Venäläiset siviilialukset kartoittavat pohjoisten merialueiden tuulipuistoja, kaasuputkia sekä sähkö- ja verkkokaapeleita, kertovat tiedusteluasiantuntijat pohjoismaisille yleisradioyhtiöille.
Kartoitusta tekevät tiedusteluasiantuntijoiden mukaan venäläiset sotilas- ja siviilialukset, jotka selvittävät Pohjoismaiden vesialueiden vedenalaisia rakenteita ja niihin liittyvää infrastruktuuria.
Kartoituksen tarkoituksena on valmistautua konfliktitilanteessa sabotaaseihin Pohjoismaita vastaan, esimerkiksi katkaisemalla tiedonsiirtokaapeleita Pohjoismaiden ja Euroopan tai Euroopan ja Pohjois-Amerikan välillä.
Työssä on ilmeisesti mukana kymmeniä aluksia.
Lisäksi venäläiset siviilialukset näyttävät osuvan Naton harjoitusten alueelle Norjan vesillä.
Venäläiset siviilialukset kartoittavat esimerkiksi pohjoisten merialueiden tuulipuistoja. Kuvan merituulipuisto Kriegers Flak sijaitsee Itämerellä Tanskan, Ruotsin ja Saksan välissä.
Tanskan puolustuskomission julkaisemassa kuva näkyy kaasuvuoto Nord Stream 2 -kaasuputkessa syyskuussa 2022. Putket rikkottiin räjäyttämällä syyskuussa 2022. Sabotaasin tekijää ei tiedetä.
Tiedot venäläisalusten toiminnasta ovat peräisin Suomen, Norjan, Ruotsin ja Tanskan yleisradioyhtiöiden yhteishankkeesta. Sen pohjalta tehdyn kolmiosaisen Varjojen sota -dokumentin ensimmäinen osa Putinin vakoojat pohjolassa on katsottavissa Yle Areenassa.
Tutkiessaan Venäjän toimia Itämerellä yhtiöt onnistuivat kuuntelemaan venäläisalusten salattua radioliikennettä. Kuuntelu paljasti, että merellä liikkuu ”aavelaivoja”, jotka ovat sulkeneet normaalisti merenkulussa käytetyt AIS-lähettimet.
Lähettimillä alukset kertovat sijaintinsa muille, joten sulkeminen voi viitata toiminnan salaamiseen tai kiusantekoon.
Yhtenä esimerkkinä dokumentissa nousee venäläinen valtamerentutkimusalus Admiral Vladimirsky, jonka sijainti Kattegatin salmessa paljastui toimittajille radioliikennettä seuraamalla.
Virallisesti kyseessä on tutkimusalus. Kun toimittajat lähtivät kohtaamaan alusta kumiveneellä, näkivät he kannella naamioituneita miehiä. Yhdellä miehistä oli univormu, luotiliivit ja rynnäkkökivääri.
Kannella ollut miehistö myös kuvasi ja tarkkaili toimittajien venettä.
Toinen kiinnostava esimerkki oli Murmanskiin rekisteröity troolari Taurus, jonka liikkeitä selvitettiin aluksen AIS-tiedoista, Viimeisen kymmenen vuoden aikana alus oli vieraillut usein Pohjois-Norjan satamissa. Saalista ei läheskään aina ollut mukana.
Yleisradioyhtiöiden selvityksen mukaan Taurus osui vuonna 2018 keskelle Naton harjoituksia, vaikka ne olivat sen reiteille kovin etelässä. Taurus näytti myös seuranneen Yhdysvaltalaista sukellusvenettä.
Operaatioissa on kyse Venäjän varustautumisesta konfliktiin kertovat turvallisuuslähteet Tanskan yleisradion DK:n jutussa.
”He ovat valmiita ja tietävät miten mihin iskeä, jos haluavat halvaannuttaa tanskalaisen yhteiskunnan”, kertoo vastavakoilun päällikkö Anders Henriksen Tanskan poliisin tiedustelupalvelusta DK:lle.
Yleisradioyhtiöt yrittivät saada kommentteja myös Venäjän suurlähetystöiltä ja laivojen varustamoilta, mutta laihoin tuloksin.
”Tutkimusalusten työtä koordinoidaan diplomaattikanavien kautta ja se on kansainvälisen lainsäädännön mukaista”, vastasi Venäjän Norjan suurlähettiläs Teymuraz Ramishvili sähköpostilla kertoo Yle.
Troolari Tauruksen omistavan Norebon edustaja puolestaan vakuutti yhtiön noudattavan kansainvälistä lainsäädäntöä. Varustamon mukaan väitteet tiedusteluyhteyksistä ovat epätosia ja lähentelevät poliittista vainoharhaa.
Oikaisu 19.4. kello 12.07. Kolmiosaisen dokumentin nimi on ”Varjojen sota”. ”Putinin vakoojat pohjolassa” on ensimmäisen osan nimi.
Oikaisu 20.4. kello 8.50 korjattu virheellinen termi merenkäynti merenkuluksi.