Parhaat paikat on jo varattu kruunajais­reitin varrella

Innokkaimmat ovat jo pystyttäneet telttansa Lontoossa kruunajaisreitin varrelle. Ensimmäiset vievät parhaat paikat. Kuningas Charles ja kuningatar Camilla kruunataan lauantaina.

New Yorkista saapunut Nancy Spector (vas.) ja Lontoossa asuva Judi Thomas ovat varanneet eturivin paikat kruunajaisten ajoreitin varrelta.

| Päivitetty

Lontoo

Innokkain kruunajaisyleisö on jo pystyttänyt telttansa Lontoossa kruunajaisten ajoreitin varrelle.

Kuningas Charles ja kuningatar Camilla kruunataan lauantaina, mutta vannoutunut rojalisti Neil Emberly leiriytyi The Mall -kadun varrelle jo keskiviikkona.

”Ei teltassa nukkuminen ole mikään ongelma. Pitää vain olla oikeanlainen vaatetus”, Kentin kreivikunnassa asuva Emberly kertoi torstaiaamuna.

Emberly halusi olla paikalla todistamassa historiallista hetkeä. Kruunajaisia ei ole Britanniassa nähty lähes 70 vuoteen.

Uudessa kuninkaassa häntä miellyttää etenkin tämän pitkään tekemä työ nuorten hyväksi.

”Hänestä tulee hyvä kuningas.”

Entä kuningatar Camilla?

”He täydentävät hyvin toisiaan.”

Neil Emberly on nukkunut jo yhden yön teltassa. Edessä on vielä kaksi yötä ennen kruunajaislauantaita.

The Mall -kadun parhaat paikat varannut väki on enimmäkseen hieman varttunutta. Ja kuten arvata saattaa, liikkeellä ovat nimenomaan monarkian kannattajat.

Ihan jokainen ei kuitenkaan tunnustaudu monarkistiksi tai rojalistiksi.

Saksasta Britanniaan yli 20 vuotta sitten muuttanut Judi Thomas sanoo olevansa paikalla spektaakkelin, ei niinkään itse kuninkaallisten takia.

Saksalaissyntyinen Judi Thomas nauttii brittiseremonioista. Hänen suosikkinsa kuninkaallisista on edesmennyt kuningatar Elisabet.

”Britit ovat parhaita järjestämään upeimmat esitykset. Paraatit ovat komeita, vaikka maa hajoaisi”, Thomas kertoi torstaina.

Hän halusi olla ajoissa paikalla, jotta ei jää takariviin. Aiemmin hän on seurannut muun muassa kuningattaren merkkipäiväjuhlia ja hautajaisia sekä kuninkaallisia häitä. Thomas keräilee myös kuninkaallisaiheisia kuppeja.

New Yorkista asti Lontooseen matkustaneella Nancy Spectorilla ei ole edes telttaa, vaan hän nukkuu maassa makuupussissa.

”Nukkuminen sujuu hyvin, mutta herätessä on vähän vaikeaa.”

Turvattomalta kadulla yöpyminen ei kuitenkaan tunnu. Buckinghamin palatsin lähellä liikkuu koko ajan paljon poliiseja.

Nancy Spector arvostaan kuningas Charlesissa etenkin ympäristötietoisuutta: ”Hän on pitänyt aihetta esillä jo paljon ennen kuin siitä tuli valtavirtaa.”

Spector kertoo olevansa Britannian kuninkaallisen perheen suuri ihailija.

”Luen kaiken mitä käsiini saan. Yhdysvalloissa [prinssi] Harry on joka päivä uutisissa, ainakin pienen väläyksen verran.”

Spectorin suosikki brittikuninkaallisista on Harryn ja Williamin äiti eli elokuussa 1997 kuollut prinsessa Diana.

Mitä pidätte kuningatar Camillasta?

”No, hän on mitä ilmeisimmin tehnyt kuninkaasta hyvin onnellisen.”

Kruunajaisreitin leiriväki on koristellut omat ”tonttinsa” kuninkaallisten kuvin sekä lipuin. Britannian lippu on odotetusti ykkönen, mutta reitin varrelta voi bongata myös ainakin Walesin, Kanadan ja Yhdysvaltain liput.

Myös huolto pelaa: lähellä on useita julkisia vessoja ja ruokakaupoista voi hakea täydennystä.

Kuningatar Elisabetin luonnollisen kokoinen pahvikuva kertoo, että se on oma poika kohta kaiken keskipisteenä: ”That’s my boy.”

Manchesterin läheltä Lontooseen saapunut Claire Swift lukee telttansa vieressä romaania nalle seuranaan. Asu sopii tilaisuuteen, sillä paidassa lukee God Save the King.

”Perjantaina on syntymäpäiväni, ja halusin viettää sen täällä.”

Claire Swift kertoo, että hänen suosikkinsa kuninkaallisista on kuninkaan sisar eli prinsessa Anne: ”Hänellä on hyvä huumorintaju, ja hän sanoo asiat niin kuin ne ovat.”

Swiftin mielestä kuninkaallinen perhe tekee Britannian eteen suurenmoista työtä.

Mutta onko monarkiaa enää sadan vuoden kuluttua? Osa briteistähän on instituutiota vastaan, ja moni välinpitämättömiä.

”Vaikea sanoa. Ehkä kuninkaallisten arvo ymmärretään vasta sitten, kun heitä ei enää ole.”

Kruunajaisreitin koristeluita Lontoon The Mall -kadulla Buckinghamin palatsin lähellä.

Lue lisää: Näin Charlesin ja Camillan kruunajaiset etenevät – prinssi Harryn istumapaikka puhuttaa

Lue lisää: Kuningatar Elisabetin pula-ajan kruunajaisissa hovi­neitojen puvuistakin tuli liian tiukkoja: ”Valmiina, tytöt?”

Lue lisää: Monarkian kaatumisesta tulee ”suuri päivä”, sanoo tasa­valtalaisten johtaja

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat