Arroyo Grande
Metsätieteiden apulaisprofessori Lilli Kaarakka osoittaa takapihansa painaumaa Kalifornian Arroyo Grandessa. Naapurit tiesivät kertoa, että kyseessä on kuivunut, vanha jokiuoma. Vettä siinä ei ole nähty vuosikausiin.
Nyt kuiva oja on muuttunut vuolaaksi joeksi.
Vielä syksyllä oli kuivempaa kuin ikiaikoihin. Tammikuussa lähes koko Kalifornia säästi vettä. Kaarakka perheineen sai kaupungilta sitä varten kolmisivuisen ohjekirjeen.
Sitten myrskyt iskivät Kaliforniaan. Muutamassa päivässä satoi enemmän kuin koko viime vuonna. Oikeastaan enemmän kuin vuosikymmeniin.
Sateista seurasi tuhoa, maanvyöryjä ja kaaosta. Ensin kuiva maa ei kyennyt imemään vettä. Sitten lunta ja märkyyttä oli liikaa. Uutiset olivat täynnä tulvia, liukusortumia, kivi- ja mutavyöryjä. Kattoja romahti lumimassan alla, patoja murtui ja ihmisiä menehtyi uomaa etsivän veden pyyhkäistessä heidät mukanaan.
Äärimmäiset sääolosuhteet koettelevat Kaliforniassa. Ilmastonmuutoksen kieltäjät ovat nyt harvassa.
Kaarakan työ on muutoksen ytimessä. Työpaikka on San Louis Obispon California Polytechnic State University (Cal Poly), joka kuuluu maan parhaisiin ja suurimpiin julkisiin yliopistojärjestelmiin.
Cal Polyn pääpainotus on opetuksessa. Metsäekologina Kaarakan tonttia ovat metsänhoito, ilmastonmuutos ja kenttäkurssit.
Ilmastonmuutos tuli Lilli Kaarakan kynnykselle: Ensin oli kastelukielto ja piti säästää vettä. Kasvit kuivuivat. Rankkasateiden jälkeen vihertää taas.
Kalifornia on pinta-alaltaan vain neljänneksen Suomea suurempi. Siinä missä Suomesta kolme neljännestä on metsien peittämää, Kaliforniasta metsää on enää 28 prosenttia.
Muutama vuosi sitten presidentti Donald Trump töräytti, että metsäpalojen takia kalifornialaisten pitäisi haravoida kuin suomalaisten.
Siinä oli Kaarakan mukaan yksinkertaistettuna jopa hieman perää.
600 kilometrin mittaiseksi venyvän Sierra Nevadan vuoriston eteläosissa on vuoden 2010 jälkeen kuollut kuivuuteen arviolta 140 miljoonaa pihtaa. Puut seisovat kuolleina paikallaan.
Kun maastopalot syttyvät, kuiva aines levittää paloa hanakasti.
Metsää paloi Wrightwoodissa, Kaliforniassa kesäkuussa 2022.
Puiden harventaminen olisi sekä yhteiskunnan että yksityisten maanomistajien edun mukaista.
Kalifornian metsistä puolet on liittovaltion hallussa ja vain 30 prosenttia osavaltion omistuksessa, joten presidentin olisi ollut hyvä ensin varmistaa, että oma osuus haravoinnista on tehty. Juuri liittovaltion omistamissa Kalifornian metsissä paloja on erityisen paljon: niistä 44,5 prosenttia on palanut 20 viime vuoden aikana.
Mutta poliitikot käyvät tuulella. Ennen kuin raha on metsänhoidossa, on aikaa kulunut ja hallinto vaihtunut, Kaarakka sanoo ja huokaa.
Yksityiset maanomistajat hoitavat palontorjuntaa viranomaiseen verrattuna tehokkaasti. Näin esimerkiksi suurin metsänomistaja Sierra Pacific Industry, jonka hallussa on noin 12 prosenttia osavaltion metsämaasta.
“Yksityisellä puolella on paljon enemmän kapasiteettia, laitteistoa ja henkilöstöä reagoida”, Kaarakka sanoo.
Tuhoja ei voi kieltää, mutta kovin laajaa yhteisymmärrystä metsistä ei silti ole Kaliforniassakaan saatu.
Osa ajattelee, että ”luonto tietää parhaiten”. Moni niin, että ”tehdään edes jotain, jotta koko alue ei tuhoudu maastopalossa”.
Yhdysvalloissa yhteisöllä on vahva rooli siinä, miten metsien hoitoa lähestytään, sanoo Kaarakka.
“Täällä ihmiset ovat hirveän kiinnostuneita omasta lähiympäristöstään. Yhteisön kyky organisoitua ja ajaa muutosta on valtava.”
Paikalliset asukkaat seurasivat vierestä, kun metsää paloi lähellä asustusta Wrightwoodissa, Kaliforniassa kesäkuussa 2022.
Kalifornialainen metsänsuojelija ei enää köytä itseään puuhun, vaan vaikuttaa oikeusjärjestelmän kautta.
Suomessa metsäsuunnitelman ja hoitotoimenpiteiden tekemiseen riittää ilmoitus, Kaliforniassa vaaditaan perusteellinen, lakisääteinen selvitys. Kaarakka pitää sitä hyvänä asiana, sillä selvityksessä kartoitetaan hakkuiden määrät, sijainnit, vesilähteet, tulipaloarkuus ja monimuotoisuus.
”Vaikka dokumentin laatiminen on hidasta ja työlästä, se tuo merkittävää suunnitelmallisuutta.”
Kaarakan mielestä ympäristödebatin heikoin kohta on hiilikeskustelu ja se, miten eri toimijoiden vastuullisuus määritellään.
“Kaikkialla maailmassa käydään metsiin liittyvää keskustelua. Metsien hoidon sitominen laajempaan hiilikeskusteluun on välttämätöntä. Päästörajat pitäisi saada osaksi keskustelua, sillä pelkästään maankäyttö ei ratkaise ongelmia.”
Päästökauppajärjestelmän tulisi kannustaa kestävään metsänhoitoon.
”Nyt käy niin, että metsät, joista on saatu päästöoikeuksia, jätetään kokonaan hoitamatta.”
Ylikasvanut puusto on valtava paloriski. Kaliforniassa kolmannes päästöoikeus-metsistä on todennäköisen metsäpalovaaran alla.
Kaarakka valaa kuitenkin oppilaisiinsa toivoa pitäessään ilmastonmuutosluentosarjaa.
Ennen kaikkea pitäisi lopettaa yksilöiden syyllistäminen. Siitä ei ole hyötyä, että syynätään yksittäisen ihmisen toimia, lentomaileja tai autovalintaa.
“Pidin juuri seminaaria aiheesta, voiko puita istuttamalla pelastaa maailman. Ei voi.”
Vaikka kyse ei olisi yksittäisestä toimesta, on puiden istuttajan tiedettävä mitä tekee: oikea lajike, joka saa ravintoa ja vettä. Jotta taimi menestyy, on lukemattomien asioiden oltava kohdallaan.
Entä sitten autovalinta?
”Harvalla on varaa valita, ajaako Teslaa vai 15 vuotta vanhaa bensa-autoa. Ohjauksen pitää tulla lakien avulla, eikä yksilöitä painostamalla.
Metsäammattilainen ei vakuutu esimerkiksi verkkokauppojen yksittäisten ostosten hiilineuraaliuslupauksesta, joka tulee yrityksen päästöoikeuksien hankkimisen perusteella.
“Se on tavallaan viherpesua. Ei yritys ole vähentänyt päästöjään muulla tavalla. Kauppaa käydään jo olemassa olevalla hiilellä, eikä kannusteta parantamaan tilannetta esimerkiksi metsänhoidollisilla toimenpiteillä.”
Teknologiajätit Meta ja Microsoft yllättyivät vuonna 2021, kun yritysten ostamia metsähiileen perustuvia päästökompensaatioita paloi taivaan tuuliin suurissa metsäpaloissa.
Tutkijayhteisöt ovat korostaneet, että prosessien tulisi olla läpinäkyvämpiä. Hiiliyksikköjen ostajille tulisi selventää, mistä päästöoikeudet on hankittu ja mikä riski niihin liittyy.
Kokonaispäästöjen määrä on matematiikkaa. Tarvitaan näkemys siitä, miten kehitetään yhteiskuntaa vähemmän hiiliraskaaksi.
”Jokainen tätä työtä tekevä ymmärtää, että ilmastonmuutoskeskustelu on käytävä kansallisella sitovalla tavalla.”
Kaliforniassa pysyvästi vuodesta 2015 asunut Lilli Kaarakka edustaa muutosta. Kodin katolla on aurinkopaneelit ja pihalla sähköauto.
Mutta mistä tulee siis se toivo, jota Kaarakka oppilaisiinsa valaa?
Siitä, että paljon on muuttunut jo 36-vuotiaan Kaarakan metsäuran aikana.
Jyrkät jakolinjat ovat poistuneet. Ennen nähtiin yhtäällä metsäteollisuuden toimijoita ja toisaalla aktivisteja halailemassa puita.
”Keskustelu on nyt avoimempaa. Kaikki osallistuvat, niin teollisuus, järjestöt, viranomaiset kuin tutkijat.”
Opetuksessa ymmärretään nykyisin, että metsänhoidon malleja on monia.
Piilaakson kuumassa innovaatioilmapiirissä Kaarakka näkee vielä punaista: yksinkertaistavia utopioita. Startupien huppariporukan kanssa ekologilla on ollut muutamakin yhteenotto.
“Asiat eivät ikävä kyllä ole ihan niin helposti ratkaistavia.”
Sitä Kaarakka kiittää, että Kaliforniassa on ymmärretty suojella luonnontilaiseksi laajoja alueita, kuten Yosemite, King’s Canyon ja Sequoian kansallispuistot.
Pohjoismaisesta jokamiehenoikeudesta kalifornialainen on äimänä.
”Täällä ajatellaan, ettei sellainen olisi mahdollista, kaikki ammuttaisiin. Aina on oltava varovainen, kun tekee mittauksia tai menee metsätöihin. Pitää olla varma tieto siitä, kenen maalla on.”
Lilli Kaarakka tuli alun perin Yhdysvaltoihin yliopistoon stipendiohjelman kautta, Michiganiin vuonna 2012. Hän on väitellyt tohtoriksi Helsingin yliopistossa.
Kaliforniasta kotiin lähetetyissä postikorteissa keinuvat palmut, mutta yhtä palmulajia lukuun ottamatta ne ovat kaikki tuontilajeja Havaijilta, Australiasta tai Kanariansaarilta. Raivokkaasti elintilaa vallanneet eukalyptuspuut taas tuotiin kaupunkipuuksi Australiasta kultakuumeen aikaan.
Kaarakan inhokki ei kuitenkaan ole puu. Se on keltaisena hohkaava mustasinappi, Ranskasta alunperin tuotu erittäin tuliherkkä ja haitallinen vieraslaji, jota on istutettu pihoille.
“Aina kun näen sitä, pännii. Sitä kasvaa kaikkialla osavaltiossa. Tulipalossa se leimahtaa kuin kynttilä ja ajan myötä syrjäyttää paikalliset kasvit.”
Mustasinappi kukkii Chino Hillsissä, Kaliforniassa huhtikuun alussa.
Oikaisu 24.4. klo 10.40: Jutussa luki virheellisesti, että 44.5 prosenttia Kalifornian metsistä on palanut 20 viime vuoden aikana. Paloja on ollut 44,5 prosentissa liittovaltion omistamia Kalifornian metsiä.