The Moscow Times: Venäjä on aloittanut sähköiset kutsunnat

Venäjän väitetään aloittaneen sähköiset kutsunnat. Lisäksi maan puolustusministeriö on aloittanut uuden värväyskampanjan, jossa vedotaan "tosimiehuuteen"

Mainostaulu Pietarissa kehottaa värväytymään armeijaan. Mainostaulussa lukee "Venäjän palveleminen on oikea työ".

Venäläisviranomaiset ovat maanpaossa Amsterdamissa toimivan venäläislehden The Moscow Timesin mukaan aloittaneet sähköiset kutsunnat. Lehden mukaan monet venäläismediat ovat raportoineet kutsuista.

”Kaikki säännökset, joilla tällaiset [sähköiset] kutsunnat sallitaan, ovat käytössä. Laki on toiminnassa”, kertoo ihmisoikeusjuristi Jevgeny Smirnov lehdelle.

Venäjän presidentti Vladimir Putin allekirjoitti uuden lain asevelvollisten ja reserviläisten kutsumisesta asepalvelukseen viime viikolla. Kutsuntatoimistojen ei tarvitse enää toimittaa kutsukirjettä palvelukseen määrättävälle henkilökohtaisesti, vaan määräys voidaan toimittaa verkkopalvelun kuten Venäjän valtiollisen Gosuslugin kautta ja siitä tulee välittömästi lainvoimainen.

Kun sähköinen määräys on lähetetty, sen vastaanottaja ei pysty enää esimerkiksi poistumaan maasta. Jos kutsuun ei reagoi, ei saa ajaa autoa, ottaa lainaa tai tehdä kiinteistökauppoja.

Aiemmin, myös viime syksyn liikekannallepanon aikana, kutsua oli siis mahdollista vältellä.

Sähköiset kutsunnat ovatkin aiheuttaneet Venäjällä ajatuksia siitä, että Kreml saattaa aloittaa uuden liikekannallepanon pian. Pelkoja lisäävät The Moscow Timesin mukaan myös raportit siitä, että värvääjät olivat lähestyneet opiskelijoita Moskovassa.

Venäläisviranomaisten kommentit reserviläisten sähköisistä kutsunnoista ovat kuitenkin olleet ristiriitaisia. Duuman puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Andrei Kartapolov sanoi keskiviikkona, että kevään sähköiset määräykset ovat ”testejä”. Samaa ovat väittäneet Moskovan ja Pietarin viranomaiset.

Smirnovin mukaan viranomaisten tyynnyttelyt eivät kuitenkaan pidä paikkaansa. Laki on jo tullut voimaan, joten niin ovat sen tuomat kutsunta­velvoitteetkin, hän sanoo.

38-vuotias, asevelvollisuutensa jo suorittanut, mies Volgogradista kertoi riippumattoman uutissivusto 7x7:n mukaan , että olisi saanut sähköisen kutsun armeijan värväys­toimistoon tiistaina.

Venäjän puolustusministeriö on myös aloittanut uuden näkyvän kampanjan, jolla yritetään saada vapaaehtoisia sotimaan Ukrainaan, kertoo Britannian puolustusministeriö.

Kampanjassa yritetään vedota "maskuliiniseen ylpeyteen" ja "tosimiehuuteen". Lisäksi kampanjassa mainitaan värväytymisen taloudelliset edut.

Brittitiedustelun mukaan kampanjasta huolimatta on epätodennäköistä, että puolustusministeriö saavuttaisi tavoitteensa 400 000 vapaaehtoisesta. Wagner-palkkasotilasryhmä on lopettanut vankien värväämisen riveihinsä, joten sekin kamppailee nyt taisteluikäisistä, vapaaehtoisista miehistä.

Venäjän viranomaiset yrittävät luultavasti viivyttää uutta pakkoon perustuvaa liikekannallepanoa niin pitkään kuin mahdollista, jotta tyytymättömyys kansan keskuudessa ei kasvaisi, brittitiedustelu arvioi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat