Sudanin kriisin osapuolet käyttävät miljoonia euroja imagonsa kiillottamiseen, kertoo Al Jazeera. Rahalla kenraalit ostavat positiivista julkisuutta ja tapaamisia maailman johtajien, kuten Donald Trumpin, kanssa.
Todellisuudessa heistä molemmat ovat ryvettyneet pahasti Sudanin aseellisissa kriiseissä.
Sekä Sudanin asevoimien kenraali Abdel Fattah al-Burhan että taisteluiden toinen osapuoli, puolisotilaallisen RSF-asejoukon komentaja Mohammed Dagalo, ovat olleet sotarikoksia tehtailleen Janjaweed-sissijoukon komentajina raa’assa Darfurin konfliktissa 2000-luvun alusta asti.
Lisäksi osapuolet kaappasivat vallan Sudanin siirtymähallinnolta vuonna 2021. Vallankaappauksessa kuoli ainakin 120 ihmistä.
Varsinkin Mohammed Dagalo on pyrkinyt esiintymään rakentavana voimana ja demokratian puolustajana.
Heti taistelujen puhjettua lauantaina 15.4. Dagalon nimissä lähetettiin twiittejä, joissa syytettiin Burhania sotarikoksista. Twiitit on todennäköisesti lähettänyt ranskalainen viestintätoimisto, kertoo African Intelligence -sivusto.
Puolisotilaallisen RSF-joukon komentaja Mohammed Dagalo on Sudanin rikkaimpia miehiä.
RSF-joukkojen tausta on Sudanin pahamaineisissa Janjaweed-sisseissä. Janjaweedit olivat presidentti Omar al-Bashirin rautanyrkki, joka on syyllistynyt raskaisiin sotarikoksiin, kuten teloituksiin, raiskauksiin ja amputointeinteihin.
Dagalo sai osuuden Sudanin kultakaupasta, kun Al-Bashir perusti vuonna 2013 Janjaweedin tilalle Rapid Support Forces (RSF) -joukot.
Rahalla Dagalo on pessyt mainettaan puhtaammaksi.
Vuonna 2019 Dagalo solmi peräti kuuden miljoonan dollarin sopimuksen kanadalaisen Dickens and Madson -konsulttiyrityksen kanssa.
Entisen israelilaisvakoojan Ari Ben-Menashen pyörittämä toimisto on erikoistunut autoritaaristen johtajien puolustamiseen. Toimiston tunnettuja asiakkaita ovat muun muassa Zimbabwen diktaattori Robert Mugabe sekä Myanmarin kenraalijuntta, joka melko onnistuneesti sysäsi vastuutaan rohingyapakolaisten vainosta pääministeri Aung San Suu Kyille, jonka sittemmin syrjäytti.
Dagalo maksoi Dickens and Mason -toimistolle peräti kuusi miljoonaa dollaria tapaamisen järjestämisestä presidentti Donald Trumpin kanssa. Tiedossa ei ole, onko rahaa maksettu, sillä tapaaminen ei näytä toteutuneen.
Dagalo on mitä ilmeisimmin ulkoistanut sosiaalisen median julkaisunsa viestintätoimistoille. Africa Intelligence -sivuston mukaan Dagalo tapasi Pariisissa toimivan Think Doctor -viestintätoimiston edustajia Dubaissa ennen hyökkäyksen alkamista.
Toimisto kieltäytyi kommentoimasta asiaa Al Jazeeralle. ”En tiedä lainkaan mistä puhut. Minua ei kiinnosta, eikä minulla ole lupaa puhua”, Charlesiksi esittäytynyt toimiston edustaja sanoi Al Jazeeralle.