Montanan osavaltio hyväksyi perjantaina lain, joka kieltää suositun kiinalaisen Tiktok-sovelluksen sovelluskaupoissa.
Tiktok on suosittu sovellus, jossa jaetaan lyhyitä videoita. Yhdysvalloissa ollaan huolissaan etenkin siitä, että Kiina pääsisi käsiksi Tiktokin käyttäjätietoihin. Yhtiö on toistuvasti kiistänyt tämän.
Montanassa lailla yritetään suitsia myös sovelluksen haitallista vaikutusta alaikäisiin.
Montanan osavaltion edustajainhuone hyväksyi lain äänin 54–43. Kuvernööri Greg Gianforten pitää vielä allekirjoittaa laki, jotta se astuu voimaan. Gianforte hyväksyi aikaisemmin Tiktokin kieltämisen julkisissa viroissa toimivilta, ja hänen odotetaan hyväksyvän lain.
Tiktok ja esimerkiksi sovelluksia tarjoavat Apple ja Google saisivat enimmillään 10 000 dollarin sakkoja kiellon rikkomisesta. On vielä epäselvää, miten Montana aikoo valvoa lain toteutumista.
Yhdysvalloissa vaaditaan Tiktokille jopa koko maanlaajuista kieltoa. Maaliskuussa presidentti Joe Biden uhkasi kieltää yhtiön koko liittovaltiossa, ellei se hajauta omistustaan. Myös liittovaltion poliisi FBI on sanonut, että sovellus ”suorastaan huutaa” turvallisuusuhkia.
Tiktokin singaporelainen toimitusjohtaja Shou Zi Chew todisti maaliskuussa Yhdysvaltain kongressissa hälventääkseen yhtiöön kohdistuvia pelkoja.
Vakoiluhuolien lisäksi Tiktokissa huolestuttavat sen vaikutukset lapsille. Sovelluksen pelätään levittävän vaarallisia haasteita ja passivoivan alaikäisiä erittäin koukuttavalla algoritmillaan.
”Jatkamme taisteluamme Tiktokin käyttäjien puolesta, joiden elinkeino ja ensimmäisen perustuslainlisäyksen suomat oikeudet ovat uhattuna tämän [Montanan] hallinnon ylilyönnin vuoksi”, yhtiö kommentoi tiedotteessa lakia perjantaina.
Tiktokilla on meneillään Project Texas -niminen hanke, jolla se pyrkii parantamaan asemaansa Yhdysvalloissa. Yhdysvaltalaiskäyttäjien tiedot tallennettaisiin Yhdysvalloissa sijaitseville palvelimille, jota ylläpitäisi yhdysvaltalaisyhtiö Oracle.