Zaporižžja
Kaikki odottavat Ukrainan vastahyökkäystä, venäläisetkin. Monen mielestä luontevin paikka edetä olisi Zaporižžjasta etelään Melitopoliin ja Asovanmeren rannalle. Tämä katkaisisi Venäjän rannikkoa pitkin Krimille kulkevan käytävän kahtia.
Reitti ei ole helppo. Maasto Zaporižžjan rintamalinjan ja Asovanmeren välissä on aukeaa ja suojatonta.
Venäjä on satelliittikuvien perusteella rakentanut alueelle kaksi puolustuslinjaa noin viiden ja 15 kilometrin päähän rintamasta. Toinen linja on 70 kilometriä pitkä ja koostuu betoniesteistä ja kaivannosta, jonka ympäristö on miinoitettu.
Näkyykö Zaporižžjan alueella merkkejä Ukrainan vastahyökkäyksen valmistelusta?
Ukraina on iskenyt ohjuksilla Melitopoliin muun muassa huhtikuun alussa, mikä voi olla hyökkäykseen liittyvää varastojen tuhoamista.
Jos vastahyökkäyksen kohde olisi Melitopol, joukot ja rahdit kulkisivat Zaporižžjan kautta. Kaupungissa ei saattueista näy merkkiäkään.
Sotilaita toki näkyy kaupungissa asioilla.
Yhdellä parkkipaikalla käy tunnin aikana useampi ryhmä sotilaita, jotka käyvät kaupoilla.
Ajoneuvot ovat mutaisia pick upeja, henkilöautoja ja yksi pieni kuormuri. Yksi autoista on jäädä parkkipaikalle, sillä sen akku on tyhjentynyt. Kuormuriakin korjataan, mutta lopulta se lähtee liikkeelle vaihteet kirskuen.
Sotilaat lampsivat kaikessa rauhassa ostoksille ja palaavat autojen luo polttamaan tupakkaa.
Juttelemme heidän kanssaan. He ovat kaikki eri yksiköistä.
”Täällä on rauhallista. Rintama on stabiili”, sanoo yksi.
Kahdella toisen yksikön sotilaalla on toisenlainen kokemus:
Vapaaehtoiset pressuttivat kattoa Orihivissa. Työ on vaarallista jatkuvien iskujen takia.
”Tämä on vitun sotaa joka päivä. Eilen teimme töitä ja huomenna taas jatketaan. He ampuvat meitä, ja me heitä. Ennen pääsiäistä täällä oli aika kuumat paikat. Silloin täällä oli suomalaisiakin taistelijoita.”
Kysymys vastahyökkäyksestä naurattaa kovasti.
”Me kuulisimme siitä viimeisenä”, vastaa nuori sotilas.
”Me ei ainakaan hyökätä mihinkään. Bahmutin jälkeen meidät on heitetty tänne vajaalukuisina ilman mitään kalustoa”, sanoo jalkaväen sotilas.
”Vaikeaa täällä on. He ovat kaivautuneet syvälle poteroihinsa meitä odottamaan. He petraavat koko ajan. Nyt hekin ovat oppineet tiputtamaan kranaatteja lennokeilla. He ampuvat paljon, me yritämme säästää ammuksia”, kuvailee kolmas.
On lähdettävä katsomaan, miltä tilanne näyttää rintaman tuntumassa.
Orihivin pikkukaupunki sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä ”nollalinjasta”.
Vielä viime kesänä rintama kulki kaupungin läpi, mutta sitten Ukraina sai työnnettyä vihollista hieman kauemmaksi. Ja tänä keväänä ukrainalaiset saivat vallattua Novodanylivkan kylän Orihivin eteläpuolella.
Orihivin ja siitä 25 kilometriä itään sijaitsevan Huljai-Polen lähistöllä on sotilasyksiköitä, mutta toimittajia ei päästetä tapaamaan niitä. Huljai-Polesta on tullut kuvia Leopard-panssarivaunuista.
Matkalla maantien pinnassa näkyy reikiä, jotka ovat tulleet Himars-raketinheittimen laukaisusta.
Orihivista on vaikea löytää taloa, joka ei olisi kärsinyt Venäjän iskuissa.
Kaupunkiin ajetaan tarkastuspisteen kautta. Vieraat ottaa vastaan varakaupunginjohtaja Svitlana Mandrytš.
Mandrytš on yksi kolmesta rintamakaupunkiin jääneestä virkamiehestä. Hän asuu perheineen kellarissa.
”Jonkun täällä on edustettava hallintoa.”
Venäjä ampuu Orihivia joka päivä kymmeniä kertoja tykistöllä, kranaatinheittimillä ja raketeilla. Kaupunkilaiset erottavat jo äänestä, mitä on tulossa. Ohi menevä kranaatti viheltää, kohti tuleva surisee.
”Orihiv on täysin siviilikaupunki. Täällä ei ole sotilaita eikä asevarastoja. Silti he ampuvat meitä koko ajan”, Mandrytš sanoo.
Jokainen kaupunkilainen voi näyttää puhelimestaan kuvia venäläisten palopommeista, jotka levittäytyvät yötaivaalle kuin ilotulitus.
”Ne vasta ovat kauniita”, Mandrytš vitsailee.
9M22S-tyypin palopommeja kutsutaan usein virheellisesti fosforipommeiksi.
Palopommit ropisevat talojen katoille ja sytyttävät ne tuleen. Palokunta yrittää sammuttaa niitä keskellä pommituksia.
Viimeisin vitsaus ovat puolen ja puolentoista tonnin ohjattavat FAB-liitopommit, joita voi laukaista lentokoneesta 30 kilometrin päästä.
Käymme katsomassa liitopommin jälkiä Orihivin urheilukoulun vieressä, jonne tuli viikko sitten kolme osumaa. Kraatterit ovat useita metrejä syviä.
”Osa pommeista on vuosimallia 1946”, Mandrytš sanoo.
Hänen mukaansa Orihivissa on kuollut sodan aikana 39 ja haavoittunut 192 siviiliä.
”Lisäksi moni on kuollut stressiin ja sydänkohtauksiin.”
Tulppaanit kasvavat raunioista Orihivissa.
Koiria on jäänyt elelemään rintamakaupunkiin.
Venäjän palopommin palokapseli. Pommit sytyttävät taloja tuleen.
Orihivin kadut ovat autioita.
Vanha mies ajaa pyörällä, koiralauma etsii suuhun pantavaa. Kadunvarsilla kasvaa tulppaaneja, omenapuut kukkivat valkoisina.
Kerrostalot seisovat aavemaisina tyhjillään. Yksikään kaupungin 56 kerrostalosta ei ole välttynyt vaurioilta. Samoin kaikkia kouluja ja lastentarhoja on ammuttu. Osa on tohjona.
Omakotitaloistakin valtaosa näyttää olevan tyhjillään. Osassa asutaan kellareissa.
Pari miestä vetää YK:n lahjoittamaa pressua omakotitalon tuhoutuneen katon tilalle.
”On tehtävä vapaaehtoistyötä, että pysyisi järjissään”, pressua laittava Andri kertoo.
Kaupungissa ei ole sähköä, kaasua tai vettä. Pari pikkukauppaa toimii generaattorin turvin. Niiden edustalla seisoo muutamia ihmisiä.
Ei ihme, että Orihivin 14 000 asukkaasta jäljellä on enää 1 700. Suurin osa on eläkeläisiä, jotka eivät halua lähteä minnekään.
Mutta oli kaupungissa lapsiperheitäkin aivan viime viikkoon asti, jolloin heidät saatiin suostuteltua siirtymään turvaan Zaporižžjan kaupunkiin ja Dniproon.
Kieltämättä Orihivissa elämä helpottuisi, jos rintama siirtyisi kauemmas, mutta vastahyökkäyksestä asukkaat vakuuttavat olevansa tietämättömiä.
Luokkahuone tuhotussa koulussa.
Yhdessä kaupungin kouluista toimii niin kutsuttu Kestävyyspiste (punkt nezlamnosti), eräänlainen kylätalo, jollaisia Ukraina on perustanut rintamakaupunkien ihmisten avuksi.
Tavallisista kaupunkilaisista kootut vapaaehtoiset kokkaavat täällä joka päivä ilmaista lounasta.
Ruoka-apua jaetaan myös suoraan koteihin. Sitä riittää kuulemma enemmän kuin orihivilaiset jaksavat syödä.
Kellariin on porattu kaivo, josta saa juomavettä.
Generaattori tuottaa sähköä. Täällä voi käydä suihkussa, pestä koneellisen pyykkiä, käydä lääkärissä ja parturissa, käyttää nettiä ja katsoa televisiota.
Todellinen kaupunkilaisten olohuone siis – paitsi että suurin osa toiminnasta tapahtuu kellarissa maan pinnan alla.
Mikä tärkeintä, täällä voi tavata toisia ihmisiä.
Kylätalon pommisuojassa on pidetty konsertteja ja pääsiäisjumalanpalvelus. Kuvassa Orihivin varakaupunginjohtaja Svitlana Mandrytš.
Vapaaehtoiset kokkaavat lounasta kylätalon yläkerrassa.
Kylätalon pommisuojassa on itsepalvelukahvila. Tiskin vasemmalla puolen Anatoli Pismennyi, edessä Peremoha-koira.
Pommisuojassa voi pestä pyykkiä.
74-vuotias Anatoli Pismennyi on tullut syömään aamupalaa.
Leskimies asuu yhä kotitalossaan. Vaikka katto ja ikkunat ovat säpäleinä, hän ei halua muuttaa kellariin.
”Mitä tässä iässä enää pelkäämään.”
Ruokaa hän saa myös omalta kasvimaaltaan, maitoa vuoheltaan.
Silti sota on laihduttanut häntä parikymmentä kiloa, kun on pitänyt tehdä polttopuita.
Pismennyi oli neuvostoarmeijan mukana miehittämässä Prahaa vuonna 1968. Nykyinen sota on jotain ihan muuta.
”Putin on päättänyt tuhota meidät. Laulussa kysytään, haluavatko venäläiset sotaa. Näköjään haluavat.”
Pismennyin poika ja pojanpoika ovat kaatuneet rintamalla. Nyt toinen pojanpoika on ilmoittanut, ettei lähde sotaan.
Pismennyi ei tiedä vastahyökkäyksestä, mutta hän olisi jo valmis neuvottelemaan.
”Taistelemme kai viimeiseen ukrainalaiseen, niin kuin Zelenskyi on sanonut.”
Pismennyita korjataan, ettei Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ole sanonut näin, vaan kyse on venäläisen propagandan lempi-ilmaisuista.
Teemme lähtöä, mutta Mandrytš antaa käskyn palata kellariin.
Hän on saanut puhelimeensa viestin.
”Taivaalla on nähty koptereita.”
Istumme muiden mukana kellarissa puolisen tuntia, kun tulee uusi tieto. Horisontissa rintamalinjan takana on havaittu viisi lentokonetta, malliltaan Suhoi-24 ja Suhoi-35. Kellariin säntää hengästynyt mummo.
”Pihani ohi vihelsi jokin ammus”, hän sanoo ja kertoo pyöräilleensä turvaan.
Tänään olisi pääsiäisen jälkeinen vainajien muistelupäivä, jolloin on tapana käydä haudoilla, mutta Svetlana Mandrytš on kehottanut kaupunkilaisia pysymään kotona. Viime vuonna samana päivänä Venäjä iski hautausmaalle.
74-vuotias Anatoli Pismennyi on menettänyt sodassa poikansa ja pojanpoikansa.
Kylätalolla toimii netti Starlink-yhteydellä. Volodymyr (vas.) etsi puhelimeltaan kuvia Venäjän palopommeista.
Ukrainan armeija ei hiisku vastahyökkäyksestä, mutta sen sijaan meille on luvattu vierailu alueella sijaitsevaan 128. prikaatin sotilaiden luo.
Bahmutissa ja Hersonissa taistellutta yksikköä pidetään eliittijoukkona.
Perillä useimmat sotilaat kertovat kuitenkin olleensa ennen viime vuoden helmikuuta aivan tavallisia siviilejä.
”Minä olin insinööri, hän bisnesanalyytikko. Useimmat meistä eivät olleet edes käyneet armeijaa, ja vain yksi oli sotinut Donbasissa. Saimme kuukauden koulutuksen ja lähdimme sotaan”, kertoo yksi sotilaista, Oleksandr.
”Ensimmäiset kaksi kuukautta olivat vaikeimmat, mutta sen jälkeen pääsee rytmiin. 80 prosenttia ajasta olemme rintamalla.”
Kyseessä on prikaatiin kuuluva kranaatinheitinjoukkue, joka on nyt lepovuorossa.
Olemme salaisessa paikassa hieman etäämmällä rintamasta. Horisontista kuuluu kaukainen venäläisten Grad-rakettien jyly.
”Täälläkin he voivat iskeä meitä vastaan, mutta tänään on pilvistä, eivätkä he näe meitä Orlan-lennokista.”
128. prikaatin sotilaat harjoittelivat kranaatinheittimellä tähtäämistä. Sotilaan vyössä roikkuu tyttöystävän lahjoittama nallekarhu.
Lepovuorossa sotilaat kuivaharjoittelevat kranaatinheittimellä ampumista ja tähtäämistä tulenjohtajan antamien koordinaattien mukaan.
Aseena on 120-millinen amerikkalainen kranaatinheitin, jonka käyttöön ryhmä on saanut koulutusta amerikkalaisilta Saksan Ramsteinin tukikohdassa.
”Naapuripataljoonassa on suomalaisiakin kranaatinheittimiä. Ne ovat tarkkoja, mutta painavia.”
Oleksandr haluaa esitellä ukrainalaisten omaa tulenohjausjärjestelmää Kropivaa, joka toimii tavallisella Android-laitteella Google-kartan pohjalla.
”Tämä on todella yksinkertainen ja kätevä. Näemme auringon ja kuun, pystymme määrittämään korkeuden, suunnan ja antamaan kranaatinheittimelle kaikki koordinaatit ja lentoradan korjaukset napin painalluksella. Edes amerikkalaisilla ei ole tällaista järjestelmää, vaan he käyttävät tietokoneita ja vanhaan Windowsiin perustuvaa järjestelmää ilman karttaa.”
Kropivaa voi käyttää myös ilman internetiä, mutta Oleksandrin mukaan Starlink toimii käytännössä ”kaikkialla”.
Ammunta kestää neljä minuuttia, kun venäläisten vanhalla tulenohjausjärjestelmällä siihen menee 20–30 minuuttia.
”He käyttävät yhä kynää ja paperia. Mutta tiedän, että nyt hekin yrittävät kehittää jotain samanlaista kuin meillä.”
Nopeus on valttia, sillä vastustajalla kestää 7-8 minuuttia paikantaa, mistä ammutaan.
Oleksandrin mukaan venäläiset eivät valitettavasti ole typeriä, vaan oppivat virheistään.
”Nyt he torjuvat jo lennokkeja ja käyttävät ballistisia laskimia. He ovat kokeilleet todella erilaisia taktiikoita, joista osa on ollut menestyksekkäitä. Tämä on sotaa, kaikki yrittävät päihittää vihollisen. Mutta tarkkuudessa ja nopeudessa meillä on yhä etu.”
Entäs se vastahyökkäys?
”Ei meille kerrota kuin tunti etukäteen, että pakatkaa varusteenne. Komentajilla on aina jotain mielessä, emmekä me tiedä, mitä”, Oleksandr sanoo.
128. prikaati osallistui syksyllä vastahyökkäykseen Hersonissa.
”He juoksivat karkuun nopeammin kuin pystyimme etenemään ja hylkäsivät aseensa ja makuupussinsa. Hersonissa meillä oli vähemmän jalkaväen aseistusta, panssarivaunuja ja tykkejä kuin nyt, joten luulen, että meillä on mahdollisuuksia.”
Ammuksiakin prikaatilla on kuulemme ”riittävästi”, vaikkei loputtomasti.
Oleksandrin mukaan venäläisetkin ovat valmistautuneet hyvin, mutta ei ole sellaista puolustuslinjaa, jota ei voisi ylittää.
”Mitä nopeammin hoidamme hommamme, sitä nopeammin pääsemme kotiin”, hän sanoo.
Sotilas tähtäsi kranaatinheittimellä harjoituspaikassa.