Ilman­saasteet tappavat vuosittain 1 200 lasta Euroopassa

Tutkituissa maissa ei ollut mukana kaikkia isoja teollisuusmaita, joten todellisuudessa luku voi olla vielä suurempi.

Viimeaikaisista parannuksista huolimatta keskeisimpien ilmansaasteiden määrä pysyy monissa Euroopan maissa sinnikkäästi WHO:n suositusten yläpuolella.

| Päivitetty

Ilmansaasteet aiheuttavat vuosittain yli 1 200 alle 18-vuotiaan ennenaikaisen kuoleman Euroopassa. Lisäksi ne lisäävät merkittävästi riskiä sairastua krooniseen sairauteen myöhemmällä iällä, kertoo Euroopan ympäristövirasto (EEA).

Viimeaikaisista parannuksista huolimatta keskeisimpien ilmansaasteiden määrä pysyy monissa Euroopan maissa sinnikkäästi Maailman terveysjärjestön suositusten yläpuolella. Tilanne on huono erityisesti itäisessä Keski-Euroopassa ja Italiassa, ympäristövirasto sanoo tutkittuaan asiaa yli 30 maassa, joista 27 on EU-maita.

Raportti ei sisältänyt suuria teollisuusmaita Venäjää, Ukrainaa ja Britanniaa, minkä vuoksi voidaan olettaa, että todellinen kuolonuhrien määrä maanosassa voi olla vielä suurempi.

Marraskuussa EEA kertoi, että 238 000 ihmistä kuoli ennenaikaisesti ilmansaasteiden vuoksi vuonna 2020 EU:ssa, Islannissa, Liechtensteinissa, Norjassa, Sveitsissä ja Turkissa. Nyt julkaistu tutkimus on EEA:n ensimmäinen erityisesti lapsiin keskittyvä.

”Vaikka ennenaikaisten kuolemien lukumäärä tässä ikäryhmässä on verrattain matala vertailussa Euroopan populaatioon, jota EEA tarkastelee vuosittain, kuolemat nuorella iällä merkitsevät tulevaisuuden potentiaalin menetystä”, virasto sanoi.

Se vaatii viranomaisia keskittymään ilmanlaadun parantamiseen koulujen ja päiväkotien sekä urheilupaikkojen ja joukkoliikennekeskittymien läheisyydessä.

”Syntymän jälkeen ympärillä olevat ilmansaasteet lisäävät riskiä vakaviin terveysongelmiin, mukaan lukien astma, heikentynyt keuhkojen toiminta, hengitystieinfektiot ja allergiat”, raportti huomauttaa.

Oikaisu 24.4. kello 20.17: Korjattu Euroopan ympäristöviraston lyhenne EAA:sta muotoon EEA.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat