Kuninkaalliset muistivat näyttää tarpeeksi kärsiviltä – Charlesin kruunajaiset olivat nappi­suoritus

Kruunajaiset menivät nappiin. Kuninkaalliset muistivat näyttää tarpeeksi kärsiviltä, ja sade marinoi peribrittiläisen juhlamielen, kirjoittaa HS:n kirjeenvaihtaja Annamari Sipilä.

Lontoo

Kruunajaisten järjestäminen 2020-luvun Britanniassa on tarkkaa tasapainottelua.

Vaikka enemmistö briteistä yhä kyselyjen mukaan kannattaakin monarkiaa, ei kuninkaallinen perhe voi pitää mitään itsestäänselvänä. Pitää edetä varovaisesti.

Pitää kunnioittaa perinteitä – ajella kultavaunuilla, kantaa kärpännahkaviittoja ja antautua pyhällä öljyllä voideltavaksi – mutta samalla täytyy osoittaa, ettei ole perinteiden vanki.

Pitää käyttäytyä kuninkaallisesti ja asettautua auliisti jalustalle, mutta ei saa näyttää, että nauttisi siitä.

Pitää antaa ymmärtää, että monarkia jatkuu ja pysyy ikuisesti, mutta silti täytyy nöyrästi tunnustaa, että valtaistuimella istuu vain kansan armosta.

Kuningas Charles III apujoukkoineen oli järjestänyt lauantaiksi kruunajaiset, jotka olivat niin moniarvoiset – tai poliittisesti korrektit – kuin kuninkaalliset seremoniat nyt ylipäätänsä voivat olla.

Kruunajaiskirkon seremonian näkyviä luottotehtäviä oli annettu naisille sekä uskonnollisten ja etnisten vähemmistön edustajille. Kansainyhteisöä korostettiin, ei vain Britanniaa.

Kruunajaisten tunnelmaan sopi hyvin myös se, että Raamattua siteerasi pääministeri Rishi Sunak, joka on itse hindu.

Luonnonsuojeluteemaan – kuninkaan pitkäaikaiseen suosikkiin – sopi puolestaan se, että juhla-asuihin oli kirjailtu villikukkia ja hyönteisiä.

Kirkossa kuninkaallinen perhe piti naamansa peruslukemilla.

Välillä kuningas itse näytti niin murheelliselta, että hänen taakkanaan tuntui olevan koko maailman huolet, ei vain kruunu ja turkissomisteinen samettiviitta.

Vakavuus kuuluu sekin olennaisesti nykykuninkaallisuuteen.

Kruunajaisissa ei saa näyttää siltä, että nauttisi tilanteesta. Ilmeillä pitää viestiä, että kyse on raskaasta työstä, jota tekemään ajaa vain vankka velvollisuudentunto.

Britit ylpeilevät mielellään sillä, että he ovat maailman parhaita järjestämään isoja spektaakkeleja.

Kehuun on helppo yhtyä. Lauantain kruunajaisissakin kaikki meni nappiin. Minuuttipeliä ja senttikoreografiaa oli ilo seurata.

Sadettakaan ei voi pitää epäonnisena, koska se marinoi juhlatunnelman juuri sopivan brittiläiseksi.

Tyypillinen brittijuhlija saa tyydytystä siitä, että hän viettää ulkoilmajuhlaa vesisateessa. Siinä he ovat vähän niin kuin me suomalaiset.

Sade kruunasi juhlapäivän ja istui täydellisesti kuninkaan ilmeeseen.

Hienointa oli kuitenkin nähdä kaksi yli 70-vuotiasta nykyaikaisen prinsessasadun keskiössä.

Charlesilla, 74, ja Camillalla, 75, alkoi jo viime syksynä uusi ura kuninkaana ja kuningattarena. Kruunajaiset olivat sille enää vain sinetti.

Heidän puolestaan totisesti toivoo, että seitsemänkymppisyys on uusi neljäkymppisyys.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat