Ukrainalais­joukkoja ylittänyt Dneprjoen lähellä Hersonia – HS:n faktan­tarkistaja: Tilanne ei ole uusi

Ukrainan odotettu vastahyökkäys alkaa todennäköisimmin Zaporižžjan suunnalla, arvioi HS:n faktantarkastaja John Helin.

Ukrainalaisjoukkoja on ylittänyt Dneprjoen lähellä viime vuonna tuhottua Antonivkan siltaa.

Ukrainalaisjoukkoja on ylittänyt Dneprjoen Hersonin alueella, lähellä Hersonin kaupunkia.

Venäläiset sotabloggarit ovat Yhdysvaltalaisen ajatushautomo Institute for the Study of Warin (ISW) mukaan julkaisseet geopaikannettua videomateriaalia ukrainalaisjoukoista lähellä Oleškyn kaupunkia joen eteläpuolella, lähellä tuhottua Antonivkan siltaa.

ISW:n mukaan ukrainalaisjoukot olisivat perustaneet asemapaikkoja Oleškyn pohjoispuolelle sekä sillan kupeessa sijaitsevan Datšin länsipuolelle.

Ajatushautomon mukaan näyttäisi myös mahdolliselta, etteivät venäläisjoukot enää hallitse saaria pienemmillä Konkan ja Tšaikan joilla Oleškyn pohjoispuolella.

Aiemmin sunnuntaina Ukrainska Pravda -sanomalehti uutisoi, että venäläisjoukot olisivat vaatineet Nova Kahovkan ja Dniprianyn alueella Dnepr-joen rannoilla asuvia jättämään kotinsa välittömästi. Kansallinen vastarintakeskus -verkkosivun mukaan alueella olisi myös varastettu veneitä ”[Venäjän] armeijan tarpeisiin”.

Nova Kahovka sijaitsee joen eteläpuolella muutama kymmenen kilometriä Hersonin kaupungista itään.

Ukrainan asevoimien eteläisen alueen tiedottaja Natalia Humeniuk ei Ukrainska Pravdan mukaan vahvista tai kiellä ISW:n tietoja.

”Vaativa työ jatkuu kun täytyy ylittää sellaisia esteitä kuin Dnepr, kun etulinja kulkee leveän joen yli”, sanoi Humeniuk Ukrainan televisiossa ja neuvoi ”jopa ISW:n parhaita oppilaita” olemaan kärsivällisiä.

HS:n faktantarkistaja John Helin vahvistaa, että tuoreilla videoilla todella näkyy ukrainalaisjoukkoja Dneprjoen eteläpuolella. Videolla venäläiset joukot ampuvat ukrainalaista partiota.

Helinin mukaan tilanne ei kuitenkaan ole varsinaisesti uusi. Ukraina on suorittanut alueella tiedustelutoimintaa talven yli selvittääkseen, miten Venäjä puolustautuu alueella ja miten se vastaa tiedustelutoimintaan.

Ukrainan laajan vastahyökkäyksen on odotettu alkavan keväällä.

Huhutuin suunta vasta­hyökkäykselle on Zaporižžjassa kohti Venäjän miehittämää Melitopolin kaupunkia. Helinin mukaan tämä suunta on yhä todennäköisin, vaikka toki hyökkäys voi tapahtua muuallakin.

Ukraina voisi hyökätä myös Dneprin yli, mutta todennäköisemmin muuta hyökkäystä tukevana toimintana ja Venäjän joukkoja sitoakseen.

”Päähyökkäys tuskin tulee joen yli. Logistiikka joen ylittämisessä on melko rankkaa", sanoo Helin.

Dneprin suisto on hyvin soista erityisesti Nova Kahovkan padon eteläpuolella.

Ukrainan liikehdintä joella tapahtuu Helinin mukaan yksittäisillä moottoriveneillä. Venäjä ei ole linnoittanut Dneprin etelärantaa kovin tiukasti.

”Siellä tuskin kummankaan puolen joukkoja nököttää jatkuvasti. Jos Ukraina yrittää jotain isompaa, [venäläiset] vetävät kauempaa reservejä”, sanoo Helin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat