yksi, valtapuolue Yhtenäistä Venäjää nykyisin edustava Pavel Krašeninnikov. Hänestä tulee siten kaikella todennäköisyydellä eurooppalaisen lainsäädännön hautausurakoitsija, joka voi jättää kuolemanrangaistuksen kieltävän lakialoitteen omaan arkistokaappiinsa muistoksi menneistä ajoista.
Vedomostin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan kuolemanrangaistuksen kieltäminen saattoi joutua duuman puhemiehen Vjatšeslav Volodinin kurinpitotoimien kohteeksi. Volodin on nimittäin komentanut tänä keväänä duuman komiteoita siivoamaan nurkistaan vanhoja lakialoitteita.
Toinen vaihtoehto on, että vanha aloite siivotaan pois uuden kuolemanrangaistuslain tieltä.
”Kun päälliköt alkavat jotain lakia työstää, he tavallisesti puhdistavat tieltä ne samaa asiaa koskevat lait, jotka duumassa makaavat”, Moskovan kaupunginvaltuuston jäsen, oppositiopoliitikko Boris Nadeždin kommentoi Vedomostille.
Nadeždin kuului vuoden 2001 liberaaliin lakityöryhmään.
Oikeudenmukainen Venäjä -puolueen johtaja Sergei Mironov ehdotti ennen pääsiäistä Venäjän perustuslakituomioistuimelle, että kuolemanrangaistuksen jäädytys eli moratorio poistettaisiin muun muassa ”geopoliittisen tilanteen ja kollektiivisen lännen Venäjän-vastaisen ja vihamielisen toiminnan” vuoksi. Asiasta kertoi uutistoimisto Tass.
Kuolemanrangaistuksen palauttaminen on ollut Mironovin asialistalla aiemminkin. Valtapuolue Yhtenäisen Venäjän kansanedustaja Oleg Morozov puolestaan ilmoitti olevansa Mironovin kanssa samaa mieltä.
Putinin lehdistöpäällikkö Dmitri Peskov sanoi Mironovin ehdotuksen jälkeen, ettei asiasta ole Kremlissä keskusteltu.
Oikaisu 15.4. kello 12.49: Euroopan neuvosto on hallitustenvälinen yhteistyö- ja ihmisoikeusjärjestö, ei ihmisoikeustuomioistuin.