Thaimaan viranomaiset ovat varoittaneet kansaa ”äärimmäisestä helteestä”, joka koettelee suurta osaa maasta ja myös pääkaupunkia Bangkokia, uutistoimisto Reuters kertoo.
Ihmisiä kehotetaan pysymään sisätiloissa, sillä esimerkiksi Bangkokissa lämpötila nousi lauantaina noin 42 celsiusasteeseen. Paikallisen meteorologian laitoksen mukaan niin sanottu ”tuntuu kuin” -lämpötila oli Bangkokissa ennätysmäiset 54 astetta, kun mukaan lasketaan esimerkiksi ilmankosteus.
Viime viikon perjantaina Thaimaan Takissa mitattiin kaikkien aikojen lämpöennätys, 45,4 astetta. Aiempi ennätys, 44,6 astetta, oli kirjattu Mae Hong Sonissa vuonna 2016.
Ennätysmäisiä tai ennätyksiä lähenteleviä lämpötiloja on mitattu myös muualla Aasiassa. Esimerkiksi Laosin Luang Prabangissa mitattiin viime tiistaina maan historian korkein luotettavasti todennettu lämpötila, 42,7 astetta, kertoi säähistorioitsija Maximiliano Herrera Twitterissä.
Intiassa, Pakistanissa, Nepalissa ja Bangladeshissa on mitattu viime aikoina yli 40 asteen lämpötiloja, Vox-sivusto kertoo.
Asiantuntijat selittävät korkeita lämpötiloja ilmastonmuutoksella.
Jalankulkijat suojautuivat auringon porotukselta sateenvarjojen avulla lauantaina Bangkokissa.
Vilvoitusta etsittiin myös Bangkokin kanaaleista.
Kuumuuden lisäksi Bangkokia vaivaa savusumu. Kuva auringonnoususta Bangkokin keskustassa lauantaina.