Fox Newsin maanantaina jättänyt kanavan tähtijuontaja ja poliittinen kommentaattori Tucker Carlson, 53, on vähintäänkin ristiriitainen henkilö.
Carlson on muun muassa väittänyt estäneensä Yhdysvaltain entistä presidenttiä Donald Trumpia hyökkäämästä Iraniin. Lisäksi Carlson on omien sanojensa mukaan ylipuhunut Trumpin erottamaan entisen kansallisen turvallisuuden neuvonantajan John Boltonin.
Fox Newsin mukaan yhtiö sopi Carlsonin kanssa erosta yhteisymmärryksessä. Carlson juonsi viimeisen tv-lähetyksensä kanavalla 21. huhtikuuta.
Carlsonia on pidetty yhtenä äärimmäisen suositun konservatiivisen radiojuontajan Rush Limbaughin opetuslapsista. Limbaughin suosiota on pidetty yhtenä syynä sille, miksi Rupert Murdoch vuonna 1996 perusti kaapelitelevisiokanava Fox Newsin. Murdoch palkkasi kanavalle koko joukon Limbaughin seuraajia, ja juuri siinä joukossa oli Tucker Carlson.
Carlsonin nimikkoshow Tucker Carlson Tonight oli yksi amerikkalaiskanavien katsotuimmista kaapeliuutislähetyksistä. Vuodesta 2016 asti lähetetty ohjelma ohitti muun muassa CNN- ja MSNBC-kanavalla esitetyt kilpailevat ajankohtais- ja uutisohjelmat.
Carlsonin nimikko-ohjelmalla oli päivittäin noin kolme miljoonaa katsojaa.
Carlson on omien sanojensa mukaan ”vaikuttanut vahvasti” Trumpiin. Hän on antanut myös runsaasti mediatilaa Trumpin perättömille vaalivilppiväitteille ja niihin yhdistetyille salaliittoteorioille.
Jotkut pitävät Carlsonia hahmona, joka ei paljasta mitään todellisesta minästään. Siihen ovat viitanneet myös Carlsonin kirjoittamat tekstiviestit, joissa hän paljasti ”vihaavansa” Trumpia ”intohimoisesti”.
”Hän on hyvä tuhoamaan asioita. Hän on siinä asiassa kiistatta maailmanmestari. Hän voi helposti tuhota meidät, jos pelaamme väärin”, Carlson kirjoitti viestissään.
Carlsonin mielipide entisestä presidentistä ilmeni alkuvuonna julkaistuista oikeuden asiakirjoista.
Vaikka suulas juontaja väittikin vihaavansa Trumpia, osa Carlsonin ja Trumpin esittämistä lausunnoista muistutti hämmentävissä määrin toisiaan.
Carlson närkästytti usein katsojiaan erikoisilla keskustelunavauksillaan, jotka käsittelivät muun muassa vähemmistöjen oikeuksia. Myös koronavirusrajoitukset saivat Carlsonilta huutia.
Ehkä erikoisinta Carlsonin ohjelmassa oli kuitenkin se, että sen jälkeen, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa viime vuoden helmikuussa, osia hänen ohjelmastaan neuvottiin esittämään Venäjän valtionmediassa.
Juontaja muun muassa pyysi amerikkalaisia pohtimaan omaa suhdettaan Venäjään. Hänen mukaansa Ukrainan tilanteessa on kyse ”rajariidasta”, ja ääneen hän ihmetteli, miksi amerikkalaisten olisi syytä halveksua Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia.
Tuckerin mukaan todellinen vihollinen ei nimittäin suinkaan löydy Venäjältä, vaan Yhdysvaltain liberaalisiivestä.
Jutussa on käytetty lähteinä The Guardiania, Dagens Nyheteriä, CNN-kanavaa, BBC:tä ja NBC Newsiä.