Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) kertoi maanantaina, että kymmenen suomalaista on saatu Sudanin rajojen ulkopuolelle. Osa evakuoiduista on lapsia. Viisi tai alle viisi suomalaista on yhä evakuoimatta.
Ulkoministeriön tietojen mukaan suomalaisia on ollut maassa kaikkiaan viitisentoista, ja kaikkiin heistä on saatu yhteys. Osa on ollut maassa töissä ja osa vapaa-ajan matkalla.
Evakuoitujen joukossa ovat Allison ja Helmi Lehtinen, joita HS on haastatellut konfliktin aikana. Äiti Allison Lehtinen on Britannian ja tytär Helmi Lehtinen Suomen kansalainen.
”Tapasimme juuri suomalaiset Djiboutissa”, Allison Lehtinen viestitti HS:lle maanantaiaamuna.
Allison Lehtinen ja Helmi Lehtinen evakuoitiin Sudanin pääkaupungista Khartumista viikonlopun aikana. Nyt he ovat lentokenttähotellissa Djiboutissa ja odottavat, että pääsevät jatkamaan matkaansa sieltä.
Allison Lehtinen ei voi kertoa tarkempia yksityiskohtia evakuoinnista, koska monet yhä odottavat Sudanissa pääsyä pois maasta.
”Olen kiitollinen, että pääsin pois, mutta erittäin surullinen niiden puolesta, jotka jäivät”, Lehtinen viestitti.
HS kertoi Lehtisten tilanteesta Sudanissa viime viikon keskiviikkona ja perjantaina.
Suomella ei ole omaa lähetystöä Khartumissa, joten muut maat ovat auttaneet evakuoinneissa. Suomi on saanut apua Ruotsilta, Ranskalta ja Saksalta.
Evakuointeja Sudanista päästiin jatkamaan yöllä, ja maassa olevien suomalaisten tilanne näyttää hyvältä, kertoo ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner STT:lle.
Khartum on Tannerin mukaan edelleen vaarallinen ympäristö. Suurin haaste on siirtyminen kokoontumispaikkaan pääkaupungin sisällä.
Evakuoinnit Sudanista lentoteitse ovat tällä hetkellä mahdollisia. Kukaan ei kuitenkaan Tannerin mukaan tiedä, kuinka kauan evakuointi-ikkuna pysyy avoimena.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) tiedotustilaisuudessa Helsingissä 30. tammikuuta.
Maassa käydään toista viikkoja taisteluja kenraali Abdel Fattah al-Burhanin johtamien Sudanin asevoimien ja puolisotilaallisten RSF-joukkojen (Rapid Support Forces) välillä. Konfliktissa on kuollut satoja ihmisiä ja tuhansia on haavoittunut.
Haaviston mukaan on olemassa riski, että Venäjän Wagner-palkkasotilasryhmä hyötyy tilanteesta Sudanissa.
”Ei ole reilua, että kaikki ulkomaalaiset lähtevät maasta näissä olosuhteissa. Jos me lähdemme, jätämme tilaa Wagner-joukoille ja Venäjälle pelata tätä peliä”, Haavisto sanoi maanantaina Luxemburgissa järjestetyssä EU-maiden ulkoministerien tapaamisessa.
Haavisto arvioi, että RSF-joukkojen Hemetiksi kutsuttu kenraali Mohamed Hamdan Dagalo on tehnyt läheistä yhteistyötä Venäjän kanssa.
”Juuri tällä hetkellä on hämärän peitossa, mistä suunnasta ryhmät aseellista apua saavat. Mutta on ollut selvää, että tämä Hemetin ryhmä on tehnyt hyvin läheistä yhteistyötä Venäjän kanssa”, Haavisto sanoi.
Hän myös huomautti, että osa sudanilaisistakin on lähtenyt Khartumista ja maassa on jo sisäisiä pakolaisvirtoja.
”Jos tilannetta ei saada rauhoitettua, saattaa tällainen sisällissodan kaltainen tilanne jatkua. Maa tuottaa silloin uutta pakolaisvirtaa ensin naapurimaihin ja sitten mahdollisesti kohti Eurooppaa.”
Haavisto odottaa ulkoministerien keskustelevan muun muassa evakuointien koordinoinnista sekä siitä, mitä humanitaariselle tilanteelle olisi tehtävissä.
”Siellähän makaa ruumiita kadulla. Ihmisiä on välittömän sairaanhoidon tarpeessa. Sairaaloissa ei ole sähköä eikä lääkkeitä”, hän kuvasi.
Puhelinyhteydet Khartumissa ovat osin poikki ja juomavedestä ja sähköstä on pulaa, Haavisto kertoi.
Evakuoinnit edistyneet muillakin
Myös muiden maiden evakuointeja on päästy jatkamaan. Ranskan hallitus on kertonut, että maanantaiaamuun mennessä lähes 390 ihmistä oli päässyt lähtemään Sudanista. Saksa kertoi Reutersin mukaan evakuoineensa noin 300 ihmistä.
Myös Ruotsi kertoi Reutersin mukaan maanantaina, että sen suurlähetystön henkilökunta ja heidän läheisensä on saatu evakuoitua Khartumista. Lisäksi evakuoitiin muitakin ruotsalaisia, mutta heidän lukumääräänsä ei kerrottu.
Tanskan ulkoministeri Lars Løkke Rasmussen kertoi Reutersille maanantaina, että 15 tanskalaista on saatu evakuoitua Sudanista. Kuusi Tanskan kansalaista ei halunnut tulla evakuoiduiksi.
Unkarilaiset ovat evakuoineet ainakin 16 kansalaistaan. Puola on evakuoinut 11 kansalaistaan, mukaan lukien suurlähettiläänsä. Puolan ulkoministeriön mukaan puolalaiset evakuoitiin Ranskan ja Espanjan avulla.
Sudanista evakuoituja ihmisiä Ammanin sotilaslentokentällä Jordaniassa maanantaina.
Myös kiinalaisia on saatu evakuoitua turvallisesti, kertoi Kiinan ulkoministeriön tiedottaja.
Yhteensä Sudanista on evakuoitu yli tuhat EU-kansalaista, EU:n ulkosuhteita johtava Josep Borrell sanoi maanantaina aamupäivällä uutistoimisto AFP:n mukaan.
Evakuoinneista huolimatta EU jatkaa toimiaan Sudanin tilanteen ratkaisemiseksi ja rauhoittamiseksi, Borrell vakuutti.
”Emme voi antaa Sudanin tilanteen räjähtää käsiin, koska se vaikuttaisi koko Afrikkaan”, Borrell sanoi. Hänen mukaansa EU:n Sudanin-lähettiläs on edelleen Sudanissa, ei tosin enää Khartumissa.
Maat sulkevat suurlähetystöjään
Ranska on Reutersin ja AFP:n mukaan sulkenut toistaiseksi suurlähetystönsä Sudanissa. Myös Sveitsin ulkoministeri Ignazio Cassis kertoi jo sunnuntaina Twitterissä, että Sveitsin lähetystö Khartumissa on suljettu ja lähetystön työntekijät ja heidän läheisensä on evakuoitu.
Viikonloppuna suljettiin myös tiettävästi ainakin Yhdysvaltain lähetystö.
HS-työryhmä: Lotta Pellas, Ilona Tyystjärvi, Hanna Freyborg
STT-työryhmä: Arttu Mäkelä, Kaisu Suopanki, Mikko Gustafsson, Maiju Ylipiessa