Kiinan ja Brasilian suhde on korkealla Kiinan diplomaattisen tärkeysjärjestyksen kärjessä.
Ainakin niin Kiinan johtaja Xi Jinping sanoi Brasilian presidentille Luiz Inácio Lula da Silvalle, kun he tapasivat perjantaina Pekingissä. Xin kommentit julkaisi Kiinan ulkoministeriö, ja niistä uutisoivat Kiinan valtionmedia sekä uutistoimisto Reuters.
Kiinan ja Brasilian johtajien tapaaminen tulkittiin molemmissa maissa symbolisesti tärkeäksi. Xi korosti, että kyseessä on tapaaminen ”kahden itäisen ja läntisen pallonpuoliskon suurimman kehitysmaan välillä”.
Talousjätti Kiinan määrittäminen kehitysmaaksi on koko ajan vaikeampaa, ja Brasiliakin sijoittuu varsin korkealle inhimillisen kehityksen indeksillä. Mutta Xin keskeinen viesti vaikutti olevan pesäeron ottaminen länsimaihin.
The Wall Street Journal tiivisti tapaamisen hengen otsikkoonsa: Kiinan Xi Jinping ja Brasilian Lula ottavat yhtenäisen kannan Yhdysvaltoja vastaan. Lula on Kiinan-vierailunsa aikana arvostellut muun muassa Yhdysvaltain dollarin asemaa kansainvälisessä kaupankäynnissä.
Xi toivotti Lulan tervetulleeksi pitkän kaavan juhlallisuuksien kautta, mutta tapaamisen anti ei jäänyt pelkkiin muodollisuuksiin.
Lula ja Xi allekirjoittivat yhteensä 15 sopimusta ja yhteisymmärryspöytäkirjaa, jotka koskevat muun muassa avaruutta, kauppaa, tiedettä ja maataloutta, kertoo brasilialainen O Globo -sanomalehti. Uusia sopimuksia oli osattu odottaa, sillä Lula toi maahan mukanaan valtavan delegaation paitsi poliitikkoja myös talousvaikuttajia.
Xi Jinping ja Luiz Inácio Lula da Silva tervehtivät toisiaan tervetuloseremoniassa Pekingissä.
Kiinan ja Brasilian presidenttien perässä tervetuliaisseremoniassa seurasivat heidän vaimonsa.
Euroopassa ja Yhdysvalloissa on viime aikoina suhtauduttu yhä suuremmalla varauksella siihen, tulisiko Kiinaan luottaa tietoturvaa ja huoltovarmuudelle kriittistä teknologiaa koskevissa kysymyksissä.
Lula ei jaa huolta. Uutistoimisto Reutersin mukaan Brasilian ja Kiinan johtajat sopivat työryhmän asettamisesta puolijohdeyhteistyön edistämiseksi. Tuoreet sopimukset käsittelivät myös 5G-verkon kehittämistä, internetiä ja kyberturvallisuutta. Lisäksi Brasilia ja Kiina päättivät rakentaa kuudennen satelliitin, jota voidaan käyttää Amazonin sademetsien tarkkailuun. Näin on paikannettu esimerkiksi metsäpaloja ja -katoa.
Jo torstaina Lula osoitti luottamustaan kiinalaisteknologiaan vierailemalla Huawein tutkimus- ja kehityskeskuksessa Shanghaissa.
”Kukaan ei estä Brasiliaa parantamasta suhdettaan Kiinaan”, hän sanoi vierailun jälkeen Reutersin mukaan.
Kiina nousi Brasilian tärkeimmäksi kauppakumppaniksi jo vuonna 2009, jolloin Lula teki maahan edellisen valtionvierailunsa Brasilian presidenttinä. Sen jälkeen taloussuhteet ovat vain tiivistyneet, ja Brasilian kaikesta viennistä noin kolmannes suuntaa Kiinaan.
Yhteensä Kiinan ja Brasilian välisen kaupan arvo nousi reilusta 36 miljardista reiluun 150 miljardiin vuosina 2009–2022.
Tapaaminen tulkittiin molemmissa maissa symbolisesti tärkeäksi.
Avauspuheessaan Xi ei kuitenkaan puhunut maiden kahdenvälisistä suhteista paljoa, huomauttaa O Globo. Sen sijaan hän keskittyi tuomaan esiin Kiinan kommunistisen puolueen saavutuksia ja pyrkimyksiä sekä sitä, miten Brasilia voisi hyötyä niistä.
Kiina on Xin mukaan muuttumassa ”mahtavaksi moderniksi sosialistiseksi valtioksi”, jonka avaukset avaavat uusia mahdollisuuksia muille maailman maille. Myöhemmässä tiedotteessaan Kiinan johtaja antoi tukensa muun muassa sille, että Latinalaisen Amerikan maat kasvattavat rooliaan kansainvälisessä politiikassa.
Kiinan keskustelevision (CCTV) mukaan Xi ja Lula puhuivat myös ”Ukrainan kriisistä”. Mitään kovin uutta julkisuuteen ei kuultu.
Puolueettomuuden nimiin jo pitkään vannoneet johtajat olivat yksimielisiä siitä, että ”dialogi ja neuvottelu ovat ainoa mahdollinen tie ulos kriisistä”. Xi ja Lula kehottivat useampaa maata ottamaan ”rakentavan roolin” tilanteen ratkaisemiseksi poliittisesti ja sopivat jatkavansa yhteydenpitoa aiheesta.
Lisäksi Kiina ja Brasilia peräänkuuluttivat rikkailta mailta lisää ilmastorahoitusta.
Reutersin mukaan Lula esitti Xille kutsun saapua vastavierailulle Brasiliaan vuonna 2024.