Seksuaalirikoksista syytetyn Peter Nygårdin luksuskartanoa revitään ”raunioiksi” Bahamalla

”Se oli kaunis paikka, mutta sitä on käytetty pahan tekemiseen”, Nygårdin poika Kai kertoo HS:lle.

Kuvakaappaus Twitterissä julkaistusta kuvasta, jossa kaivinkone purkaa Peter Nygårdin huvila-aluetta Bahamalla.

Lukuisista seksuaalirikoksista syytetyn ja Torontossa vankilassa oikeuskäsittelyjä odottavan kanadalais-suomalaisen muotimiljonäärin Peter Nygårdin, 81, luksushuvila-aluetta Bahamalla on revitty viime päivinä ”raunioiksi”, kertoi Nygårdin poika Kai HS:lle puhelimessa Yhdysvalloista sunnuntaina.

Kai lähetti Bahamalta saamiaan valokuvia, joissa näkyy kaivinkone purkamassa Nygårdin rakennuttamaa, mayakulttuurin inspiroimaa rakennusta Nygard Cayssä. Vastaavanlaisia kuvia on julkaistu myös Twitterissä parin viime päivän aikana.

HS:n näkemissä kuvissa näyttäisi siltä, että ainakin kahden rakennuksen purkaminen on käynnissä.

Laaja ja aikoinaan ihastusta osakseen saanut rakennuskompleksi on ilmeisesti myyty joillekin sijoittajille äskettäin, mutta Kailla ei ole tarkempaa tietoa kaupoista tai paratiisimaisen ranta-alueen suunnitelmista.

Hänellä ei ole myöskään tietoa, miksi rakennukset tai osa niistä tuhotaan. Mediatietojen mukaan Nygård yritti pari vuotta sitten myydä aluetta rakennuksineen 59 miljoonan dollarin hintaan.

”Minulla on sekavat tuntemukset asiasta. Yksi osa minusta inhoaa nähdä, että se tuhotaan. Ja toinen puoli on onnellinen, että se revitään alas”, kertoi Kai, joka haluaa esiintyä vain etunimellään.

New Yorkissa kolme vuotta sitten nostetun joukkokanteen syytösten mukaan Peter Nygård on raiskannut kymmeniä naisia useiden vuosikymmenien aikana. Bahamalla hänen on syytetty raiskanneen alaikäisiä tyttöjä, jotka houkuteltiin Nygårdin residenssin ”hemmottelujuhliin”.

Nuorimmat väitetyistä uhreista olivat tekohetkillä 14- ja 15-vuotiaita. Ensin Nygårdia syyttäneitä naisia oli kymmenen, mutta sittemmin kahden amerikkalaisasianajajan joukkokanteeseen on liittynyt ainakin 120 naista useista eri maista, joukkokanteen asianajajat ovat kertoneet HS:lle.

Kain vanhemmat ovat eronneet vuosikymmeniä sitten, mutta hän vietti nuoruudessaan paljon aikaa isänsä Bahaman-kodissa. Hänen mukaansa paikkaan on aiemmin liittynyt monia hyviä muistoja.

”Se oli kaunis paikka, mutta sitä on käytetty pahan tekemiseen. Uhrit varmasti haluavat, että se revitään alas”, hän sanoo.

Kaille hänen isänsä tekemiset tulivat suurena yllätyksenä ja järkytyksenä. Hän on vakuuttunut isänsä syyllisyydestä ja auttanut uhreja, asianajajia ja viranomaisia, jotta Nygård pysyisi telkien takana loppuelämänsä.

Peter Nygårdin Bahaman-residenssi vuonna 2004.

Nygårdin Bahaman-residenssissä vieraili takavuosina lukuisia suomalaisjulkkiksia. Eksoottisena pidettyä kotia on käynyt ihastelemassa myös paljon kansainvälisesti tunnettuja henkilöitä, kuten Yhdysvaltain edesmennyt presidentti George H. W. Bush, edesmennyt pop-ikoni Michael Jackson ja elokuvatähti Robert DeNiro.

”Hän rakensi sen, hän maksoi siitä ja hän käytti siihen valtavasti aikaa. Se oli ehkä hänen suurin ylpeydenaiheensa ja saavutuksensa, ja nyt se on raunioina. Se paikka ansaitsee uuden alun. Hänen hyväksikäyttämänsä ihmiset ansaitsevat sen”, Kai sanoi.

Joukkokanteen nostaminen ajoi Nygårdin satojen miljoonien dollarien arvoisen, moniin yritysryppäisiin kietoutuneen ja tuhansia ihmisiä työllistäneen muotibisneksen vaikeuksiin ja sitten erilaisiin konkurssimenettelyihin. Joulukuussa 2020 Yhdysvaltain liittovaltion syyttäjä nosti yhdeksän eri syytettä Nygårdia vastaan ja vaati Kanadaa luovuttamaan Nygårdin oikeudenkäyntiä varten.

Nygård itse ja Kanadan hallitus ovat suostuneet Nygårdin luovuttamiseen Yhdysvaltoihin, mutta prosessi on viivästynyt, koska Kanadan Torontossa ja Montréalissa on nostettu uusia oikeusjuttuja Nygårdia vastaan. Niissäkin on kyse epäillyistä seksuaalirikoksista.

Torontossa Nygårdin on määrä joutua oikeuteen ensi syyskuussa. Kai kertoo kuulleensa, että oikeuskäsittelyn ennakoidaan kestävän pari kuukautta.

Montréalissa Nygårdia vastaan nostettua juttua taas on aikomus käsitellä ensi vuoden heinäkuussa.

Peter Nygård kuvattiin juhlimassa Hollywoodissa vuonna 2015.

Helsingissä syntynyt Nygård muutti vuonna 1952 noin kymmenen ikäisenä vanhempiensa kanssa Kanadaan. Häntä juhlittiin vuosikymmenien ajan suomalaisviestimissä esimerkkinä maailmalla menestyneestä suomalaissiirtolaisesta, ja hänen Suomen-vierailunsa olivat seurapiiritapahtumia.

HS kertoi pari vuotta sitten helsinkiläisnaisesta, joka kertoi joutuneensa 17-vuotiaana Nygårdin raiskaamaksi vuonna 1987, kun Nygård vieraili Helsingissä.

Kanadan yleisradioyhtiö CBC kertoi vuonna 2021, että kolme bahamalaista asianajajaa oli nostanut oikeusjutun Nygårdia vastaan vaatien yhteensä 14 miljoonaa dollaria maksamattomista oikeuskuluista.

Asianajajat vetosivat paikalliseen tuomioistuimeen, että se estäisi Nygårdia saamasta Nygard Cayn myynnistä rahoja itselleen.

Ennen julkisuuteen tulleita raiskaussyytöksiä Nygård pääsi usein otsikoihin sillä, että hän taisteli oikeudessa maankäytöstä ja kunnianloukkausasioista Bahaman rajanaapuriaan, amerikkalaismiljardööri Louis Baconia vastaan.

Raiskaussyytösten tultua julki Nygård yritti pitkään väittää, että Bacon olisi maksanut naisille Nygårdin mustamaalaamisesta.

Nygård ei ole vastannut HS:n moniin haastattelupyyntöihin, mutta hän on kiistänyt kaikki häntä vastaan esitetyt syytökset edustajiensa välityksellä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat