Australia on julkaissut puolustusbudjettinsa mittavimman uudistuksen sitten toisen maailmansodan, kertoo CNN. Taustalla on Australian kokema uhka Kiinan mahdollisista toimista.
Australia siirtää puolustusmenojensa radikaalin muutoksen avulla puolustuksensa painopistettä pitkän kantaman iskukyvyn lisäämiseen ja sotatarvikkeiden valmistamiseen kotimaassa.
Pääministeri Anthony Albanese puhui Canberrassa järjestetyn puolustusstrategisen katsauksen tiedotustilaisuudessa maanantaina.
Albanesen mukaan puolustusbudjetin merkittävällä uudistuksella Australiasta on tarkoitus saada aiempaa omavaraisempi ja turvallisempi sekä paremmin valmistautunut erilaisiin uhkiin.
”Emme voi turvautua vanhoihin käytäntöihin. Meidän on rakennettava ja vahvistettava turvallisuuttamme ja pyrittävä muokkaamaan sitä sen sijaan, että odotamme tulevaisuuden muokkaavan meitä”, Albanese sanoi.
CNN kertoo, että puolustusstrategisessa tilaisuudessa arvioitiin kriittisesti niitä miljardeja dollareita, joita edellinen hallitus käytti puolustusmenoihin.
Vaikka maanantain tilaisuudessa ei esitettykään kovin tarkkoja uhka-arvioita, sen yhteydessä todettiin, että Australian suurin liittolainen Yhdysvallat ”ei ole enää Intian ja Tyynenmeren ainoa johtaja”.
”Kiinan julistus, jonka mukaan sillä on täysin riippumaton valta Etelä-Kiinan meren alueella, uhkaa globaaleihin sääntöihin perustuvaa järjestystä koko Intian ja Tyynenmeren alueella tavalla, joka vaikuttaa haitallisesti Australian kansalliseen etuun”, katsauksen julkilausumassa todettiin.
Konfliktin mahdollisuus alueella on tämän hetken suurin riski, ja Australia yrittää välttää sitä kaikin keinoin. Maanantain katsauksessa ehdotettiin myös strategiaa, jonka mukaan Australian omavaraisuus kasvaa, mikäli se vahvistaa suhteitaan alueellisiin liittolaisiinsa, kuten Japaniin ja Intiaan.
Kymmenien vuosien ajan Australian syrjäinen sijainti vahvisti sitä oletusta, että maahan kohdistuneisiin hyökkäyksiin liittyisi kymmenen tunnin varoaika. Katsauksessa todettiin, ettei sama ajattelu enää päde, vaan hyökkäyksissä hyödynnetään muun muassa kybersodankäynnin taktiikoita.
”Niin kutsutun ohjusajan nousu nykyaikaisessa sodankäynnissä – – on radikaalisti vähentänyt Australian maantieteellisiä etuja”, katsauksen yhteydessä julkaistussa raportissa sanottiin.
Myös koronavirusepidemia osoitti, ettei Australia suinkaan ole haavoittumaton, Albanese totesi ja korosti uudelleen, että Australian on lisättävä omavaraisuuttaan.
”Meidän on valvottava aiempaa enemmän kansallista itsemääräämisoikeuttamme. Se, että hyödykkeitä tuotetaan Australiassa, ei varmista vain työpaikkojen pysyvyyttä kotimaassa, vaan on myös kansalliseen turvallisuuteen liittyvä asia”, Albanese sanoi.
Maan puolustusministerin Richard Marlesin mukaan Australiaa vuosikymmeniä hyvin palvellut puolustusstrategia on aikansa elänyt eikä ”enää sovi tarkoitukseensa”, CNN kirjoittaa.