EU:n Borrell: Euroopan syytä lähettää sota­laivoja Taiwanin­salmelle

Borrellin kanta sotalaivoista näyttää poikkeavan esimerkiksi Ranskan presidentti Emmanuel Macronin mielipiteistä. Macron antoi Taiwan-kysymyksessä hiljattain lausuntoja, jotka tulkittiin varsin Kiina-mielisiksi.

Euroopan unionin ulkosuhteita johtava Josep Borrell puhui EU:n ja Kiinan suhteista Strasbourgissa 18. huhtikuuta.

Euroopan unionin ulkosuhteita johtava Josep Borrell katsoo, että Taiwaninsalmelle pitäisi lähettää partioimaan enemmän eurooppalaisia sotalaivoja. Euroopan tulisi hänen mukaansa osoittaa näin päättäväisyytensä merenkulun vapauden suhteen.

Borrell kommentoi asiaa vierailevana pääkirjoituksen kirjoittajana Journal Du Dimanche -lehdessä.

Jännitteet Kiinan ja Taiwanin saaren erottavalla Taiwaninsalmella ovat kiristyneet viime aikoina entisestään. Kiina vaatii oikeuksia salmeen sekä itse Taiwaniin, kun taas Taiwan pitää salmea kansainvälisinä vesinä. Yhdysvallat on lähettänyt sotalaivoja salmen läpi säännöllisin väliajoin viime vuosina, mikä ärsyttää Kiinaa.

Borrellin kanta asiassa näyttäisi eroavan esimerkiksi Ranskan presidentin Emmanuel Macronin näkemyksestä. Macron antoi äskettäin valtiovierailulla Pekingissä lausuntoja, jotka tulkittiin varsin Kiina-mielisiksi Taiwan-kysymyksessä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat